Joskus kirja tulee tuomittua jo ensimmäisen sivun kohdalla. Jos kirjan prologi eli alkunäytös ei vie mukanaan on ikävä kyllä uhkana kirjan hylkääminen… Read More
Ihanaa syyskuun alkua! Olen itse syyskuun lapsi ja koen olevani elementissäni eniten juuri syyskuussa. Tänä vuonna tuntui ettei kesä edes ehtinyt alkaa, mutta minua se ei… Read More
Perheeni muutti taannoin keskustan läheltä kaupungin laitamille. Uusi kotimme eroaa läheisiltä palveluiltaan vanhasta kodistamme siten, että lähin kirjasto… Read More
Kirjat eivät maailmasta lukemalla lopu. Olen viime aikoina kuunnellut lukemattomia äänikirjoja, koska jostakin syystä lukeminen on taas jotenkin tuntunut tahmealta. Ä… Read More
Kesäkuu on jo hyvää vauhtia etenemässä kohti juhannusta ja helteetkin ovat jo hellineet. Se on saanut miettimään loppukesälle listaa siitä, mit&a… Read More
Jos ei ole asennettuna, niin tällä tavalla asennus onnistuu suoraan pakettivarastosta. Päivittäinen tietokonetyöskentely tulee tapahtua normaalikäyttäj&au… Read More
Kolme vuotta sitten Inka Hannulla näki Teemu Raudaskosken kirjaston hyllyjen välissä. Silloin hän ei vielä tiennyt, että se olisi alku jollekin uudelle ja h&aum… Read More
Osa jonottajista käännytettiin pois vaalilain vastaisesti Ylöjärven Leija-kirjaston Eduskuntavaalien ennakkoäänestyspaikalla äänestyspaikan sulkeudutt… Read More
Uudistettu Varissuon kirjasto avataan yleisölle ensi viikon maanantaina. Kirjastoon on tehty laaja katto-, lattia- ja valaistusremontti. Lisäksi kirjaston sisäänkäyn… Read More
Siirtämällä oman vuoronsa vuoteen 2041 Oulu saa kaivattua lisäaikaa keskeisten kulttuuritilojen valmiiksi saattamiseen. Pääkirjaston remonttia hidastaa pulujen… Read More
"Pysyisi terveenä, puhdas luonto, lottovoitto" – Toimintakeskus Rivakka kokosi unelmia, ja muovaili yhteisötaideteoksen, johon saa lisäillä unelmia post it -lappusi… Read More
Kaisa-kirjastossa opiskelevien työrauhaa häiritsee liian innokas pullojen ja tölkkien keräily. Helsingin yliopiston Kaisa-kirjastolla on eriskummallinen ongelma, joka lii… Read More
Kirjaston arkiviikon tapahtumat starttaavat huomenna ke 12.4. klo 10 Päivänpolttavat-juttutuvalla, jossa rupatellaan ajankohtaisista aiheista ja puhuttavista uutisista leppoisasti… Read More
Turun Nummi–Halisten asuinalueelle suunnitellaan uutta kirjastoa. Asukkailla on toukokuun aikana mahdollisuus kertoa mielipiteensä kirjaston sijaintipaikasta Read More
Mielikuvitusmatka tarkoittaa mielikuvituksessa tehtävää matkaa.
Jos käytät hieman aikaa suunnitteluun ja alkuvalmisteluun, voit lähteä mielikuvitusmatkall… Read More
Saint Helenan kirjastoon palautettiin todella vanha ja pahasti rapistunut kirja. Kirjaston johtaja Chris Kreiden haluaa selvittää kirjan tarinan Read More
Yleistyneet nastakengät ovat tehneet vahinkoja kirjaston parkettilattialle. Lasten ja nuorten osasto toimii uuden ja kestävämmän lattiapinnoitteen testialueena Read More
Turun kaupunginkirjaston sähköautokokeilu onnistui kirjaston mukaan erinomaisesti. Kaupunginkirjastosta oli toukokuussa mahdollista lainata täyssähköauto omaan k&aum… Read More
Sdp:n puheenjohtajaehdokkaat saapuivat maanantai-iltana Turun pääkirjaston studioon, kun puolueen puheenjohtajaehdokaspaneeli rantautui Varsinais-Suomeen Read More
@yleuutiset: Rehtori-kirjastotoimenjohtaja: ”Jatkan suhailua kahden talon välillä” – kirjaston kehitystyö mutkistuu, kun yhdistelmävirat yleistyvät… Read More