Jos olisin satuhahmo, olisin ehkä Nalle Puh kirjojen Ihaa. Olen taipuvainen synkistelyyn ja melankoliaan ja pidän kaikesta traagisesta, kuten Lana Del Reyn musiikista ja tästä kanadalaisesta kissasta.

Mielestäni maailmassa pitää olla tilaa kaikille – myös Ihaan kaltaisille introverteille vetäytyjille – vaikka juuri nyt yhteiskuntamme suosii tehokkaita ja positiivisia ilopillereitä, jotka eivät ikinä ryve maailmantuskassa. Yleensä olen siis ihan tyytyväinen luonteenpiirteisiini.

Yleensä – en aina. Välillä synkistelyni lähtee nimittäin vähän lapasesta. Ajattelen usein pahinta kaikesta ja päässäni pyörii kela, joka toistaa minulle negatiivisia asioita itsestäni. Et ole tarpeeksi hyvä, et tule onnistumaan, turha edes yrittää.

Koska tieteelliset tutkimukset ovat todistaneet, että positiiviset ihmiset elävät kauemmin, päätin yrittää muuttaa pääni sisällä olevan äänen sävyä. Miltä tuntuisi puhua itselleen positiivisesti? Ja onko se edes mahdollista, jos on perusluonteeltaan pessimisti ja herkkä stressaamaan?

Testatakseni tätä aloitin viikon pituisen positiivisuushaasteen.

Olin tuntemattomilla vesillä. Lähtökohtaisesti kaikki positiivisuushaasteet ärsyttivät minua. Olen tosi allerginen “Jokainen on oman onnensa seppä” -ajattelulle ja erilaisille lällyille Pinterest-voimalauseille, joissa hehkutetaan positiivista ajattelua. Ne saavat asian kuulostamaan niin naurettavan yksinkertaiselta – on oma syysi, jos päätät ajatella negatiivisesti, sillä voisit vain alkaa ajattelemaan positiivisemmin ja sinustakin voi tulla menestyjä.

Uutinen: Joillekin ihmisille on vain vaikeampaa päästä eroon negatiivisyyden kierteestä ja pahinta on se, kun joku, joka harvemmin (ei ikinä?) taistelee pääkoppansa sisäisiä demoneja vastaan tulee neuvomaan, että kokeilisit ajatella vähän positiivisemmin. Se. Ei. Ole. Niin. Helppoa.

Viikon aikana jouduin kuitenkin osittain muuttamaan mielipidettäni positiivisuuspropagandasta (inhoan kyllä vieläkin niitä Pinterest-sitaatteja). Tässähän on joku pointti! On nimittäin aika hitsin hauskaa kertoa itselleen koko ajan, että on aivan upea tyyppi, joka pystyy ihan mihin tahansa! Tältäkö positiivisista ihmisistä jatkuvasti tuntuu? Voisin tottua tähän!

Aina kun negistelevä ääni alkoi nalkuttaa päässäni, sanoin sille hysss! Aina kun jouduin haastavaan tilanteeseen, jossa ensimmäinen reaktioni oli panikoida ja ajatella, etten ikinä selviä tästä, sanoinkin itselleni, että olen tosi hyvä ja pystyn ihan mihin tahansa.

Tätä mantraa toistelin itselleni koko viikon ajan. Halusin saada itseni kiinni joka kerta, kun puhuin itselleni rumasti ja negatiiviseen sävyyn. Huomasin, että tätä tapahtui surullisen usein. Välillä onnistuin lakaisemaan negatiiviset ajatukset pääkopastani heti kun huomasin ne, välillä en onnistunut. En siis muuttunut viikossa superpositiiviseksi, enkä usko, että pelkästään muuttamalla “asennettaan” pääsee näppärästi eroon erilaisista pinttyneistä ajatusmalleista. Moni tarvitsee tähän terapeutin apua tai ainakin useita positiivisuusviikkoja.

Ihmiskokeeni jälkeen voin kuitenkin suositella positiivisuusviikkoa kaikille, sillä uskon, että ihan jokaiselle tekisi hyvää tarkkailla sitä, miten itselleen puhuu. Saatat nimittäin huomaamattasi vähätellä itseäsi ja taitojasi ja tähän kannattaa puuttua niin nopeasti kuin mahdollista.

Entä miksi juuri viikko? Siksi, että jos haukkaa liian ison palan, koe epäonnistuu melko varmasti. Tätä ei voi tehdä puolivillaisesti. Positiivisuusviikko on täyttä työtä – etenkin, jos olet tottunut puhumaan itsellesi ilkeästi. Sinun pitää muistaa tsempata itseäsi ihan koko ajan ja huomioida jokaikinen negatiivinen ajatus. Pitää olla valpas ja vetää itsensä ylös, jos luisuu mustaan “en osaa mitään” -monttuun.

Viikon aikana on pakko hymyillä, vaikka ei aina tekisi mieli, ja sanoa itselleen “sinä riität”, vaikka se tuntuisi suurelta valheelta. Alussa tuntuu nimittäin feikiltä kertoa itselleen olevansa maailman paras (jos tämä tuntuu överiltä, kerro itsellesi, ettei maailmassa ole ketään, joka on yhtä hyvä olemaan sinä, kuin sinä itse). Luulen, että jossain vaiheessa tähän alkaa uskoa, kunhan sitä on toistellut itselleen tarpeeksi monta kertaa. Vähän samalla lailla kuin joskus alkoi uskoa sitä, ettei ole riittävän hyvä.

Olen nyt jo toisella positiivisuusviikollani ja pakko myöntää, että elämä on helpompaa, kun käyttäytyy kivasti itseään kohtaan. Kiltteys kannattaa aina.

The post Miten puhut itsellesi? appeared first on Musla.