Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

PARAS VAPPUSIMA

En voi käsittää, että ensi viikolla on jo vappu. Kreisiä.

Ajattelin pistää tänäkin Vuonna simatehtaan pyörimään. Lisäksi aion ostaa vapputorilta silkkipaperista tehdyn vappuhuiskan. Ehkä punaisen. Ostettiin Mian kanssa sellaiset Viime Vuonna kahdella eurolla kappale, ja se oli sairaan hyvä päätös. Huiskat toivat meille niin paljon iloa – lisäksi se on fäbylös vappu-accessoire. 

Munkkien sijaan ajattelin tänä vuonna valmistaa espanjalaisia churroja, eli uppopaistettuja ja sokerissa ja kanelissa pyöriteltyjä pitkulamunkkeja, jotka voi halutessaan dipata suklaakastikkeeseen. Löysä munkkitaikina pursotetaan öljyyn pursotuspussista – lähtökohtaisesti rakastan kaikenlaista leivontaa, mihin liittyy pursotinpussit. Tämä on outo fiksaationi jostain kondiittori-fantasioistani.

Tein viime vuonna vappusimaa Yrjönkadun uimahallin reseptillä, josta tuli parasta simaa koskaan. Reseptin salaisuus taitaa piileä ykkösoluessa, jonka takia lopputuloksesta ei tule yhtään ällömakeaa. Yrjönkadun uimahallin Cafe Yrjössä on siis tarjoiltu simaa ympäri vuoden jo vuosikymmenien ajan. Tilaan pulikoinnin lomassa aina tuopillisen simaa – se toimii vappujuhlien lisäksi myös mainiona saunajuomana.

Hot tip: vuosien varrella olen oppinut, että Siman teko kannattaa aloittaa reilu viikko ennen vappua. Rusinani ovat nousseet pinnalle yleensä seitsemäntenä päivänä valmistuspäivästä. Pinnalle nousevat rusinat ovat merkki siitä, että sima on valmista juotavaksi. Ajattelin pistää siman tulemaan nyt lauantaina, niin se ehtii varmasti valmistua sunnuntaiksi/maanantaiksi.

Hot tip nro 2: siman valmistukseen ei tarvitse sankoa tai ämpäriä – viime vuonna laitoin siman käymään isoon kannelliseen kattilaan.

Hot tip nro 3: siman valmistus on megahelppoa.

Tein vappukuvituksen aiheesta sima ja serpentiinit, joskin en ole varma tykkäänkö vai vihaanko lopputulosta. Joko vihaan serpentiinin värejä tai noita rusinoita. Tai sitten tykkään. En osaa päättää.

YRJÖNKADUN SIMA

5 l vettä
250 g sokeria
250 g fariinisokeria
1/2 pulloa I-olutta
1 (luomu) sitruuna
1 pieni siru tuorehiivaa
Lisäksi sokeria ja rusinoita pullotukseen

(valmista simaa tulee noin 4,5 litraa)

Kiehauta vesi suuressa kattilassa. Lisää sokerit ja sekoita kunnes sokerit ovat liuenneet veteen. Pese sitruuna ja kuori keltainen kuoriosa. Poista sitruunan valkoinen kuoriosa, sillä se antaa simalle kitkerän maun. Laita sitruunankuoret ja sitruuna kattilaan. Anna sokeriveden jäähtyä hitusen kädenlämpöä lämpimämmäksi. Ota kattilasta tilkka nestettä, esimerkiksi kahvikuppiin ja liota hiiva siihen, ja laita takaisin kattilaan.

Kaada neste kannelliseen sankoon. Lorauta ykkösolut sekaan. Anna siman käydä kansi raollaan tasalämpöisessä ja vedottomassa paikassa 2 vrk. Vältä astian liikuttelua, jotta siman sielu saa kehittyä rauhassa.

Ennen pullotusta kuori varovasti siman pinnalle nouseva vaahto ja kuoren osat pois. Laita muutama rusina ja ripaus sokeria puhtaisiin pulloihin (1/4 tl sokeria/puolen litran pullo). Siirrä viileään 2 vuorokaudeksi. Helmeilevä, kevyesti kupliva sima on valmista nautittavaksi.

Resepti on julkaistu alunperin Glorian ruoka&viini -lehdessä, numero 3/2012



This post first appeared on Musla | Musla, please read the originial post: here

Share the post

PARAS VAPPUSIMA

×

Subscribe to Musla | Musla

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×