Kun Turussa Aurajokirannassa sijaitsevaan historian ja nykytaiteen museoon,
Aboa Vetus & Ars Novaan, astelee sisään, kiinnittyy huomio heti sisääntuloaulassa
sijaitsevaan Niki De Saint Phallen Kohtuullisuus -veistokseen.
Tätä Museon aulassa jo vuodesta 1995 seissyttä rehevää ja värikästä akkaa museon oma
henkilökunta kutsuu nimellä Niki ja sillä nimellä taidan itsekin sitä jatkossa kutsua,
sillä kyllä tästä veistoksesta on vaikea kohtuullisuutta löytää;)
Niki De Saint Phalle (1930-2002): Kohtuullisuus (1985)
Itse sain tervehtiä jälleen Nikiä viime lauantaina, kun olin mukana museon järjestämässä
bloggaajien museopäivässä.
Päivä aloitettiin brunssilla, jonka tarjosi museon uusi ravintola-kahvila M Kitchen & Café.
Tästä brunssista olin kuullut kehuja ystäviltäni ja sanonpa vain, että eivät olleet kehut turhia.
Brunssibuféssa olisi ollut tarjolla vaikka mitä herkkuja ja hieman niitä katsellessa manasin hiljaa
mielessäni meneillään olevaa ekopaastoani ja taisipa mielessä käydä sekin ajatus,
että mitäs jos teenkin sortumusmaximuksen ja unohdan hetkeksi koko paaston.
Vaan eipä tarvinnut sortua, sillä onneksi myös paastoajalle löytyi syötävää yllin kyllin.
Tuo ylläolevassa kuvassa oleva alarivin keskimmäinen lautanen tyhjeni aika sukkelaan.
Toinen sortumuksen paikka olikin sitten jälkiruokapöytä, josta löytyi mm. kahvila-ravintolan
kanssa samaan yritykseen kuuluvan MBakeryn herkullistakin herkullisemman näköisiä kakkuja.
Eikä vain näköisiä, sillä sen verran on tullut tämän vuonna 2015 Suomen paras leipomo -kilpailun
voittajan kakkuja maisteltua. Onneksi tarjolla oli myös kattava määrä hedelmiä,
joten vältin tällä kertaa sortumuksen.
Eikä jäänyt kaivelemaan kuin vähän kun katselin muiden bloggaajien herkkulautasia;)
Brunssin aikana museon yhteistyöpäällikkö Jenny Oja kertoi meille museon historiasta
ja vaiheista ja siitä, mitä kaikkea museo sisällään pitää.
Nimensä mukaisestihan museossa on oikeastaan kaksi eri museota:
Aboa Vetus on historiallinen museo, joka sijaitsee itse rakennuksen alla ja jossa on nähtävillä
Turun historiaa maan alta kaivettujen raunioiden keskellä.
Ars Nova taas on taidemuseo, jonka nykytaiteeseen keskittyvät näyttelysalit
sijaitsevat vuonna 1928 rakennetussa Rettigin palatsissa.
Ensimmäisessä kerroksessa esitellään vuosittain neljä vaihtuvaa näyttelyä ja toisessa
kerroksessa on nähtävillä kattaus Matti Koivurinnan säätiön taidekokoelmasta kaksi kertaa vuodessa.
Osa vaihtuvista näyttelyistä täyttää myös Ars Novan toisen kerroksen, jossa sijaitsee Takkahuone-galleria.
Brunssin jälkeen suuntasimme mekin toiseen kerrokseen ja kohti Minuuttitaidetreffejä.
Saimme käsiimme oheisen lomakkeen, jonka toiselle puolelle oli listattu viisi erilaista ihmistyyppiä
ja nämä ihmistyypit saimme arvottaa sen mukaan, kenen kanssa mieluiten lähtisimme taidetreffeille.
No - eipä ollut ollenkaan helppo tehtävä!
Minä valitsin tyypin, joka on aivan erilainen kuin itse olen.
Kun kuusikymppinen lady vielä tässä iässä pääsee treffeille, pitää olla rohkea
ja valita jotain muuta kuin tuttua ja turvallista;)
kuva: Jari Nieminen
Minun treffiseuraani kuvattiin lomakkeessa seuraavasti:
"Olen värikäs ja räiskyvä persoona, joka tuskin jää keneltäkään huomaamatta.
En takerru yksityiskohtiin - minua voisi kai kutsua suurpiirteiseksi."
Kun olimme valinneet treffikumppaninne, pääsimmekin itse asiaan eli tutkailemaan
museolaisten meille etukäteen valitsemia viiden taiteilijan teoksia.
Kierrosta veti taideohjaaja Elli Liippo ja samalla kun keskustelimme teoksista ja mietimme,
mitä ihmistyyppiä ne mahtoivat edustaa, kertoi Elli meille taustoja teoksista ja niiden tekijöistä.
| Antoni Tàpies (1923–2012): Seinäkirjoituksia, 1985, sekatekniikka kankaalle |
Tästä Antoni Tápiesin Seinäkirjoituksia -teoksesta kierroksemme aloitimme ja
oli mielenkiintoista kuulla, miten erilailla me osanottajat eri teokset koimme,
sillä eipä tainnut joukossa olla yhtään teosta, jonka kaikki olisimme
kuvailleet samalla ihmistyypillä.
Ja kuten yläkuvasta huomaatte, mukana oli myös pienempiä treffeilijöitä - pilkkumekkoinen
Hopeapeili -blogin Elinan tytär jaksoi olla mukana koko kierroksen ja näki kyllä,
että tämä pikku neiti ymmärsi taiteen päälle;)
Ja ei - tämä teos ei minulle vastannut omaa treffikumppaniani.
Sen sijaan teokseen mieltyi Sikses kiva paikka -blogin Mari.
Toisin olikin sitten seuraavan taiteilijan, Suomen Picassoksikin kutsutun, turkulaisen
taiteilijan Kauko Lehtisen teosten laita.
Kauko Lehtinen (1925–2012): Kylmä päivä 1975, akryyli ja guassi paperille
Kauko Lehtinen: Arki ja sunnuntai, 1975, akryyli ja guassi paperille.
Minulle nämä kolahtivat ja kovaa.
Ihanaa väriterapiaa ja teoksissa olisi tutkittavaa riittänyt vaikka kuinka pitkään.
Ja pahoittelen kuvan huonoa laatua - museossa kuvaaminen ihmisjoukossa ei ole
harrastelijalle ollenkaan helppoa.
Onneksi museo oli järjestänyt paikalle valokuvaaja ja museon taidegraafikko Jari Niemisen,
joka oli aivan hurmaava nuori mies - ei ihme, että hänet on vuonna 2013 valittu museon
vuoden työntekijäksi. Saimme lainata hänen kuviaan ja niin on tässäkin postauksessa
parin kuvan kohdalla tehty.
Me viivyimme yhden taiteilijan kohdalla 5 minuuttia.
Tuntuu lyhyeltä ajalta. Vaan eipä enää tuntunutkaan sen jälkeen, kun kuulimme,
että yleensä yhden taideteoksen katseluun käytetty aika on n. 14 sekunttia;)
Allen Jones (1937-): Snap (Time Out), 1988, öljy kankaalle
Ja seuraava teos valloittikin minut sitten täysin - voisi sanoa, että olipas onnistuneet treffit!
Tämän upean, värikylläisen teoksen ottaisin seinälleni heti, kun minulla tuohon varaa olisi.
Ja heti, kun kotimme seinäpinta-ala kaksinkertaistuisi, sillä teos oli kooltaan suuri.
Tämän kuvan kohdalla jouduin turvautumaan museon omaan sivustoon ja lievään väkivaltaan,
sillä kuva on leikattu museon omasta näyttelyjulisteesta.
Omat kuvani teoksesta olivat kaikki niin vinksahtaneita, ettette niistä olisi teoksen upeutta nähneet.
Treffailimme vielä kahden taiteilijan teoksia:
Lars-Gunnar Nordströmin (1924–2014): Dimensionaalinen tilanne: 1968, öljy kovalevylle ja Diptyykki II, 1972, öljy levylle, joista ensimmäiseen ihastui Tuula´s life -blogin Tuula.
Johanna Kiivaskosken (1967-): Serafi, 2007, Amor vuohipaimenena, 2008, Rukoilijasirkka piikkikruunun oksalla, 2008, L'amour plus léger que le papillon, 2008, kallionauhuksen lehti.
Tähän neljän teoksen tauluryhmään ihastui Turun Tilda, jonka blogissa teoksista löytyy myös kuva.
Treffien jälkeen siirryimmekin katsastamaan Aboa Vetusta ja kokemaan historian havinaa.
Matkalla kellariin tosin pysähdyimme katsastamaan Madame B -videoinstallaatiota, joka on
nykyaikaan sijoittuva, Mieke Balin & Michelle Williams Gamakerin
uudelleentulkinta Gustave Flaubertin klassikkoromaanista Rouva Bovary.
Tutkijan ja taiteilijan yhteistyössä tekemä useaan tilaan levittäytyvä mediainstallaatio tutkii
kapitalismin ja romanttisen rakkauden välistä suhdetta.
Koko teoksen katsominen olisi kestänyt kaksi tuntia joten se oli jätettävä seuraavaan kertaan.
kuva: Jari Nieminen
Aboa Vetuksen kellareissa riittäisi tutkittavaa vaikka kuinka.
Upea, hämyinen kellari kätkee sisäänsä raunioita, kulkuväyliä ja rakennusten pohjapiirroksia,
jotka ovat keskiaikaisia. Vanhimmat kellarit sijoittuvat 1300-luvulle.
Paikoittain rauniossa voi nähdä kerrostumia aina 1900-luvun alkuun saakka.
Aboa Vetuksen perusnäyttely kertoo Turun ja sen asukkaiden tarinaa arkeologisten esinelöytöjen ja tekstien kautta. Lokakuussa 2016 perusnäyttelyä täydennettiin eläinten luista ja niiden historiasta kertovalla Luutarhalla. Vaihtuvat näyttelyt nostavat esiin kiinnostavia teemoja kuten äänet keskiajan ihmisen korvin, Luostarikorttelin asukkaat eri aikoina tai vaikkapa lasten elämä keskiajalla.
Näissä raunioissa sijaitsee myös Pyhän Annan Kappeli, joka on vuokrattavissa esim. yksityistilaisuuksiin.
Olemmepa työyhteisössämmekin sitä käyttäneet pariin kertaan - viimeksi se toimi kuvauspaikkana
piispa Kaarlo Kallialan joulutervehdysvideolle.
Ja tuolla raunioissa ovat omat lapseni aikoinaan tutkineet mm. sitä kissan luurankoa,
jota yhdeksi museon avainesineiksi luetaan tuon alussa esitellyn akan, Nikin, kanssa.
Luulen, että lapsille juuri tämä osa museota on se kaikkein mielenkiintoisin.
Ja riittää siinä toki ihmeteltävää meille vähän varttuneemmillekin.
Pääsimme vielä tutustumaan museon Biljardisaliin, joka ei yleisölle normaalisti ole auki.
Tätä upeaa huonetta, joka sijaitsee palatsin ylimmässä kerroksessa,
on kuitenkin mahdollista vuokrata kokous- tai juhlakäyttöön - istumatilaa tuon valtavan pöydän
ympäriltä löytyy 22 hengelle.
Aboa Vetus & Ars Novahan ei ole vain museokäytössä vaan sieltä löytyy erilaisia kokoustiloja
enemmänkin ja museossa on mahdollista viettää vaikkapa Tyky-päivää erilaisten työpajojen
merkeissä. Minuuttitaidetreffit on yksi näistä työpajoista enkä panisi ollenkaan pahitteeksi,
jos omakin työyhteisöni museoon useammin päätyisi.
Ainakin ovat puitteet kunnossa kunnon kokoukselle, juhlalle tai Tyky-päivälle:
on upea rakennus keskellä kauneinta Turkua, on virikkeitä jos jonkinlaisia ja on ravintola,
jonka pöydät notkuvat herkuista.
Ja on osaava ja ystävällinen henkilökunta, jonka avustuksella onnistuu taatusti.
Itse olen menossa työasioissa museoon ensi syksynä, jolloin viemme sinne kolleegoitamme
tutustumaan kellarin raunioihin.
Ja kuten asiaan kuuluu bloggaajien ollessa paikalla, onhan se omakin naama kuvaan saatava.
Niin nytkin - yhteiskuvassa Tuula´s life -blogin Tuula, Marjon matkassa -blogin Marjo
ja eräs höperö lady, joka ei saa edes mieleensä sen bloggaajakolleegan nimeä,
joka kuvan otti. Kiitokset kuitenkin kuvasta:)
Ja suuri kiitos Aboa Vetus & Ars Nova -museolle ja sen henkilökunnalle sekä M Kitchen & Cafélle
upeasta päivästä. Minä nautin täysillä ja niin tuntuivat nauttivan muutkin bloggaajat.
Kiitos myös bloggaajakolleegat, vanhat tutut ja uudet tuttavuudet, oli hauska nähdä ja treffailla
kanssanne taiteen ja historian keskellä.
Onko Aboa Vetus & Ars Nova sinulle tuttu museo?
Entä tunnistitteko treffaamiamme taiteilijoita?
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
