Eilen oli taas sellainen aamupäivä, että täällä täristiin ja voitiin pahoin jännityksestä. Reagoin aina todella voimakkaasti jännitykseen ja se helpottaa juuri sillä hetkellä kun jännityksen kohde alkaa. Sitä voinee kutsua siis jonkinlaiseksi ramppikuumeeksi! Ja mistä oli kyse? Aikaisemmin pyysin teitä pitämään peukkuja, koska olen töissä hakenut erästä paikkaa talon sisällä. Huuhtikuussa aloitin ekstraajana, syyskuussa sain vakituisen paikan ja sen takia olikin hyvin hurjaa hakea jo nyt tiiminohjaajan eli tuttavallisemmin tiimarin paikkaa. Hain kuitenkin ja eilen sitten oli vihdoin ja viimein se haastattelu ja jännitys oli ohitse!

Lopputuloksena melkein tunti kevyttä rupattelua ja ilmoitus, että tammikuussa aletaan kouluttamaan Tiimarin Hommiin. Eli minä oikeasti sain sen paikan! Eipä minulla kilpailijoita pahemmin ollut, mutta on se silti todella mahtavaa kuulla, että minut he siihen tehtävään olisivat halunneetkin. Fiilikset aika uskomattomat. On oikeasti ihmeellistä mihin elämä vie ja vielä näinä aikoina, kun työpaikat ovat kiven alla. Tykkään meidän työpaikasta, vaikka viime viikkoina siellä on osalla ihmisisitä stressitasot nousseet pilviin ja olin siinä luulossa, ettei mulla ole mitään mahdollisuuksia paikkaan. Onneksi olin kuitenkin väärässä asian suhteen! Ja mitä itse tiimarin hommiin tulee, niin se kasvattaa vastuuta huomattavasti sekä osaamista. Tämä on minulle valtava kasvun ja kehityksen paikka, varmasti tulee tiukkoja hetkiä ja p*skaa niskaan, mutta toisaalta mahdollisuudet päästä vaikuttamaan ja tekemään ihan uusia juttuja saavat minut innostuksen valtaan. Muut tiimarit meillä ovat ihan älyttömän hyviä tyyppejä ja olen ihan liekeissä saadessani tämän mahdollisuuden!  

Nyt pitää siis ottaa erityisen rennosti, että jaksaa kevään puristuksen. Se taitaa kohdallamme tarkoittaa vihdoinkin sitä matkan varaamista muihin maisemiin :)