Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

Varoitus kaupallisuudesta



Varoitus ⚠ tämä blogi saattaa sisältää kaupallista sisältöä ja bloggarin mielipiteeseen on voitu pyrkiä vaikuttamaan erilaisin lobbauksen keinoin.

Itsestään selvää on, etten ole esimerkiksi ostanut itselleni omaksi kaikkia testaamiani tuotteitta. Siihen minulla ei yksinkertaisesti ole varaa, koska en saa sellaisia tuloja tästä blogista. Kirjoittamalla tätä blogia, saan sen sijaan jatkuvasti erilaisia yhteistyötarjouksia, kutsuja tilaisuuksiin ja vierasjahteihin.

Näin se vain on; jos kirjoittaa herrojen vehkeistä, niin täytyy välillä lähteä myös heidän kanssaan marjaan.

Jos tässä blogissa on joskus esillä maksettu mainos, erotat sen selvästi muusta journalistisesta sisällöstä. Sitä ei ole piilotettuna tekstiin. Jos jokin sisältö on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä, siten että olen saanut siitä kulukorvauksen rahassa, olen merkinnyt kirjoituksen ”kaupallisessa yhteistyössä xxxxxx Oy”. Näin on tapahtunut muutaman kerran, kun minulta on nimenomaisesti tilattu juttu (esimerkiksi resepti osaksi mainoskampanjaa) ja koska tästä on myös maksettu pieni korvaus aiheutuneista kuluista, olen myös kirjoittanut kaupallisen yhteistyön selvästi esille.

Käytännössä käytän kaikki liikenevät rahani blogissa kuvaamaani harrastustoimintaan ja tuotan siinä samalla kaikille lukijoille ilmaista sisältöä kertoessani tästä harrastuksestani. Epäsäännölliset blogista saamani rahalliset edut (tai muu nautittu vieraanvaraisuus) eivät ole missään suhteessa tästä toiminnasta aiheutuviin kuluihin. Tuntipalkkoina ei päästä lähellekään niitä huikeita summia, joita jo lapsena nautin viikkorahojen muodossa.

Vastaan itse kaikista tässä blogissa olevista kirjoituksista. En ole taloudellisesti riippuvainen yhdestäkään tällä liiketoiminta-alueella toimivasta yrityksestä, mainostajasta, henkilöstä, kolmannesta sektorista, poliittisista puolueista tai viranomaistahoista.

Tämä väite nousi esiin, kun alan suurimman kaupallisen mediatalon vastaava päätoimittaja esitti huolensa eilen julkisessa keskustelussa blogiini viitaten: ”…lukijalle on olennaista tietää kenen laskuun tekstejä kirjoitetaan”. He siis edustavat eräitä Suomen suurimpia metsästykseen ja kalastukseen erikoistuneita lehtiä ja netissä toimivaa kaupallista kohtauspaikkaa sekä blogialustaa.

Näissä kaikissa heidän edustamissaan medioissa julkaistaan sivutolkulla puhdasta mainontaa. Niitä voisi toiselta nimeltä kutsua myös mainosalustoiksi. Uskallan arvata, etteivät nämä mediat julkaise mitään sellaista tietoa, joka voisi vahingoittaa heidän suhteitaan (ja rahavirtojaan) näihin mainostajiin.

Nyt siis sinua on varoitettu. Kirjoitan jatkossakin vain ja ainoastaan omia mielipiteitäni, ellei toisin ole erikseen mainittu. Toivon sinun lukijana harjoittavan tervettä mediakritiikkiä ja nauttivan niin perinteisen media lehdistä, kuin tällaisista harrastuspohjalta omin rahoin ja omin mielipitein kirjoitetuista blogeista.



Jälkikirjoitus


Tämä blogaus on herättänyt kiinnostavaa keskustelua Facebookin puolella, joten linkkaan sieltä poikkeuksellisesti myös tänne blogin puolelle:






This post first appeared on Metsästysblogi, Riistareseptit - Terveiset Ravint, please read the originial post: here

Share the post

Varoitus kaupallisuudesta

×

Subscribe to Metsästysblogi, Riistareseptit - Terveiset Ravint

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×