Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

KEITTIÖREMONTTI: SUUNNITTELU

Ajattelin ensin haluavani vaalean keittiön. Oli selvää, että emme halunneet mitään ultramodernia, koska asumme vanhassa talossa ja halusimme keittiön sopivan asunnon henkeen. Mutta koska olin remontti-rookie ajattelin, että vaalea on helppo, valkoinen on aina kaunis, eikä ehkä voi mennä pahasti pieleen.

IMG_0406

OVET

Valitsimme keittiön kaapinoviksi peilikuvioidut ovet, koska asunnossamme on massiivipuisia peilikuvioituja ovia yhteensä 12. Jep, 12. Niitä tuntuu olevan joka paikassa. Eteisessä, olohuoneessa, kylppärissä, vessassa, makuuhuoneessa ja keittiössäkin yhteensä neljä

Ovet ovat tosi kauniita, mutta niiden kunnostaminen on todella työlästä. Ovesta pitää ensin kaapia vanhat maalit pois, sitten ovi pitää hioa ja tasoittaa ja lopuksi maalata. Se on tosi hidasta. Ovien entisöimiseen erikoistuneet kunnostajat laskuttavat yhdestä ovesta noin 300€. Jep. 12 kertaa 300€. Myös oviin-ei-erikoistuneet tahot voivat kunnostaa ovia, mutta jälki ei välttämättä ole yhtä hyvää.

Me päädyimme lopulta kunnostamaan muutaman itse (puhun monikossa, mutten todellakaan liittynyt projektiin mitenkään), kunnostutimme muutaman ei-erikoistuneella taholla ja saimme tietää, että vessan ja kylpyhuoneiden ovien sisäpintojen kuunnostus kuuluivat putkiremontin hintaan. (Tämä hintaan sisältynyt kunnostus tehtiin myös ei-erikoistuneen-tahon puolesta. Meillä ei ole yhtään erityisen täydellisesti kunnostettua ovea, mutta siisteimmät on maalannut Tuukka.)

Nyt meillä on jäljellä vielä pari ovea. Toivon, että ne siloittuvat itsestään, maagisesti jotenkin tahdon voimalla.

PIIRUSTUKSET

Kun saimme ensimmäiset piirustukset keittiöstä olimme tosi iloisia, että saimme ne koska antamillamme ohjeilla syntyi tosi tylsä ja geneerinen keittiö ja halusimme muuttaa about kaiken. Siellä oli liian monta materiaalia, sekaisin puuta ja marmoria ja liikaa kaappeja ja laudoitettu liesituuletin. Eh.

Yhdessä versiossa oli valkoista seinälaattaa. Sekin oli epäkiinnostava idea. Meidän kohdalla oli toisin sanoen tosi suureksi hyödyksi se, että saimme Top Keittiöiltä rendatun piirustuksen keittiöstä. Jos on meitä parempi visionääri tai tehnyt isoja muutokisa ennenkin, osaa ehkä hahmottaa suunnitelman ilman kuvaakin, mutta ensikertalaiselle se oli jotenkin hankalaa.

2_keittiokalusteita_2_3d_21_keittiokalusteita_3d_21_keittiokalusteita_3d_1

MOODBOARDS TO THE RESCUE!

Vedin Pinterestistä kaikki keräämäni fiiliskuvat työpöydälle anylysoitavaksi. Halusin jotain kivaa tekstuuria, en yhtään ylimääräistä yläkaappia, seinille tauluja, koska miksi keittiössä ei voisi olla tauluja, halusin korostaa niitä kahta Tuukan kauniisti maalaamaa ovea ja kauniita seinälistoja. Halusin ettei keittiö näyttäisi pelkästään keittiöltä, vaan kivalta huoneelta siinä missä muutkin huoneet.

Halusin myös kaksikymmentä lisäneliötä keittiöön ja kaksikymmentä extrasenttiä sääriä itselleni.

musla7musla6musla5musla4musla3musla2musla1musla9musla8

Luin ja selailin myös aika paljon kivoja lehtiä ja kirjoja. Ei kannata rajoittaa itseään liikaa ideakuvia ja kirjoja selaillessa. Vaikka oma keittiö olisi kooltaan pieni ja moni idea johon ihastuu tuntuisi mahdottomalta, ei kannata välittää. Koska isosta kasasta hyviä idoita tiivistyy lopulta itselle käyttökelpoisia aihioita.

Omassa kansiossani oli lukuisia kuvia tiloista joihin on muovattu tämän kaltaisia orgaanisia koloja ja tasoja. Kuvat on todennäköisesti otettu jostain Kreikkalaisesta savilukaalista, mutta samapa tuo. Ajattelin ostaa tai tehdä itse keraamisia kippoja ja kulhoja avohyllyille, muistuttamaan Kreikkalaisista savimajoista ja Japanilaisista wabi-sabi tiloista.

SUOSIKKIKIRJAT

ILSE CRAWFORD, HOME IS WHERE THE HEART IS?
Paljon tavallaan itsestään selviä ajatuksia asumisesta, joita kuitenkin helposti ei tietoisesti ajattele. Myös tosi hyviä käytännön vinkkejä. Silmät avaava, viihdyttävä, kotoisa.

LESLIE WILLIAMSON, MODERN ORIGINALS
Major inspiraatiokirja! Tosi paljon Alvar Aalto -henkisiä tiloja ympäri maailman. Ihania värejä, materiaaleja – balsamia aivoille.

THE MONOCLE GUIDE TO COSY HOMES
Lisää inspiraatiokuvia! Tämän kirjan kodit ovat järkyttävän kauniita, monet arkkitehtien itselleen rakentamia ökykoteja. Mutta kaikkia yhdistää kodikkuus ja lämpö, ne eivät ole kylmiä, super moderneja, vaan jotenkin lähestyttäviä ja kirjan sivuilla oli ihana viipyillä.

HANNI KOROMA, AVAIMIA SISUSTUKSIIN
Käytännön läheinen. Helppo lukea ja sisäistää. Merkkasin täältä muutamia sivuja itselleni pohtiessani seinien värejä ja muuta sellaista. Kirjassa sanotaan mm. että valkoiseksi maalatut seinät eivät välttämättä avarra tilaa vaan, että valitsemalla sävytetyn seinämaaliin, se ikäänkuin työntää seiniä kauemmas toisistaan.

musla10

Psst: Mielestäni kaikkia yllämainittuja kirjoja voi Helsingissa ostaa Nide-kirjakaupasta!



This post first appeared on Musla | Musla, please read the originial post: here

Share the post

KEITTIÖREMONTTI: SUUNNITTELU

×

Subscribe to Musla | Musla

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×