Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

Värisilmän kevät

Meidän kodin viihtyvyyteen vaikutti aikoinaan merkittävästi se, kun maalasimme kaikki seinät jollain sävyllä. Sitä ennen oltiin eletty sellaista “scandi white” -trendiä, lattiat ja seinät maalattiin vitivalkoisiksi, kokovalkoisen asunnon ajateltiin lisäävän tilantuntua. Rehellisesti, silloin ei tullut mieleenkään, että joku sävy seinässä voisi olla vaihtoehto.

Nyt meillä on kaikissa seinissä, lattiassa ja myös yhden huoneen katossa sävy. Raaka valkoinen näyttää minusta helposti kylmältä.

Seinien maalaaminen on helppo tapa freesata kodin yleisilmettä. Päätös värin valitsemisesta saattaa tuntua isolta, mutta kannustan kevytkenkäisyyteen! Yhden seinän maalaaminen ei vie paljon aikaa, ja jos väri myöhemmin kyllästyttää, voi sen päälle aina maalata uudestaan.

Seinämaalilla voi tuoda tilaan rauhaa, lämpöä, sitoa yhteen elementtejä tai korostaa vaikka taidetta tai jotain esineitä kotona. Meidän kotona on valittu värejä jotka sopivat talon aikakauteen ja ulkona ikkunasta näkyvään maisemaan. On myös yritetty luoda sellaista rauhoittavaa yleistunnelmaa.

Olemme haaveilleet matkasta Englantiin puutarha- ja taidematkalle. Yksi kohteistamme olisi Sussexin Charleston House. Charleston House oli taidemaalari ja sisustussuunnittelija Vanessa Bellin (myös Virginia Voolfin sisko) ja tämän puolison taiteilija Duncan Grantin koti. Talo ja sitä ympäröivä puutarha ovat heidän ja heidän ystävistään muodostuneen Bloombury ryhmän taiteellisten tuotosten manifestaatio: seinille, pöytäpintoihin, oviin ja lampunvarjostimiin on maalattu kukkia, ornamentteja ja muita upeita kuvioita. Talo on museoitu yleisölle nähtäväksi.

Päätimme Charleston Housen hengessä maalata meidän keittiön seinään oman muraalin Värisilmän kevään Unelmien värien sävyillä. Sävyt on kuratoinut Värisilmän oma värisuunnittelija Weronika Kangas. Kevään väripaletti koostuu pehmeistä murretuista sävyistä, joissa on häiväys pastellien raikkautta. Maalien nimet ovat: Ilmava, Hengähdys, Aavikkotuuli, Vaahtokylpy, Kehtolaulu ja Liaani.

Sävyt ovat mielestäni kaikki tosi ihania. Erityisesti vaaleanpunaiseen taittava Aavikkotuuli, klassinen harmahtava Hengähdys, vihreä Liaani ja sinertävä Vaahtokylpy ovat omia suosikkejani.

Maaleina käytimme Värisilmässä myytävää Virtasen vesiohenteista täyshimmeää (eli mattaa) seinämaalia.

Olen joskus jättänyt testailun väliin ja ryhtynyt suoraan toimeen, luottaen vain maalikaupan mallipalaan. Joskus testaaminen vaan tuntuu rasittavalta ja homma jää tekemättä, jos pohtii liikaa.

Jos olen tehnyt testimaalauksen, olen sijoittanut sen lähelle lattiaa, tai isoja huonekaluja tai esim. jo olemassaolevia verhoja, koska silloin saa hyvän kuvan siitä, sopiiko seinämaali muihin dominoiviin pintoihin tilassa. Ja kannattaa tehdä kunnon iso neliö! Pikku maalilaikusta ei saa kunnolla selvää.

Myös Taulun Taakse voi tehdä testipalan, silloin se jää taulun taakse piiloon myöhemmin. Itsehän ajattelen, että pienet maalitestit näyttävät vaan mukavan boheemeilta, eikä niitä tarvitse niin hirveästi peitellä, mutta kaikkia sellainen asenne ei puhuttele.

Kodin suunnittelussa voi käyttää apunaan myös Värisilmän verkkopalveluita.

Spark Blueprint on Värisilmän suunnitteluohjelma, jonne voi syöttää oman huoneen todelliset mitat ja testata, miltä tila näyttää eri pintamateriaalien ja kalustevaihtoehtojen kanssa. Ohjelmasta löytyy valmiina Värisilmän laatta-, tapetti- ja lattiavalikoimat. Ohjelma näyttää reaaliajassa myös kustannusarvion ja arvion materiaalien menekistä. Tämä on tosi hyvä, jos haluaa vaikka uusia keittiön tai kylpyhuoneen ja on vaikeuksia visualisoida omat ideat!

Lisäksi Värisilmän Tunnetila-suunnittelupalveluun voi varata tällä hetkellä etäkäynnin. Palvelu on ilmainen ja tarjoaa mahdollisuuden tilasuunnitelmaan Värisilmän suunnittelijan kanssa, jolle voi antaa inspiraatiokuvia ja mitat sekä valokuvia omasta kodista, joiden avulla suunnittelija tekee tilaa varten ehdotuksen.

Suunnittelupalvelu on erinomainen palvelu, jos kaipaa apua ja ideoita päätöksen teossa. Jos sitten ideat miellyttää, saa ostoslistan, kustannusarvion ja neuvoja tekemiseen, mutta jos ei halua sitoutua, ei tarvitse ostaa mitään. It’s a win-win.

The post Värisilmän kevät appeared first on Musla.



This post first appeared on Musla | Musla, please read the originial post: here

Share the post

Värisilmän kevät

×

Subscribe to Musla | Musla

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×