Olin juuri Costa Ricassa, ja siellä minulta irtosi etuhammas. Näytin loppuloman Rölli-peikolta ja kun puhuin, yritin peitellä suutani kädellä. 

Taustatietoa: Kun aloitin mallintyöt 18-vuotiaana, vinossa olevat etuhampaani oiottiin. Tämä tapahtui niin, että omista etuhampaistani hiottiin pois puolet ja päälle asetettiin posliinikuoret. Noin vuosi operaation jälkeen yksi hampaista irtosi, kun söin mysliä. Pääsin onneksi heti hammaslääkärin luo, sillä olin kotona. Tämä oli kuitenkin melko traumaattinen kokemus ja sen jälkeen hermoilin noin seitsemän vuoden ajan ulkomaanmatkoilla, että joku hampaistani irtoaisi.

Juuri kun pääsin yli tästä pelosta, mitä tapahtuukaan? Olen Costa Ricassa ja kaksi päivää ennen kotimatkaa yksi etuhampaistani päättää irtautua suustani.

Ei helvetti, ajattelin hammas kädessäni rantalomakohteen hotellihuoneessa. Miksi minulle aina käy näin? Aina on joku pielessä. Jos en menetä yöunia työprojektin takia, joku muu asia ahdistaa tai sitten suussani on yksi hammas vähemmän. Miksi elämäni ei ikinä voi olla täydellistä? Miksi kaikki palat (ja hampaat) eivät vain voi loksahtaa paikoilleen?

Kun kohtaan vastoinkäymisiä, osaan olla todellinen drama queen. Tälläkin kertaa itkin ja valitin äänekkäästi, miksi minua koetellaan näin. “I wish the Lord would take me”, vaikeroin kuin Tony Sopranon rasittava äiti.

Mutta miksi? Miksi suhteellisen pieni juttu, joka ei mitenkään haittaa terveyttäni, itketti ja tuntui niin raskaalta? Miksi olin vuosien ajan pelännyt tätä?

Kirjoitan parhaillani artikkelia minimalismista ja lueskelin netistä Zen Habits -blogia. Klikkasin juttua, jonka otsikko oli The guide to insecurities you have been waiting for.

Tekstissä käydään läpi tyypillisiä (huonoja) tapoja reagoida epävarmuuteen (suutumme, kritisoimme itseämme, äksyilemme, yritämme tukahduttaa tunteen shoppailemalla tai ruoalla, vetäydymme sosiaalisista tilanteista), sekä ehdotetaan uutta, rakentavampaa tapaa kohdata epävarmuuden tunteita. 

Tajusin, että hammas ei ollut vain hammas. Reagoin tapahtumaan niin voimakkaasti sen takia, että se teki minut epävarmaksi ulkonäöstäni. Hampaattomana tunsin itseni rumaksi ja siksi teki mieli vetää pussi päähän ja surkutella kohtaloani. Ulkonäköni taas on valitettavasti pirullisen kietoutunut itsetuntooni: riitänkö, vaikka en ole nätti? (Tiedostan, että tämä on typerä kela, mutta ajatus on jossain syvällä minussa ja sen kitkeminen tulee viemään aikaa.)

Tajusin myös, että aika usein kun kiukuttelen tai vajoan alakuloon ilman mitään selvää syytä, se johtuu siitä, että tunnen itseni epävarmaksi jostain.  

Jokainen meistä kokee itsensä aika ajoin epävarmaksi, blogitekstissä todetaan. Tunteeseen voi kuitenkin suhtautua toisellakin tavalla kuin vaikkapa julistamalla dramaattisesti, että aikoo kulkea loppuloman hotellin lakanan alla, ettei kenenkään tarvitse katsoa tällaista hirviötä.  

”In the middle of this feeling of insecurity, see if you can find a little gratitude for being in this space, alive and witnessing the beauty of chaos.

See if you can find joy, being alive right now, fully feeling your insecurity. It’s not a problem, this feeling, it’s a beautiful experience.”

The beauty of chaos. Siitähän elämässä kaiketi on kyse. Kaikki on yhtä kaaosta, mutta samalla kovin ihmeellistä ja kaunista. Nyt ymmärrän, mitä Tuutikki tarkoitti, kun hän sanoi: Kaikki on hyvin epävarmaa, ja juuri se tekee minut levolliseksi.

Elämä ei tule ikinä olemaan valmista tai täydellistä. Aina tapahtuu jotain, ja siitä kannattaa olla kiitollinen, sillä kun mitään ei enää tapahdu, ei enää ole elossakaan.

Yritän jatkossa vastaavanlaisissa tilanteissa tarkastella epävarmuuksiani ulkopuolelta ja ehkä oppia niistä jotain. Toivotan vastoinkäymiset tervetulleiksi elämääni, sillä ne tekevät siitä kiinnostavan ja ovat sitä paitsi aika usein melko huvittavia. Tropiikissa ilman etuhammasta on paljon hauskempi tarina kuin täydellinen loma Costa Ricassa.

Pääsen vasta huomenna hammaslääkäriin ja olen neljän päivän ajan ehtinyt tottua siihen, että peilistä katsoo (oikeastaan aika charmikas) Rölli-peikko. Maailma ei tietenkään kaatunut. Elämäni on itse asiassa rikkaampi. Siinä on yksi pelko vähemmän ja luulen, että opin äsken jotain perustavanlaatuista elämästämme tällä pallolla.

En usko kohtaloon tai universumin voimiin, mutta uskon siihen, että kaikesta oppii, eli kaikella on tarkoitus.

The post Kaaoksen kauneus appeared first on Musla.