Ciao! Pitkästä aikaan. Pidin pienen kesätauon. Ja se tuli tarpeeseen.

Olen kirjoittanut tämän jutun uudelleen nyt useita kertoja, sillä tuntuu vaikealta aloittaa pikku tauon jälkeen. Tekee aina mieli selittää hirveästi (“oli kiire ja sitten olin väsynyt, bla bla”), mutta sitten muistan aina, ettei ketään varmaankaan kiinnosta jonkun bloggaajan kiireinen elämä / inspiraation puute. Just get to the point woman.

Noh, en ole varma, onko minulla mitään pointtia. Tai ehkä sellainen pointti minulla on, että suosittelen kunnon tauon pitämistä kaikille. Oli se tauko mistä asiasta tahansa. Se kirkastaa ajatuksia mukavasti.

Kirjoittamisessa tärkeintä on se, että on jotain sanottavaa, muistutti upea Leena Krohn minua uudessa romanissaa Kadotus, jonka luin kesällä. Kyseinen kirja on nyt mökillä, joten en voi tarkastaa, miten hän asian ilmaisi, mutta varmasti paljon kauniimmin kuin miten minä tässä äsken sen töksäytin.

Ping, kuului päässäni, kun luin tuon kohdan. Tietenkin. Tässä syy, miksi ei ole tehnyt mieli kirjoittaa oikein mitään pitkään aikaan. Minulla ei ole ollut aikaa ajatella, eikä minulla sen takia yksinkertaisesti ole ollut oikein mitään sanottavaa, paitsi että hamam-pyyhettä voi käyttää kesällä hameena, huivina ja pään suojana rannalla (kuvatodisteita ohessa). Ja siis sekin on tärkeä tieto, ei siinä mitään. Se ei vain tänä kesänä tuntunut kovinkaan merkitykselliseltä.

Teki mieli ottaa askel taaksepäin ja olla jakamatta itsestään mitään vähän aikaan. Ja miettiä, miksi oikeasti kirjoitan. En ainakaan siksi, että ihmiset ihastelisivat elämääni tai tavaroitani. Se on viimeinen asia, jota haluan. Elämme todella oudossa maailmassa, jossa rakennamme kuvien avulla kadehdittavaa tarinaa elämästämme muiden nähtäväksi, enkä haluaisi olla osa tätä. Mutta tietenkin olen niin kauan, kun jaan tänne ja Instagram-tililleni kuvia. Jos en sitten ala ottaa kuvia vain vaikkapa vain sammaleesta. Mutta se ei kyllä olisi minusta yhtä hauskaa, sillä rakastan vaatteita ja muotia ja haluan jatkossakin jakaa kuvia asuistani, joista innostuin. Onpa kaikki vaikeaa.

Ja juuri tämän kaiken hankaluuden takia haluan kirjoittaa vaatteista. Miten jakaa inspiraatiota ilman, että siihen liittyy ostamista? Haluan myös muistuttaa (lähinnä itseäni), että on myös toinen tapa elää kuin jatkuvassa kulutusjuhlassa bailaaminen. Haluan tutkia näitä muita tapoja.

Nyt toivoisinkin, että voisin kertoa teille, että elin kesälomani aikana askeettista mökkielämää, ja ymmärsin, ettei minun tarvitse enää ikinä ostaa mitään uutta. Asia on valitettavasti päinvastoin. Instagram muistutti minua ystävällisesti päivittäin kaikista uusista asioista, jotka voisin ostaa. Ostinkin yhtä sun toista, sillä näköjään aivoni päättivät, että tämä on summer of YOLO, ja voin ostaa ihan mitä tahansa, koska I’m worth it.

Ja siis en nyt sano, ettei ikinä saisi ostaa mitään – minä en ole täällä kertomassa, miten kenenkään pitäisi elää elämäänsä, enkä minä ainakaan aio elää omaani ostamatta enää ainuttakaan vaatetta, koska I luv clothes. Huomasin vain shoppailussani huolestuttavia (lue: maanisia) piirteitä: mietin jatkuvasti, mitä uutta voisin ostaa, kirjoitin listoja siitä, mitä vielä tarvitsen “täydelliseen vaatekaappiini” ja ajattelin uusia vaatteita ennen kuin menin nukkumaan. Tiedän, erittäin tervettä.

Olisin tarvinnut jonkun muistuttamaan minua siitä, että käyttäydyin juuri niin aivottomasti kuin kulutusyhteiskunta haluaa minun käyttäytyvän. On pelottavaa, kuinka helppoa on heittäytyä iloisen kuluttamisen vietäväksi, koska tuleehan siitä hyvä mieli, kun ostaa jotain. Kunnes huomaa, ettei se yksi vaate tyydyttänytkään ostamisen tarvetta, vaan tekee heti mieli jotain muuta.

Onneksi satuin kuuntelemaan podcastia, jossa australialainen ex-naistenlehtitoimittaja-nykyinen-wellness-guru/vaikuttaja Sarah Wilson kertoi eläneensä 10 vuotta kahden matkalaukun sisällöllä. Hän postaa jatkuvasti kuvia itsestään Instaan samoissa vaatteissa, koska hän haluaa näin muistuttaa seuraajiaan siitä, ettei outfittiä jatkuvasti tarvitse vaihtaa.

Havahduin taas miettimään omaa kuluttamistani ja muistin: Yhteiskunnassa, joka yllyttää meitä rakentamaan identiteettiä tavaroiden avulla, on paljon siistimpää yrittää olla kuluttamatta ja määrittää itseään ihmisenä jollain muulla tavalla.

En tehnyt mitään mahtipontista päätöstä vaatepaastosta (vaikka se oli kyllä paras asia, joka minulle tapahtui viime vuonna). Päätin vain pitää mielessäni, että kaikki ostaminen (paitsi vintage) kuluttaa luonnonvaroja, joita meillä ei ole.

Aion pitää enemmän taukoja puhelimestani ja ehkä tehdä niin kuin Miranda July: taiteilija kertoi Porterissa poistavansa Instagramin puhelimestaan aina selailun tai kuvan postaamisen jälkeen. No more mindless scrolling.

Tuntuupa kivalta olla taas täällä. Mutta tuntui kivalta myös olla vähän poissa, keräämässä ajatuksia. Ei kukaan voi jatkuvasti olla tuottelias, silloin uupuu ja alkaa tehdä asioita liukuhihnalla. Tai ainakin minä alan, sillä olen vähän hidasta sorttia ja jos haluan tehdä jotain sydämellä, tarvitsen aikaa. Yleensä haluan tehdä asioita sydämellä.

The post Hullun Kuluttajan Pohdinnat appeared first on Musla.