Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

An unlikely hero: Geeliputsarin paluu

Sain kosmetologiltani lahjaksi SnowAnna-kosmetiikkasarjan tuotteita. Snowanna on Lumianna-hoitolan oma kotimainen luonnonkosmetiikkasarja, jota myydään hoitolan verkkokaupassa ja kivijalkahoitolassa.

Olin koko syksyn “kärsinyt” epäpuhtauksista poskien alueella ja tunsin tarvitsevani jotain talvista tehoboostia, jotain muutosta rutiiniini, joka sillä hetkellä tuntui vain tukkivan poskipäiden ihoa entisestän. Puhdistan kasvoni yleensä puhdistusmaidolla ja musliiniliinalla, koska ”kaikki” sanoo, että niin kannattaa nyt tehdä. Vesipesusta ja vaahtoavista puhdistusaineista on varoiteltu jo jonkin aikaa. Kuivattavat kuulemma.

Päätin kuitenkin olla vallankumouksellinen ja kokeilla geeliputsaria yleensä käyttämäni öljy-maito-kombinaation rinnalla.

Muistan käyttäneeni erästä Lumenen puhdistusgeeliä vuosikausia teini-ikäisenä, enkä oikeastaan koskaan kärsinyt mistään iho-ongelmista. (Tietty iho vanhetessa muuttuu!) (Enkä oikeasti KÄRSI mistään ihoasioista, typerä kielikuva.) Lopetin aikoinani geeliputsarin ja veden käytön kasvojen pesun yhteydessä vain, koska kuulin ettei niin pidä tehdä. Geelipuhdistuksesta luopuminen ei oikeastaan pohjaudu mihinkään omaan kokemukseeni, mutta jätin luottotuotteeni silti 90-luvulle ja siirryin käyttämään puhdistusmaitoja ja myöhemmin öljyjä.

Olen käyttänyt Snowanna-sarjan tuotteita säännöllisesti nyt joulukuusta lähtien. Myös geelimäistä, koivumahlaa sisältävää puhdistusainetta. Tavallaan tuntuu kuin ihonhoitorutiinini olisi palannut 90-luvulle. Aikamatka on kannattanut, sillä ihoni voi todella hyvin: epäpuhtaudet ovat kadonneet poskipäiltä, eikä kasvojen iho ole kuivunut yhtään tavallista enemmän. (Se on aina talvisin vähän kuiva.)

Geeliputsarissa parasta on sen helppous. Kun kasvot pesee vedellä ja geelillä, saa kertaheitolla kasvoilta irti kaiken meikin peitevoiteesta ripsiväriin. Se tuntuu ihanan yksinkertaiselta pitkien öljy-maito-musliiniliina-rutiinien jälkeen. Simple is nice ja vesi vanhin voitehista.

Olen käyttänyt päivittäin myös sarjan kosteuttavaa Multivitamin-seerumia, joka sisältää mm. hylauronihappoa ja C-vitamiinia ja viikoittain sarjan kuorivaa hunajanaamiota, jonka koostumuksessa on jotain tosi erityistä. Siitä tulee mieleen joku hyvin vatkattu kotitekoinen jälkiruoka.

Talventukkoinen ihoni tuntuu nyt voivan paremmin, enkä osaa tarkalleen sanoa johtuuko muutos kuun asennosta vai geeliputsarista, mutta taidan pidättäytyä viimeksi mainitsemassani.

Kivaa myös: SnowAnnan sertifioiduissa tuotteissa luonnollista alkuperää on vähintään 98,8 % ja säilöntäaineet ovat Cosmos-hyväksyttyjä. Pidän myös siitä, että sarjan tuotepakkaukset ovat mutkattomia ja kierrätettäviä. Vaikka rakastan ylellisiä kauniita lasipulloja ja luksuskosmetiikkajuttuja, niin arvostan myös sitä, että maksan enemmän purkin sisällöstä, kuin sen ulkokuoresta. (Kaikista epäilyttävintä on edullinen kosmetiikka luksus pullossa?)

The post An unlikely hero: Geeliputsarin Paluu appeared first on Musla.



This post first appeared on Musla | Musla, please read the originial post: here

Share the post

An unlikely hero: Geeliputsarin paluu

×

Subscribe to Musla | Musla

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×