Hävettää, mutta myönnän: vielä pari vuotta sitten, ennen kuin Koko Hubara ja Solange, väänsivät asian rautalangasta, olin juuri se tyyppi, joka ei tiennyt, miksei muiden ihmisten hiuksiin pidä koskea vain siksi, että ne on vastustamattoman ihanat. En tiennyt, miltä tuntuu olla jatkuvasti “eksoottinen” ja esineellistetty, koska en ole lainkaan eksoottinen. Lisäksi ystäväni Suomessa koostuvat 99%:sesti kantasuomalaisista, valkoisista tyypeistä ja heistä on aina ihanaa, jos joku kehuu niiden tukkaa.

Löysin Koko Hubaran Ruskeat Tytöt -blogin ja sivistyin nopeasti. Koko kirjoitti elämästään, politiikasta, rasismista, rakkaudesta, syömishäiriöstään ja siitä millaista on olla ruskea suomalainen ja äiti. Muistan erään postauksen, joka käsitteli sitä, millaista on olla ruskea suomalainen äiti, jonka tytär näyttää valkoiselta.

En ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi. Valkoisena suomalaisena, ajattelen ihoni väriä harvoin. Valitettavasti kaikilla ei ole samaa etuoikeutta.

Nyt Koko Hubara on julkaissut enismmäisen oman kirjansa ja Ruskeat Tytöt -blogi on kasvanut Ruskeat Tytöt -mediaksi.

Tapasimme joitain viikkoja sitten Ekbergillä ja juttelimme Kokon työstä ja arjesta ja siitä millaisista karkeista Koko tykkää. Koko joi vihreää teetä, minä ja Kokon anonyyminä pysyttelevä (ja erittäin hurmaava!) tytär tilasimme suklaajäätelöä, suklaakakkua, sämpylöitä ja mehua.

Kokon ristimänimi on Shirley, vaikka hänen passissaan on jo viimeiset kymmenen vuotta lukenut Koko.

Koko pitää kolakarkeista ja kirpeistä fantasiakarkeista. (Ne on niitä kirpeitä karkkeja, joissa on vaaleanpunaista ja turkoosia.)

Kuten minä, Koko osasi lapsena Leijona Kuninkaan laulujen sanat ulkoa. Tosin hepreaksi.

Kokon isä on potentiaalinen Haluatko Miljonääriksi -voittaja ja entinen karkkitehtaan työntekijä!

Kokon tytär on luultavasti tuleva valokuvaaja ja hänen varhaistuotantoonsa voi tutustua Kokon instassa sarjassa nimeltä: How my daughter sees me.  Tämä julkaisu on kuvitettu pääkuvaa lukuunottamatta näillä kuvilla. Pyysin tarjousta myös muita Muslan tyylijuttuja varten, mutta palkkaneuvottelut ovat toistaiseksi kesken.

Mitä teet ja miksi?
Kirjoitan, eli olen kirjailija, mikä on aika outoa sanoa ääneen. Olen myös Ruskeat Tytöt -median päätoimittaja, saan siitä nykyään palkkaa. Sekin on outoa, koska tein sitä kauan ilman rahaa.

Oman kirjan kirjoittamisen lisäksi olet suomentanut Roxanne Gayn Bad Feminist -kirjan. Kumpi oli vaikeampaa, kirjoittaa oma kirja, vai kääntää toisen teos suomeksi?
Suomentaminen oli paljon vaikeampaa. Luin Bad Feminist -kirjan ja kirjoitin sen jälkeen Facebookkiin, että on suuri vääryys, ettei siitä vielä ollut käännöstä suomeksi. Meni ehkä 15 minuuttia, kun Anu Partanen otti minuun yhteyttä ja ehdotti, että suomentaisimme sen yhdessä. Projektissa haastavinta oli se, että suomen kielestä ei löydy kaikkia sanoja, joita kirjassa käytetään. Muunmuassa women of color, reproductive freedom ja respectability politics ovat sanoja, joille ei ole täydellisiä suomenkielisiä vastineita. Ehkä siitäkin syystä näistä aiheista ei ole tarpeeksi keskustelua.

Perustit Ruskeat Tytöt -blogin Lilyyn vuonna 2015 ja siitä tuli nopeasti ihan valtavan suosittu. Nyt siitä on kasvanut usean ihmisen ylläpitämämä monimedia. Mistä se kaikki alkoi?
Olin töissä A-klinikkasäätiöllä Lasinen Lapsuus -nimisessä hankkeessa koordinaattorina. Kyseinen projekti on Cannesissakin palkittu ja siinä tähdätään siihen, että vaikuttaisimme perheissä tapahtuvaan liialliseen alkoholinkäyttöön ja auttaisimme niitä lapsia ja nuoria, joiden vanhemmilla on päihdeongelmia. Minulla on sosiaalityöntekijän koulutus ja työni oli etsiä ja auttaa nuoria anonyymisti verkossa. Oma lapseni oli noin kolmevuotias, kun aloin kirjoittamaan Ruskeat Tytöt -blogia ja olin siinä vaiheessa ollut puolitoista vuotta lapsen kanssa yksin. Se kaikki ehkä vei minua sitten tähän suuntaan. Tein toki myös freelancer toimittajan töitä, olin Basso-lehden toimituspäällikkönä ja kirjoitin muutenkin paljon koko ajan. Monet eivät ehkä tiedä, että Ruskeat Tytöt ei ole ensimmäinen blogini. Kirjoitin aikoinaan myös raskaus- ja äitiysblogia ja sitten kirjallisuusblogia. Kirjoitin blogia myös asuessani Pariisissa vuonna 2009.

Mitä teit Pariisissa?
Se oli sellainen irtiotto. Otin loparit töistä, erosin silloisesta kihlatustani ja lähdin Pariisiin. Asuin siellä vähän alle vuoden. Olen kuitenkin aina halunnut kirjoittaa juuri näistä asioista joista nyt kirjoitan, mutta pelkäsin, että jos kirjoitan rehellisesti tällaisista aiheista, menettäisin ystäväni tai minua pidettäisi outona. Monet eivät tienneet millaista on olla ruskea ja asua Suomessa, enkä ollut myöskään puhunut syömishäiriöstäni tai muista vaikeista henkilökohtaisista kokemuksistani oikein kenellekkään. Ajattelin, että blogeissa saa olla vain kaikkea kaunista ja hyvää ja siloteltua. Vuonna 2015 päätin kuitenkin, että mitä jos käännänkin sen ajatuksen päälaelleen. Teen ihan päinvastoin ja kerronkin ihan kaiken.

Kun alotin, ei ’ruskeat tytöt’ ollut mikään termi. Ihan ensimmäisiä palautteita, joita sain nimestä oli, kun eräs puolituttu tuli sanomaan, että: “Ruskeat tytöt, tosi outo nimi. Ruskeasta tulee vaan mieleen kakka.”  Olin ihan että, ööö.

Apua. Ja että, ehkä se just pitäis muuttaa?
Niin, että jos aloitetaan keskustelu siitä, että miksi ne konnotaatiot on niin, että ruskea on likainen, epäpuhdas ja kakka ja valkoinen on puhdas, kaunis ja hyvä. Ne on sairaan pitkiä historiallisia mielikuvia joita on luotu tai jotka liittyy siirtomaa-aikaan, orjuuteen, muihin tosi isoihin historiallisiin kysymyksiin, joita kaikki ruskeat tyypit, myös Suomessa kantaa mukanaan.

Mikä on työssäsi haastavinta? Onko sulla perinteiset työajat?
Herään aamuyöllä ja ihan viimeistään kuudelta. Olen lapsesta asti kärsinyt unettomuudesta, se kulkee suvussamme. Käytän aamun yleensä kirjoittamiseen ja lukemiseen, jonka jälkeen vien lapseni päiväkotiin. Sitten saatan nukkua ja katsoa elokuvia päivällä. Haastavinta tässä työssä on se, ettei duuni lopu ikinä.

Miten Ruskeat Tytöt -media toimii ja mikä sun rooli on siinä?
No siis, mähän olen pomo!

Ootsä hyvä pomo?
En, vaan tosi huono, vaadin koko ajan itseltäni todella paljon ja mikään ei ikinä riitä. Ja usein vaadin sitä samaa asennetta myös muilta. Se on isossa ristiriidassa sen kanssa, että meillä on paljon erilaisia tyyppejä töissä. Intersektionaalinen feminismi ei ole pelkästään meidän sisältö, vaan se on me. Meidän tekijät on kaikki erilaisista elämän ristelmistä. Eivätkä he ole vain naisia tai vain miehiä, vaan he voivat olla vaikka sukupuolen korjausprosessin keskellä. He ovat mustia ja ruskeita tai muita rodullistettuja ihmisiä, tai heillä saattaa olla fyysisiä tai henkisiä vammoja. En usko sellaseen, että ihminen on vain joko työkyvytön tai 100% työkykyinen. Siksi olen koittanut luoda sellasen joustavan tavan tehdä, että tekijä itse kertoo, mihin pystyy ja sitten suunnittelemme sisällön sen ympärille. Mutta joskus kaikista yrityksistä huolimatta yhteistyö ei vain toimi. Silloin on peiliin katsomisen paikka. Mutta kaikki meistä ovat myös odottaneet tällaista mediaa hyvin kauan, joten työhön suhtaudutaan intohimoisesti.

Mitä unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia sulla on?
Nyt kirjoitan ensimmäistä romaaniani. Se kertoo sellaisesta naisesta, Bechistä, joka on ollut mukanani aina ja josta olen jo lapsenakin kirjoittanut. Vähän kuin mielikuvitusystävä, joka on pääni sisällä. Hän on saman ikäinen kuin minä ja kasvaa mun mukana. Vähän kuin se Beyoncen Sasha Fierce, mutta ei kyllä yhtä glamoröösi! Haluaisin siis olla kirjailija. Sen lisäksi haluaisin saada lisää lapsia ja miehen. Ja isomman kämpän.

Kuinka monta lasta olisi hyvä?
Jos olisi varaa lastenhoitajiin, niin haluaisin varmaan kuusi lasta.

Aika monta! Ja mitä haaveita sulla on Ruskeat Tytöt -medialle ja sen tekijöille?
Haluaisin, että muutkin mediat ottaisivat heitä ennakkoluulottomasti töihin ja näkisivät heidän talenttinsa. Haluaisin myös printtilehden meille. Se voisi ilmestyä vuosikirjan tapaisesti.

Susta paistaa vähän sellainen äidillinen mentorin olemus, oletko sitä työntekijöillesi?
Yritän antaa tilaa tehdä ja auttaa aina kun ehdin. Nuorempana työskentelin toimittajana, enkä ollut työssäni koskaan tavannut ihmistä, joka näyttäisi yhtään minulta, paitsi ehkä joskus, kun haastattelin jotain jenkkiräppäriä. Olen usein miettinyt millaista olisi ollut, jos olisi ollut edes yksi samankaltainen ja itseä kokeneempi tyyppi, joka olisi näyttänyt mallia ja sanonut, että se on ihan normaalia, mutta ei hyväksyttävää, että palavereissa kysytään juuristani tai jostain muusta sellaisesta.

Käsittelet paljon vaikeita ongelmia yhteiskuntamme rakenteissa ja olet tosi avoin myös omista henkilökohtaisista asioistasi. Puhut avoimesti rasisimista, syömishäiriöstäsi, yksinhuoltajuudesta ja sydänsuruista. Onko se raskasta?
En tiedä. Ne asiat ovat läsnä elämässäni, vaikka en niistä kirjoittaisi. Ne ovat läsnä nyt ja tulevat aina olemaan, niin se on yhtä väsyttävää joka tapauksessa. Esimerkiksi raistiset kommentit ja huutelu tai vaikka se, että mulle aina puhutaan englantia mun kotimaassa, vaikka olen suomalainen. Se on väsyttävää. Niiden kokemusten takia on pakko muistaa tehdä myös kaikkea kivaa. Lisäksi suojaan vähän itseäni joiltain asioilta. En lue Hesaria tai katso uutisia, eikä minulla ole älypuhelinta.

Eskapismi voi olla tosi tärkeetä. Jos murehtii liikaa maailman menoa, masentuu ja tulee hulluksi.
Nimenomaan. Välillä itken kirjoittaessani niin paljon, etten edes näe tietokoneen ruutua ja korjaan typot sitten myöhemmin. Joskus on myös pakko jättäytyä joistain poliittisista tapahtumista ja mennä pitämään hauskaa ihan vain siksi, etten pysty 24/7 kuuntelemaan traagisia stooreja.

Millaisia kivoja juttuja sä harrastat?
Luen ja hamstraan paljon muoti- ja sisustuslehtiä! Lisäksi shoppailen paljon Ebayssa ja kirppiksillä. Tässä muuten vinkki kaikille lukijoille: Tapiolan keskustassa on kirppis nimeltään Toinen Kierros, teen aina pari Ikea-kassillista löytöjä! Se on niin hyvä paikka! Lisäksi katson paljon romanttisia komedioita.

Ai ihanaa, niin mäkin! Anna hei sun TOP3 romcom-suositukset!
No Love and Basketball ja Lost in Translation, jos sen voi laskea romanttiseksi komediaksi. Ainakin se on romanttinen. Ja Kreikkalainen Naimakauppa 2.

Ah, en ookkaan nähnyt sitä Kreikkalainen Naimakauppa kakkosta, mutta rakastin ykköstä. Ootko nähnytsen sen Disneyn uuden, Moanan?
En vielä! Se ei ehkä mene enää teattereissa.

Siinä on upea David Bowie -rapu! Se on tosi hyvä, katsokaa se sun tyttären kanssa. Tästä mun eskapismi-vinkistä puheenollen; onko susta turhauttavaa, jos joku ei ole poliittisesti valveutunut tai ei tiedä mitään noista asioista, joita sä käsittelet sun työssä? Pystytkö viettämään aikaa sellaisessa seurassa?
Pystyn ehkä vähän liiankin hyvin. Jollain tavalla se on tosi lohduttavaa, jos joku ei tiedä. Se on kivempaa kuin se, että joku alkaa selittämään mulle rasismista ja politiikasta esimerkiksi treffeillä. On ihan ok olla puhumatta poliittisista asioista koko ajan.

”Ja enhän mä itsekkään tiedä juuri mitään kaikista maailman asioista, enkä haluaisi, että sitä käytettäis mua vastaan.”

Missä olet opiskellut?
Opiskelin ensin englantilaista filologiaa ja Pohjois-Amerikan tutkimusta. Sitten jättäydyin sieltä opiskelemaan sosiaalityötä ja viestintää Helsingin Yliopistossa.

Mitä halusit tehdä nuorempana?
Ajattelin, että minusta tulee seuraava Whitney Houston! Mutta ei tullut, en nimittäin osaa laulaa, enkä ole aina ollut yhtään hyvä olemaan esillä.

Ihmiset usein luulevat, että olen aina ollut tosi rohkea ja outspoken, mutta olin nuorena todella ujo ja hiljainen. Esillä oleminen ja vaikka opettajalta jotain luokassa kysyminen, saattoivat pelottaa niin paljon, että purskahdin itkuun.

Mitä vanhempasi tekevät?
Äitini on kaupan kassalla töissä. Kumpikaan vanhemmistani ei ole käynyt korkeita koulutuksia. Isäni on todella luova ja lahjakas valokuvaaja, mutta Suomessa hän on tehnyt taksikuskin ja rekkakuskin töitä. Hän on täysin itseoppinut ja tietää aivan kaiken maailmanhistoriasta ja taiteesta. Jos soittaisin hänelle nyt ja kysyisin minkä tahansa random-kysymyksen, hän osaisi vastata siihen. En ymmärrä missä välissä hän on ehtinyt oppimaan niin paljon. Ajaessaan rekkaa noin 15 tuntia päivässä? Olemme yrittäneet saada hänen Haluatko Miljonääriksi-ohjelmaan, sillä hän voittaisi varmasti.

Ah, ihanaa! Mun pelko on aina joutua siihen ohjelmaan ja vastata väärin johonkin tosi helppoon yleistietokyssäriin.
Haha, joo. Mun äiti taas on oikea alusvaate- ja kempparitietäjä. Se ostaa kokoajan alkkareita ja rintaliivejä ja palasaippuaa ja pehmeitä pyyhkeitä ja kertoo aina missä on parhaat alet.

My kinda girl! Onko sinulla sisaruksia ja mitä he tekevät?
Kaksi siskoa. Toinen tekee vartijan töitä ja pitää omaa Ebay -kauppaa ja toinen siskoni opiskelee Skotlannissa. He ovat kunnon Kardashian-faneja! Minäkin olen kyllä vähän…

Mäkin oon vähän Kim Kardashian fani! Se on niin överi.
Joo. Ja itsemääräämisoikeus tarkoittaa juuri sitä, että saa olla just sellainen kuin haluaa ja laittaa silikonia ihan minne vain, jos niin tahtoo. Vaikka onhan se myös tosi ongelmallista. Välillä tuntuu, että kaikki on. Huoh.

Meillä on aika vähän sellaisia naisvartaloita jotka sopii johonkin yleisesti hyväksyttyyn muottiin.
Niin on. Itsehän menin joskus lääkäriin sen takia, että olin mielestäni liian karvainen ja luulin ettei se ole normaalia.

Mäki oon tosi karvainen, mutta mun karvat on vaaleita eikä aina näy. Sheivaan kyllä mun viikset nykyään. Mitä antaisit neuvoksi jollekin joka haluaisi tehdä samoja asioita joita sinä teet?
Kirjoittaminen on todella yksinäistä. Itse en pysty normaaliin kanssakäymiseen silloin kun syvennyn johonkin, joten en ihan tajua miten jotkut kirjailijat pystyvät esimerkiksi bilettämään. Ainoa neuvo on oikeastaan se, että on pakko luopua tietynlaisesta sosiaalisesta elämästä ja olla kurinalainen. Pitää vaan kirjoittaa.

Montako tuntia kirjoitat päivässä?
Neljä tuntia on aika maksimi, mutta se vaihtelee paljon.

Mitä ilman et voisi tehdä työtäsi?
Kynä, paperi, tietokone, sekä printteri. Myös lukeminen on kirjoittajalle tärkeää; en pystyisi kirjoittamaan, jos en lukisi mitään.

Lue Ruskeat Tytöt -juttuja täällä ja harkitse coolin t-paidan tai hupparin tilaamista täällä! Kokon vanhat blogimerkinnät löytyvät edelleen Lilystä ja Kokon kirjan voi ostaa täältä.

The post Q&A: Koko Hubara appeared first on Musla.