Kuva: © Copyright Slush / Kai Kuusisto 

En ole ikinä käynyt Slushissa. Uteliaisuuden vuoksi olen halunnut kokea Slushia ilmiönä – aikaisempina vuosina olen vain katsonut nörttinä pitchauskilpailuja livestreamina netistä ja kuullut Slushista villejä ja vähän vähemmän villejä huhupuheita. Tänä vuonna lähdin ottamaan selvää tästä Euroopan suurimmasta startup-tapahtumasta paikan päälle Helsingin Messukeskukseen.

Slush lyhyesti: Slush on kaksipäiväinen, voittoa tavoittelematon startup/teknologia-tapahtuma, johon osallistuu yli 15 000 ihmistä sadasta eri maasta. Käytännössä Slushissa startupit kohtaavat sijoittajat. Tech meets money.

Mutta mitä Slushissa oikeasti tapahtuu? Menin, näin, ihmettelin, join ilmaiset kaljat, tanssin, vastaanotin miljoona käyntikorttia, en antanut kellekkään omaa käyntikorttia, tutkin, selvitin.

DAY ONE:

Astun sisään messukeskukseen, jonka aula on jo täynnä savukoneista tuprutettua usvaa. Saan kaulaani jättimäisen Slush-passin, jossa nimeni isoilla kirjaimilla. Alan heti lukemaan vastaantulijoiden nimiä heidän passeistaan. Ainakin pohjoismaalaisia nimiä tulee paljon vastaan.

Ensimmäiseksi huomaan Slush-alueella vallitsevan hämäryyden. Ja sen savun. Ehkä pimeän valaistuksen on tarkoitus simuloida marraskuisen Suomen säätä? Toisaalta jos hallissa olisi päällä kirkkaat halogeenilamput kuten yleensä, olisi yleinen tunnelma paaaaaljon epäcoolimpi. Nyt ei kyllä olla Lemmikkimessuilla.

Crazy cat ladyjen sijaan messukeskuksen väki koostuu pääasiassa miehistä. Ensikatsauksella tyypillinen Slush-kävijä on noin kolmekymppinen mies jonkinlaisella nörttihabituksella kuorrutettuna. Usein myös pakettiin kuuluu parta, silmälasit ja kauluspaita tai logollinen, kireä start-up t-paita. Katson seuralaistani, eli avopuolisoani Ilaria ja nauran, koska Mielitiettyni näyttää täysin stereotyyppiseltä Slush-mieheltä.

Ja kuinka komeita Slush-miehet ovatkaan! Ohjeistin sinkkukavereita laittamaan Tinderit päälle Slushin ajaksi, kuulemma tarjonta parani huimasti: löytyi norjalaisia komeita nörttejä ja talouslehtien journalisteja. Onkohan Slushissa samanlainen seksuaalinen virittäytyneisyys kuten Olympialaisissa? Siellähän urheilijat bylsii toisiaan minkä kerkee paineiden purkauduttua. Kuherteleekohan start-up tyypit keskenään pöhinäkiimassaan? Dunno.

Haahuilen pimeässä hallissa. Tila on kyllä tosi hieno, eikä lavastuksen budjetissa olla säästelty. Valosuunnitteluun on satsattu paljon, etenkin UV-valoja on käytetty paljon, joiden sinisessä valossa kymmenet katosta roikkuvat unisiepparit hohtavat. Pitchauslava on rakennettu heinäladon näköiseksi heinäseipäineen ja räsymattoineen. Komea päälava näyttää aika paljon joltain Euroviisulavalta. Hallin eri osissa soi taustamusiikkia, tai lähinnä jonkinlaista äänihuminaa. Ihanaa yksityiskohtiin ja tunnelmaan panostamista. Arvostan.

Graafikkona huomioni kiinnittyy myös roll-uppien suureen määrään. Voi niitä kymmeniä reppana-graafikkoja, jotka ovat joutuneet suunnittelemaan kaikki nämä roll upit, tuon markkinointiviestinnän ankeimman painotuotteen. Flyereitä ei onneksi näy melkeen yhtään, sillä Slush on ohjeistanut startuppeja olemaan käyttämättä roskaavia ja epäekologisia paperilehtisiä.

© Copyright Slush / Jussi Ratilainen (kuva alla)

Hei haluutko banaanin? Kysyy valkopaitainen Slush- talkootyöläinen, joita kuhisee alueella. No mikä ettei. Hei otatko cokiksen? No why not. Limut, kahvit ja kaikki juomat ovat Slushissa ilmaisia, mutta ilmaista viinaa ei vielä näin päiväsaikaan vielä saa. Kuinkahan paljon alkoholia täytyy hankkia, jotta viisitoistatuhatta ihmistä saadaan ilmaiseksi känniin Slushin legendaarisissa päättäjäisbileissä?

Yhdellä lavalla haastatellaan jotain intialaista tech-miljonääriä, joka karkasi kotoa ollessaan viisitoistavuotias. Miljonäärin lippiksessä lukee Spiritual Gangster.

Jään seuraamaan pitchauskilpailun antia. Tosi mielenkiintoista seurata kuinka ihmiset esittävät firmansa idean potentiaalisille sijoittajille kolmessa minuutissa. Jotkut esiintyjät on ihan surkeita ja jotkut taas mielettömän hyviä. Joidenkin puheesta ei saa mitään selvää. Joku tuomari kommentoikin yhden esityksen loppuun “I didn’t really get the idea at all”. Tosi monien presentaatio-slaidit näyttää ihan kamalilta. Nyt hei vähän dissainia kehiin ja vähemmän tavaraa yksittäisiin slaideihin. Joku korealainen pitchaa laitetta, joka printtaa feikkitatuoinnin suoraan ihoon. Tokana päivänä joku pitchauskilpailuun osallistuneista startupeista voitti 500 000 euron rahoituksen. Se feikkitatuointi-firma pääsi neljän parhaan joukkoon.

Kaikki on kauhean innoissaan. Ihmiset pitchaa ulkoa opeteltua pitch-puhetta niin että suu vaahtoaa. Mutta meno on hyvä. Kävelen lavalta toiselle ja kaikki presentaatiot ja keskustelut on supermielenkiintoisia. Nörtti sisälläni on innoissaan.

Ihanaa kun ihmiset ympärillä puhuu eri kieliä.

Myöhemmin illalla menen ekan päivän päättäribileisiin Kaapelitehtaalle. Bileet alkavat pönötysbileinä. Höh, ei ilmaista juotavaa. Mutta OMG, onneksi sentään Jennifer Lopezin vihreät Waiting For Tonight-lasersäteet! Ne aina parantavat tilannetta kuin tilannetta.

Käyn joraamassa kuulokkeet päässä Silent Discossa, jossa neljä eri DJ:tä soittaa omaa settiään yhtäaikaa eri kanavilla. Hauskaa. Tanssiaskeleiden rytmistä päätellen suurin osa kuuntelee Windows95mania eli Teemu Keisteriä, jonka meno on selkeesti paras. Käyn röökillä ja pummaan tupakin ruotsalaiselle miehelle – saan vaihtarina käyntikortin. This is some hardcore networking. Ennen kotiinlähtöä katson odottamani Alman keikan, joka on ihan saatanan hyvä, huhhuh! Vitsi mikä ääni ja karisma. Alman tukka hohtaa ihanasti neonvaloissa. Jotkut ruotsalaiset sijoittaja-kylttiset miehet bailaa selkäni takana täydellisesti istuvissa pikkutakeissaan. Oli ihana kuulla Alman julkaisemattomia biisejä, kuulostaa erittäin hyvältä. Pakko päästä Alman keikalle Tavastialle.

DAY 2:
Palaan Messukeskukseen. Sama meno jatkuu. Tutustun Yousician appiin, joka opettaa kitaran, ukulelen ja pianonsoittoa appin avulla. Kokeilen Yousiciania ukulella ja appi vaikuttaa oikeasti superhyvältä. Juuri sellaiselta, mitä tällainen kankeasorminen wannabe-kitaransoittaja tarvitsee sointujen ja muiden opetteluun. Lataan Yousicianin appin ja saan ilmaisen ukulelen, jee!

Poikaystäväni kertoo näkemästään ilmaisesta kieltenopetus-appista, Duolingosta, joka opettaa kieliä tehokkaasti (pari päivää myöhemmin Ilari on täysin koukuttunut ruotsinopiskeluun Duolingon kanssa, joka on kuulemma todella tehokasta kieltenoppimista).

Kuuntelen pitchauslavalla nuoren kikkaratukkaisen tanskalaismiehen esitystä. Hän kertoo olleensa Slushissa vapaaehtoisena kolme vuotta sitten, mutta tänä vuonna hän lensi paikalle Piilaaksosta firman toimitusjohtajana. Hänen startuppinsa hoitaa viherseiniä digitaalisesti, niin ne eivät pääse nuupahtamaan. Allright. Onks viherseinät vähän last season?

Kello 18 alue suljetaan pariksi tunniksi, jonka jälkeen paikalla alkaa “Mythic Slush Afterparty”. Siirrytään pariksi tunniksi Elisan pääkonttorin tyhjennettyyn parkkihalliin, joka on muutettu bailupaikaksi. Chillax Garage Party, ohhhoh. Onpas näihinkin bileisiin panostettu. Kauheesti ruokaa ja juomaa tarjolla. En ole kyllä koskaan ollut vastaavissa insinööribileissä. Aikamoista pönötystä. Melkeen kaikki on miehiä, taas. Yhtäkkiä nään lavalla Seksikkään Suklaan ja Ruudolfin kavereineen. OMG! Lihamyrsky! Yleisössä on mahtavan hämmentynyt meininki, kun Niiku97 -biisi lähtee soimaan: “BUSSI TÄYNNÄ SOMALEIT, SOMALEIT, NIIKU YSISEISKA KONTULAN KENTÄLLÄ!”. (Kuunnelkaa biisi, se on ihan törkeen kova!). Bileiden insinööripisteet laskee. Lihamyrsky heittää vikan biisinsä, jonka jälkeen eturivin hollantilaiset kundit vaativat encorea. Ruudolf laittaa läppäristä päälle Neon 2:sen “Kemiaa”, jota hoilaavat sekä esiintyjät että autotallin bilettäjät (ei kyl ne hollantilaiset). Mannapuuroa ja mansikkaa toimii aina. Ennen lavalta poistumista Ruudolf kuuluttaa mikkiin: “Hei mullon tämönen äppi. Äppi. Äppi. Tarvittais vähän rahotusta sille äpille, tulkaa jutteleen”.

Bileiden insinööripisteet nousee, kun bongaan nurkassa Virtual Reality eli vr-lasien testauspisteen, joita koko Slush oli täynnä. Hissimatkalla vessaan joutuu aina verkostoitumisen uhriksi. Älkää hei puhuko mulle hississä, oon suomalainen. Joudun itävaltalaismiehen pitchaus-ansaan, johon joutuu aina Slushissa kysyessä toiselta mitä ne tekee. En saa suunvuoroa kolmeen minuuttiin, enkä ymmärrä pitchauspuheesta mitään ekan lauseen jälkeen. Saan käyntikortin kouraan, taas. Koska minulla ei ole antaa käyntikorttia vaihtarina, itävaltalainen ottaa kuvan Slush-passistani “so we can connect later through Linkedin.”. Kuulemma Slush on ollut heidän startupille erittäin hyödyllinen, ja hyvin todennäköisesti saavat tämän avulla rahoituksen. Käyntikortteja hänelle oli kertynyt jo parinsen sataa, joista 80% oli kiinnostuneita rahoittajia.

Siirrytään takaisin Messukeskukseen ja bileet alkaa. Kaikilla on kourassa kaljaa, siideriä tai lonkeroa. Mennään heti päälavalle, jossa Antti Tuisku aloittaa keikkansa. On se kova. Kaikki bailaa. Antti kertoo nähneensä painajaisia kahden kuukauden ajan englanniksi puhumisesta Slushissa. Hyvin se englanti sujuu. Seuralaiseni nimesi Antin uudelleen “Cunty Tuiskuksi”, koska Cuntyn välispiikit oli niin mahtavan itsevarmoja: “Täällä on tänään vain yksi oikea uros, ja hänen nimensä on Antti Tapani Tuisku”. “You know, I am the biggest pop star in Finland”. Antti vetää aivan täysiä. Keikalla kuullaan Sata salamaa, Keinutaan, Hyökyaalto, En kommentoi, Peto on irti, Paadipappiidipaadi yms… Keikan jälkeen seuralaiseni muuntautuivat totaalisiksi Antti Tuisku-faneiksi.

© Copyright Slush / Sami Heiskanen

© Copyright Slush / Samuli Pentti

© Copyright Slush-Housetanssimestari Maicci

Mennään kuuntelemaan Darudea. Kyllästytään, koska Sandstorm ei soi kahden biisin odottelun jälkeen. Keikan katsonut kaveri kertoi myöhemmin, että Darude oli soittanut koko keikan ajan pieniä (ärsyttäviä) Sandstorm-teasereita muiden biisien päällä. Siirrytään jonkun 20-vuotiaan house DJ:n keikalle. Kaksi housetanssia harrastaneet kaverini ottaa tanssilattian haltuun, ja yhtäkkiä heidän ympärilleen on muodostunut iso kauluspaitaisten start-up-jäbien rinki. Kaikki hurraa ja osa kuvaa videoita. Moni haastaa tytöt battleen. Joku kauluspaita tanssii ringin keskellä upeita yhdistettyjä salsa- ja nykytanssilikkeitä. Mahtavaa.

Kuuntelen hetken Disco Ensemblea ja ihmettelen, kuinka pystyin teininä kuunnella niin meluisaa musaa. Korviin sattuu. I’m getting old dot com. Join ihan liian monta kaljaakin.

Hyvät bileet, ehdottomasti. Ei ehkä niin eeppiset tai myyttiset verrattuna huhupuheisiin. Ehkä siellä Kaapelitehtaalla oli pari vuotta sitten eeppisempi meno, niistä bileistä ne myytit on vissiin lähtöisinkin. Menen eeppisen pitkään narikkajonoon. Kuulen takana jonottavien ihmisten puhuvan RuPaulista. En voi olla puuttumatta keskusteluun. Kuunnellaan jonossa RuPaulia. Sattumoisin RuPaul-fanit ovat myös töölöläisiä, joten päätetään jakaa taksi kotiin. Maailman pisimmän narikkajonon jälkeen näemme Slushin ulkopuolella olevan maailman pisimmän taksijonon. Päätetään jo kävellä Töölöön, kunnes saadaan taksi lennosta. Tuntuu ihanalta istua kaiken slushailun ja tanssimisen jälkeen.

Lopputulos: viihdyin Slushissa erittäin hyvin. Käsilaukkuni tursusi käyntikortteja. Jälkeenpäin harmittelin, ettei mulla ollut mitään firmaa mitä pitchata. Ensi kerralla yritän saada rahoitusta sellaiselle firmalle, mikä vuokraa kissan- ja koiranpentulaumoja toimistoihin. Kolmen vuoden päästä lennän Slushiin suoraan Piilaaksosta niiden kaikkien eläinvauvojen kanssa.