Nämä minun vappupostaukseni ovat tylsiä, sillä saman kaavan mukaan kun vappujamme vietämme, ovat postauksetkin liki samanlaisia. Päivitän nyt kuitenkin - jääpähän tämäkin vuosi muistojeni arkistoon.

Minulla oli vappuaatto lomapäivä ja olin kuvitellut, että kerrankin valmistaudun illan rientoihin rauhassa ja kiireettä. Mitä vielä - nukuin pitkään ja vetkuttelin jos mitä ja kun isäntä tuli töistä, en ollut vielä edes vappumekkoa saanut kaapista kaivettua. Kiirehän siinä taas tuli. Vaan hyvin ehdittiin sittenkin.

Vappuaaton lakitus Turun Taidemuseonmäellä kuuluu meidän perinteisiimme ja isännän kanssa tämä oli jo 31. yhteinen vapun aloitus. Minun valkolakkini on tuolla mäellä saanut kestää mukanani jo reilusti yli 40 vuotta - ja on se sen näköinenkin - kellastunut, skumpparoiskeita siellä täällä - ja on se kerran jäänyt auton pyörienkin alle. Onneksi ilman minua;)

Taidemuseonmäki oli täynnä iloista juhlakansaa ja me isännän kanssa hivuttauduimme tutulle vakiopaikallamme Suomalaisen Pohjan eteen. Siitä tietävät tuttumme meidän löytyvän ja muutaman kaverin nytkin tapasimme. Emme olleet sopineet etukäteen mitään treffejä, sillä ystävistämme osa vietti tänä vuonna vappuaan muualla - osa oli lastenlasten vahteina ja osa aloitti mökkikautensa. Tiesimme vanhastaan, että mäellä kuitenkin tuttuihin törmää ja niin nytkin.



Sohon torvien soitannan ja juhlapuheiden jälkeen saimme luvan laskea lakit päihimme, isäntä avasi skumppapullon ja kilistelimme tuttujen ja tuntemattomienkin kanssa toivotellen hyvät vaput toisillemme. Tuon kuvan postasin myös instagramiin vapputoivotuksin ja uskokaa tai älkää, mutta isäntä valitsi sen ihan itse - hänellä ei ollut silmälaseja mukanaan ja kun hän myöhemmin sen näki kotona, hän totesi vain että "voi kauhistus";)

No - maahan kaatunutta maitoa ei takaisin saa, joten kuva saa olla muistuksena siitä, että älä pyydä isäntää katsomaan kameraan! Ja muistuksena myös siitä, että vähempikin filtteröinti riittäisi - mutta jos rehellisiä ollaan, niin tällä kertaa filtterit tulivat vahingossa, sillä ei ole vanhan ladyn ollenkaan helppo kännykän kameraa käyttää, kun toisessa kädessä on skumppalasi ja vain yhdellä kädellä pitäisi yrittää kuvata kännykällä, jossa on sellaiset lompakkokuoret. Hävettää laittaa tänne noin sumea kuva, mutta kuva kertoo kyllä niin paljon tuon hetken tunnelmasta, että laitanpa kuitenkin;)


Aikamme kilisteltyämme lähdimme mäeltä muiden mukana valumaan pitkin Aurakatua kohti Liljan patsasta, jonka lakitukseen juhlakansa vaelsi. Aikamoinen valkolakkien meri kadulla lainehtikin! Joka vuosi tämä on yhtä sykähdyttävä näky!

Niin kuin on alla olevan kuvankin maisema - Aurajokiranta täynnä juhlivaa ja iloista väkeä.


No - Liljan patsaalle päädyttiin, mutta lakituksesta myöhästyttiin. Jäimme taas kerran matkan varrella suustamme kiinni useammankin kerran, kun tuttuihin törmäilimme.

Tänä vuonna Turussa oli yllättäen toinenkin patsaan lakitus - aivan lähellä Liljaa sijaitsevan Paavo Nurmen patsas lakitettiin myös. Ihmettelimme isännän kanssa, että mikä ihmeen ihmispaljous kadun toiselle puolelle on sulloutunut ja päätimme käydä tarkistamassa asian. Saimme selville, että kyseessä oli Turun teekkareiden tempaus, jolla haluttiin tuoda näkyvyyttä turkulaiselle tekniikan alan koulutukselle sekä kehittää uutta yliopistorajat rikkovaa kulttuuria.

Sieltä muiden tupsulakkisten teekkarien joukosta löysimme myös poikamme, joka todennäköisesti viimeistä opiskelijavappuaan vietti - valmistuminen nimittäin lähestyy ja diplomityö on tekeillä.

Otimme myös yhteisen selfien, joka instastooreissa vilahtelikin, mutta tänne jätän sen kuitenkin laittamatta, sillä myös siinä oli sellaiset filtterit päällä, ettei pojalla näyttänyt olevan leukaa ollenkaan. Silti kiva kuva omiin muistoihin!


Kun on tuo filttereiden parantelema kuva tuolla ylempänä, laitanpa teille tähän isännän ottaman kuvan, jossa ei niitä tasoitteluja ja parannuksia ole. Siinähän pällistelen - ja seuraavassa kuvassa näytän isännälle kieltä - vaan sitä en sentään teille näytä;)

Aikamme viipyilimme Aurajoen rannalla ja juttelimme muutamien tuttujen kanssa. Sää oli hieno ja lämmintä riitti pitkälle iltaan. Suuntasimme vielä Börsiin katsomaan, josko sieltä lisää kavereita löytyisi. Löytyihän sieltä useampikin ja kuulumiset vaihdettiin, mutta minun skumppani oli jo vaihtunut kahviksi ja olimme etukäteen päättäneet, että lähdemme ajoissa kotiin ja siinä päätöksessä pysyimme.

Kotona olimme jo puoli kymmeneltä ja vaihdoimme vaatteet lökäpöksyihin ja villasukkiin, söimme nakit ja perunasalaatit ja tuumimme, että on meistä tullut vanhoja, kun kotona olo tuntui niin paljon mukavammalta kuin juhlinnan jatkaminen. Jos jotain on elämä opettanut, niin sen, että juhlat kannattaa lopettaa silloin, kun on vielä hauskaa - silloin on hauskaa vielä seuraavanakin aamuna;)

Hyvin nukutun yön jälkeen ei ollut ollenkaan hassumpaa todeta, että vappupäivänä ei tarvitse niistä villasukista ja lökäpöksyistä luopua, sillä aioimme viettää päivän ihan ilman juhlintaa. Isäntä käväisi hoitamassa välillä appivanhempien asioita ja minä otin päivätorkut.

Perinteeksi näyttää muodostuvan tämäkin, että vapunpäivänä vain löhöilemme, sillä enää muutamaan vuoteen emme ole vappulounaille tai picniceille jaksaneet lähteä. Tänä vuonna tosin picnic taisi monelta muultakin jäädä säiden vuoksi väliin - tyttärenikin ilmoitti, että hän ystävineen vietti sisäpicnickiä.

Ihan hyvä vappu tästä ilman isompia juhlia tuli kuitenkin. Meidän näköisemme ja oloisemme. Kahden vanhan variksen vappu, jossa oli hieman skumppajuhlaa ja tuttujen tapaamista - ja kotona oman kullan kainalossa köllöttelyä ihan kaikessa rauhassa. Ja ne kaksi hieman ajan hampaan puremaa valkolakkiakin lepäsi olohuoneen pöydällä, josta ne illan tullen korjasin kaapin kätköihin.

Millainen oli sinun vappusi? Kuuluuko siihen perinteitä ja jos, niin millaisia?