Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

Syksyn ja talven muotia - trendikatsaus Osaava Nainen 2017 -messuilta

Viime viikonlopun Osaava Nainen -messut tarjosivat sen, minkä lupasivatkin: virtaa ja energiaa pimenevään syksyyn. Tapahtumassa oli lähes 200 näytteilleasettajaa ja vierailijoita 3 päivän aikana noin 7000.

Itse kävin messuilla *blogiyhteistyön merkeissä lauantaina ja vaikka minulla oli valmiit tärpit siihen, mitä halusin nähdä ja kuulla, niin eihän yksi päivä taaskaan kaikkeen suunniteltuun riittänyt. Mutta sen verran ehdin kuitenkin, että sitä kaivattua piristystä tuli roppakaupalla.

Samaan aikaan messujen kanssa Turun Messukeskuksessa oli myös Terve Olo -tapahtuma ja sen annista on tulossa ihan oma postauksensa - nyt keskityn vain messujen antamiin vinkkeihin syksyn ja talven muodista ja trendeistä.


Lauantai valikoitui messupäiväksi sen tähden, että silloin ohjelmassa oli Bloggaajien muuttumisleikki ja tuohon leikkiin oli päässyt mukaan muuttumaan myös bloggaajakolleegani Åblogeista, Kukkurakoti -blogin upea Jenni.  Toinen mukaan valittu bloggaaja oli Healthy Style of Living -blogin Susanna, ja hänen tyylimuutoksestaan en onnistunut saamaan yhtään julkaisukelpoista kuvaa, mutta hänen blogistaan sitä voi käydä ihailemassa.

Change Your Style” muotiseikkailussa bloggaajat loistivat tähtinä. 4Stylen Saija Palin ja Sari Salo olivat stailanneet bloggaajille uuden syystyylin Sokos Wiklundin ja Television Lifestyle Storen  tuotteilla, sekä optikkoliike Turun Silmänilon näyttävillä kehyksillä. Lisäksi Sydämen Pohjasta -kampaamon kauneudenhoidon ammattilaiset olivat loihtineet bloggaajille uuden upean hiustyylin sekä meikin.


Molemmat leikkiin osallistujat oli stailattu sekä vapaa-aikaan että juhlaan ja kyllä kumpainenkin säteili lavalla. Jennin uusi, pirtsakka tyyli ihastutti ja muutos oli sen verran iso, että Jennin oma äitikään ei ollut messukeskuksen käytävillä vastaantullessaan ollut heti tytärtään tunnistanut!

Kun katselin tätä muutosta, hiipi kyllä mieleen ajatus, että vieläköhän sitä pitäisi vanhoilla päivillään itsekin repäistä ja antaa ammattilaisten tehdä taikojaan;) 

Muotiseikkailun jälkeen suuntasin muutaman mutkan kautta auditorioon, missä oli alkamassa messujen muotinäytös. Syksyn ja talven upea arki- ja juhla-muoti esittäytyivät Fashion Teamin/ Marjo Sjöroosin toteuttamissa näytöksessä,  jonka juonsi muotitoimittaja Sami Sykkö.

Ja kuten viimekin vuonna, taas kerran ihastelin malleja, jotka hymyilivat, nauroivat ja ilakoivat lavalla! Näissä Fashion Teamin näytöksissä ei synkistellä vaan yleisöön otetaan kontaktia! 

Minua ilahdutti myös se, että lavalla asteli monta upeaa aikuista naista! Ja aikuisen naisen vaatteissa!

Ja ne trendit - niitä tuleekin sitten aikamoinen kuvakavalkaadi - olkaapa hyvät:


Ihanat Marilyn -vaatekaupan takit. Punainen  väri!


Leopardinkuosit, eläinkuosit yleensäkin. Ja mustavalkoinen aina. Punaiset laukut Eliisa Marjaanalta.


Vaaleat sävyt housuissa ja laukuissa myös syksyllä ja talvella. 


Ruskean sävyt PyPiasin kotimaisissa vaatteissa. Oversize -neuleet ja pellavatunnikat.


Turkoosi tyllihame Muotikuulta, jonka valikoimiin tyllihameet ovat kuuluneet jo ennen kuin niistä tuli hitti. Myös tuo musta bleiseri metallinappeineen on Muotikuun klassikkomallistoa.


Keinoturkikset - tässä ruskean sävyissä.



Luonnonkuidut, pellava merinovilla. Ekologisuus. Nämä niinmun designin ajattomat ja klassiset vaatteet ovat jo tovin olleet minun toivelistallani. Aivan ihania!


Janina F:n malliston vaatteet on suunniteltu suomalaisen naisen vartalolle. Ja löytyvät Citymarketista.


Nämä muodikkaat asukokonaisuudet voi poimia Prismasta. 

Citymarketista ja Prismastahan suomalaiset juuri ilmestyneen Suomen Tekstiili ja Muoti ry:n teettämän tutkimuksen mukaan vaatteensa hankkivat - ja niin teen aika usein itsekin;)


Mitäpä olisi suomalainen muotinäytös ilman Jukka Rintalan vaatteita? Upeat iltapuvut ja takit valloittivat nytkin. Dramaattista mustaa, punaista ja pinkkiä. Metallin sävyjä.

Mutta tällä kertaa se minulle kaunein iltapuku ei ollutkaan Rintalan suunnittelama.


Vaan tämä Muotikuun ihanuus, jossa oli brodeerausta, kukkia ja sinistä - niitä syksyn trendejä. Niin upeassa muodossa, että jos minä sen Linnan kutsun nyt saisin, marssisin Muotikuuhun ja tilaisin tämän puvun;)


Kuvissa saitte vain pienen kattauksen trendejä, mutta tässä vielä luettelona:

Punainen, pinkki, vihreä, smaragdi, turkoosi, sininen, beige, konjakki, ruskea, metallit (erityisesti hopea).
Brodeeraus, kukkakuosit, keveys, vaaleus, oversize, keinoturkis, leveät lahkeet ja tolppakorot.
Ja tottakai: eläinkuosit ja mustavalkoisuus!

Löysitkö sinä suosikkiasi näistä trendeistä? Väreistä tai kuoseista?
Minä löysin. Punainen takki tai laukku. Tai molemmat;)

Kuten tuolla alussa jo kirjoitinkin, palaan messuille vielä toisessa postauksessa Terveen Olon metsästyksen merkeissä. Jossain vaiheessa - kunhan joudan;)

* blogiyhteistyö Turun Messukeskuksen kanssa

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 
FacebookinBloglovininInstagraminTwitterinTumblr`n ja Pinterestin kautta.




This post first appeared on Lady Of The Mess, please read the originial post: here

Share the post

Syksyn ja talven muotia - trendikatsaus Osaava Nainen 2017 -messuilta

×

Subscribe to Lady Of The Mess

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×