Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

Viikon varrelta - teatteria, Kirkkopäiviä, rauhankävelyä - ja Suomen suloinen suvi

Kulunut viikko on ollut melkoista menoa! Alkuviikolla töissä valmistauduttiin viikonlopun Kirkkopäiviin ja Euroopan uskontojohtajien vierailuun Turussa. Hiottiin aikatauluja ja juostiin paikasta toiseen.

Mahtui viikkoon toki muutakin. 

Kesä tuli rytinällä pitkän kitkuttelun jälkeen ja kotikoivussakin on jo kunnon lehdet. Metsä, joka kotimme takaa aukeaa, on vajaassa viikossa muuttunut harmaasta vihreäksi. 


Tiistaina kävin töiden jälkeen rehkimässä kuntosalilla ja kotona uskaltauduin vielä lenkillekin. Minähän lenkkeilen nykyisin vain kävellen sillä juoksu on kiellettyä nivelten takia - Mutta jos ette kenellekään kerro, paljastan, että joskus liikunnan riemu ottaa vanhan könkkäeukonkin sen verran valtaansa, että on pakko muutama juoksuaskelkin ottaa;) Niin kävi nytkin. Mutta vain muutama.

Torstaina olin mukana Turun kristillisellä opistolla, missä uskontojen edustajat pääasiassa kokoustivat. Niitä kokouksia, tapaamisia, seminaareja, paneelikeskusteluja ja tiedotusvälineinen haastatteluja olivatkin edustajien päivät Turussa täynnä. Nämä eri uskontokuntia edustavat, Religions For Peace -järjestön Euroopan osaston, Euroopan uskontokuntien neuvoston,  jäsenet kokoontuvat säännöllisin väliajoin eri puolilla Eurooppaa ja keskustelevat mm. siitä, miten uskonnot voivat yhdessä edistää rauhaa ja erilaisten kulttuurien tuntemista ja hyväksymistä. Turun kokouksen pääteema olikin "Moving Forward  Together Through Understanding". Tärkeää työtä toistemme ymmärtämisen ja rauhan edistämiseksi! Esimerkiksi siitä, miten torjumme uskonnon ääri-ilmiöt, olivat edustajat Helsingin Sanomien haastattelussa tätä mieltä.


Torstaina kiiruhdin vielä töiden jälkeen Linnateatteriin, jonne oli kutsuttu turkulaisia bloggaajia tutustumaan teatteriin sekä katsomaan Jukka K. & Divet -showta. Hieno, naurua täynnä ollut ilta, josta kirjoittelen myöhemmin lisää.

Teatterilta keskustaan kävelimme illalla yhdessä Tuula´s lifen Tuulan kanssa ja ihastelimme Turkuun saapunutta kesää. Tuokin kuva kirsikkapuunkukkien takana kurkkivasta Turun kaupunginkirjastosta on otettu illalla. Voi näitä Suomen kesäiltoja ja valoa! Voi tätä ihanaa Suomen suvea!

Perjantaipäivän vietin Logomolla, joka toimi Kirkkopäivien pääkallopaikkana. Toki päivät olivat levittäytyneet ympäri Turkua ja erilaisia tapahtumia oli varmasti jokaisen vierailijan makuun. Ja taisi joukkoon muutama turkulainenkin eksyä.

Päivän ohjelmaani mahtui  tapaamisia, aikatauluttamisia ja muutama seminaari, mm. "Rahan valta ja vastuu" ja "Uskonnot, rauha ja kotoutuminen", jossa puheenvuoron käytti myös pääministeri Juha Sipilä.


Seminaarin jälkeen oli myös "Uskontojen rauhankävely", jolle osallistui mahtava joukko ihmisiä eri uskontokunnista. Mukana myös Euroopan uskontokuntien johtajat sekä pääministeri. 

Kävelyreitti mutkitteli pitkin kesäistä Turkua - ohitimme mm. synagoogan ja moskeijan ja päädyimme Turun tuomiokirkolle.


Tuomiokirkkotorilla kuulimme mm. presidentti Tarja Halosen, arkkipiispa Kari Mäkisen, imaami Anas Hajjarin ja Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Seppo Lehtisen puheenvuorot sekä kaarinalaisen KaMu -kuoron musiikkiesityksiä. Tilaisuuden päätteeksi kuorolaiset laskivat vielä vapaiksi 100 sinistä ja valkoista ilmapalloa Suomen 100-vuotisjuhlan ja rauhan kunniaksi.

Kirkkopäivät kauniissa Turussa jatkuivat vielä sunnuntaihin, mutta itse vetäydyin viettämään perjantain jälkeen viikonloppua. Ei makeaa mahan täydeltä - ja Sauvon farmi kera läheisten kutsui.

Osalla työkavereistani ohjelmaa ja vastuita jatkui koko viikonlopun ja varmasti on huomenna töissä kaikkensa antanutta ja väsynyttäkin porukkaa. Väsynyttä mutta onnellista - näin uskon.

Aikamoinen viikko ja kesän aloitus! Töitä, jännitystä, kohtaamisia, yhteisöllisyyttä ja läheisyyttä. Hymyä, iloisia silmiä ja naurua. Ja kesän ensimmäiset rakot jaloissa - olin laittanut perjantaina jalkaani loaferit, jotka olin kyllä jo viime kesänä koeajanut, mutta jotka silti temppunsa tekivät;)

Ei haittaa ollenkaan, sillä niin hyvä viikko oli, että ei oikein sanotuksi saa - ja melkein sydämeen sattuu.

Millainen oli sinun viikkosi?
Joko teille päin tuli kesä?

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 
FacebookinBloglovininInstagraminTwitterinTumblr`n ja Pinterestin kautta.



This post first appeared on Lady Of The Mess, please read the originial post: here

Share the post

Viikon varrelta - teatteria, Kirkkopäiviä, rauhankävelyä - ja Suomen suloinen suvi

×

Subscribe to Lady Of The Mess

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×