Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

#satasyytäollaonnellinen - osa 1.

Joskus viime vuonna törmäsin Kiljusten blogissa #satasyytäollaonnellinen -haasteeseen ja tallensin sen luonnoskansiooni. Tänään kaivelin sen sieltä esille ja päätin siihen tarttua. 

Haasteen tarkoitus on löytää arjesta niitä pieniä - tai miksei isompiakin - syitä, miksi olla onnellinen. Olen kuluneen viikon potenut ties monettako tämän vuoden flunssaani - tai sitten tämä on vain jatkoa aiemmille. Kuumekin nousi ihan kiitettäviin lukemiin ja poskiontelot Ovat särkeneet siihen malliin, että oli pakko käväistä lääkäriltä taas myrkkykuuri pokkaamassa. Kun tuota toispuoleisessa kasvohalvauksessa halvaantuneen puolen poskea särkee kunnolla, olen hieman vauhko ja vainoharhainen - särky ja tulehdus ovat ihan liian lähellä kasvohermoa.

Jotta elämä ei ihan voivotteluksi menisi, päätin etsiä päiviini onnen aiheita, sillä pienet vastoinkäymiset jaksaa kantaa kun näkee, kuinka paljon elämässä on sittenkin hyvää.Tästä postauksesta alkaa postaussarja, jossa niitä onnellisuuden syitä silloin tällöin luetellaan. Saa nähdä, pääsenkö sataan syyhyn ennen kuin koko blogi kuopataan;)

Tämän päivän onnen tuojat saavat olla vaikkapa nämä kevään ensimmäiset orvokit, jotka viime viikonloppuna isäntä toiveikkaasti jo parvekelaatikoihin istutti. Ja jotka ovat tuolla ulkona selvinneet hengissä huolimatta rännästä, lumesta, rakeista ja pakkasöistä.


Orvokit huutelevat minulle tuolta ulkoa, että "hei, kevät tulee sittenkin"! Ja kyllä se tulee vaikka sääennustukset mitä sanoisivat!


Tänään aurinkokin jo hieman pilkottelee pilviseltä taivaalta ja paljastaa likaiset ikkunat ja pölyhiukkasten tanssin sisällä. Ei haittaa - pestään kun jaksetaan. Ja pölyttömäksi ei kotia saa vaikka kuinka luuttuaisi.

Onnea on myös se, että kuumetta ei enää ole ja särkykin on laantunut. Saatan jopa vapuksi tästä tervehtyä. 

Ja toivossa elän, että ensi viikolla pääsen taas kuntosalillekin jatkamaan kuntoremonttiani, josta kerroin teille edellisessä postauksessani ja joka heti alkumetreillä otti pientä takapakkia tämän pakollisen levon takia.

Iloa ovat tuoneet myös teidän lukuisat kommenttinne ja tsemppausviestinne tuohon postaukseen - kyllä sellaisella kannustusmäärällä jo jaksaa tällainenkin rapakuntoinen lady ottaa itseään niskasta kiinni. Kiitos teille kaikille, jotka minua tsemppasitte.


Kevään voittoa talvesta julistavat myös nuo viime viikolla Turusta bongaamani scillat. Eivätkös vain näytäkin siltä kuin sanoisivat: Kevät tulee - ei me välitetä pienistä räntäsateista eikä raekuuroista. Aurinko sulattaa ne kyllä pois.

Tämän päivän onnen tekijäni - kevät, auringon voima ja toivottavasti pian selätetty flunssa. Muitakin onnen syitä löytyisi, mutta säästetään ne vielä pahan päivän varalle;)

Mistä sinä tänään olet onnellinen?

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös 
FacebookinBloglovininInstagraminTwitterinTumblr`n ja Pinterestin kautta.



This post first appeared on Lady Of The Mess, please read the originial post: here

Share the post

#satasyytäollaonnellinen - osa 1.

×

Subscribe to Lady Of The Mess

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×