Alyson järkyttyi lopputuloksesta ja kuvasi videon TikTokiin kysyäkseen ihmisiltä, kuinka hän saisi värin pois kulmakarvoistaan. Alyson Goedert, 26, kävi värjäämässä ja siistimässä kulmakarvansa tutussa kauneussalongissa, jossa hän on käynyt aikaisemminkin. Goedertilla oli salonkiin mennessään vähän puuterimaista kulmakarvaväriä, josta hän oli myös kulmakarvojen laittajalle kertonut. Goedert pyysi laittajaa pesemään meikin pois ennen värin laittoa, johon hän oli myös suostunut. Asiasta kertoo Iltalehti.