Viime viikolla siirryin vihdoin virallisesti äitiyslomalaiseksi. Olen toki kotona ollut jo pidempään muiden syiden takia, Mutta nyt tuntuu että voin ottaa rennommin ja keskittää kaikki ajatukset vauvan tuloon. Marraskuun pimeys on yllättänyt minut jälleen kerran ja se näkyy blogissakin hiljaisuutena, sillä kuvia hyvällä valolla tuntuu olevan aika mahdoton saada tällä hetkellä. Into kirjoittaa sen sijaan olisi kyllä vielä kova, saa olla miten käy kun poitsu syntyy! Onneksi energiaa on tuonut äitini lähettämä kirkasvalolamppu sekä valoisammat päivät. Tänään aamulla hihkuin innosta, kun ulkona kaikki oli kauniisti valkoisessa huurteessa kiitos pakkasen. Nyt ajattelin jakaa teidän kanssanne asioita, jotka ovat minut yllättäneet tavalla tai toisella raskauden aikana.

Alituinen kuumuus. Nyt en tarkoita sitä, että pitäisin itseäni jotenkin todella hottiksena raskaana ollessani. En palele vuodenajasta riippumatta ja tämä on ihanaa! Varsinkin iltaisin tarvitsin ennen kaksi peittoa ja silti tärisin peittojen alla pidemmänkin aikaa ennen nukahtamista. Nykyään nukkumaan mennessä peitto tuntuu välillä turhalta. Ennen aina käteni ja varpaani olivat ihan jäässä, mutta nyt verenkierto on parantunut huomattavasti ja en palele ellei oikeasti ole kylmä!

Ajan kuluminen. Alkuun raskaus tuntui matelevan eteenpäin super hitaasti, kun odotin jokaista alkavaa viikkoa kohti turvallisempia aikoja. Sitten yks kaks olikin jo puoliväli ja nyt on loppusuora enää edessä. Tarkalleen ottaen kuukausi laskettuun aikaan, hui! Ajallisesti raskaus on paljon pidemmän tuntuinen mitä ennakkoon ajattelin, mutta kyllä se aika välillä juoksee kauheaa vauhtia eteenpäin ja sitä haluaisi melkein jarrutella.

Viimeisen kolmanneksen helppous. Olin aivan varma siitä, että viimeinen kolmannes tulisi olemaan minulle raskaudessa haasteellisin. Kuitenkin tämä on osoittautunut kaikista helpoimmaksi, sillä tällä hetkellä selän si-nivel kivut ovat helpottaneet ja oikeastaan vain liitoskivut kiusaavat päivittäin. Kyllä niiden kanssa tulee edelleen kiroiltua ja purettua hammasta, mutta kun tietää että tilanne voisi olla vaikeampikin niin pyrin olemaan niistä valittamatta. Isomman mahan kanssa toki liikkuminen ei ole niin sulavaa, törmäilen vähän kaikkeen seinistä ihmisiin ja olen super kömpelö. Huvittavin näky olen kun yritän nousta ylös sohvalta tai meidän matalan automme penkiltä, mutta onneksi tässä ei ole enää pitkää aikaa jäljellä!

Liitoskivut on pakko mainita myös erikseen, sillä en ennen rv 19 tiennyt niitä olevan edes olemassa. Eniten niissä yllätti se miten kovia ne voivat olla ja miten sitä volyymia kipuun tulee enemmän ja enemmän viikkojen edetessä. Toki myös yllättävää oli miten ne vaikuttavat ihan kaikkeen! Onneksi kuitenkin nämä kivut tuppaavat ihmisillä jäämään sinne synnärille.

Alkuraskauden kauhujen unohtaminen. Ensimmäisen kolmanneksen aikana vannoin ettei meille tule enää yhtään lasta tämän jälkeen, sillä päivittäinen pahoinvointi aamusta iltaan yllätti minut todella kovin. Kuitenkin nyt tuo Kaikki Alkaa Olemaan jo unohtunut ja Kalle on luvannut kyllä muisuttaa siitä hirveästä "krapulasta", joka kesti reilut kaksi kuukautta jos vauvakuume meinaa iskeä uudelleen liian pian. Jotenkin olin aivan varma, että saisin tuosta ajanjaksosta elinikäiset traumat, mutta nyt se kaikki alkaa olemaan vain haaleaa huttua menneisyydessä. Aika kultaa muistot?

En muuttunutkaan hormonihirviöksi. Olin aivan varma, että minusta tulisi todella herkkä odottaja, mutta sen sijaan olen vain tasoittunut ja ollut suorastaan seesteinen pääosin. Toki synnytyksen jälkeinen aika voi olla jotakin ihan muuta, mutta ainakin näin raskausaika on ollut yllättävän helppoa. Toki sen lisäksi, että olen tasaisempi olen myös kääntynyt enemmän sisäänpäin ja halunnut olla yksin. Toisaalta hössöttävät ihmiset ovat huomattavasti ärsyttävämpiä kuin ennen, en kestä mitään höösäämistä ja lässytystä.