Viime Vuonna lukeminen palasi arkeeni vahvempana kuin vuosiin. Tästä voin kiittää täysin Helmet -lukuhaastetta, johon osallistuin ensimmäisen kerran. Haasteessa on viidenkymmenen kohdan lista ideoista kirjojen aiheiksi kuten kirjan kansi on mielestäsi kaunis tai kirja on inspiroinut muuta taidetta. Aloitin haasteen viime vuonna hieman kesken ja hetki meni, että sain siitä kunnolla otteen. Viime vuonna luin minulle huimat 30 kirjaa, joka on enemmän kuin pitkiin aikoihin. Lapsesta asti ahmin kirjoja kaksin käsin, välillä en muuta tehnytkään kuin lukenut. Kuitenkin aina pienenä ongelmana tai pikemminkin hidasteena oli sopivien kirjojen löytäminen, joka on ollut vaivana myös aikuisiällä. Haaste on helpottanut tätä ongelmaa ja nyt tulee tartuttua helpommin erilaisiin kirjoihin.

Tykkään paljon dekkareista, hömppä-romantiikasta, jännäreistä, historiallisista kirjoista sekä fantasiasta. Sama pätee myös elokuviin, tosin niihin lisätään vielä sarjakuviin pohjautuvat Marvel elokuvat supersankari maailmoineen. Sarjakuvista sen sijaan en pahemmin välitä ja en saa irti blogitekstimäisistä tai artikkelimaisista kirjoista, jotka usein jäävät kesken tai pyörivät pöydällä kuukausi tolkulla. Myös monet elämänkerrat jätän suosiolla lukematta. Olen lukiessa oikeasti Todella nirso ja tekstin täytyy olla sujuvaa, jostakin syystä suuri kiroilun määrä lähinnä ärsyttää ja saa minut jättämään kirjan helposti kesken.

Sitten on olemassa kirjoja, jotka kyllä kiinnostavat, mutta tökkivät. Minulla meni todella monta kuukautta lukea Elizabeth Gilbertin Big Magic kirja, joka oli todella kehuttu, mutta minulla sitä lukiessa ajatukset karkailivat sinne tänne villisti poukkoillen. Lopuksi kun viimeinen eräpäivä häämötti edessä luin sen loppuun ja tajusin, että olin inspiroitunut kirjasta enemmän kuin mitä olisin voinut uskoa. Kirja herätti alitajunnassani prosesseja käyntiin hitaasti ja varmasti sekä muistutti, että kaikki on mahdollista jos vain tahtoa ja yritystä löytyy. Vaikka en kirjasta nauttinutkaan suuresti niin silti sen lukeminen antoi minulle paljon uusia ajatuksia. Joskus onkin hyvä painaa väkisin loppuun asti. Sama homma minulla on tällä hetkellä Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmahommissa kirjan kanssa, aihe kiinnostaa, muta tekstin tyyli ei uppoa ja ajatukset harhailevat sinne tänne lukiessa. En halua kirjoja jättää kesken, mutta totuus on etteivät kaikki kirjat ole minua varten.

Viime vuonna tuli luettua todella paljon hyviä kirjoja ja parhaimmistoon kuului mm. David Lagercrantzin Tyttö joka etsi varjoaan, Kristina Ohlssonin Syntitaakka, Maria Ruskon Äidit sekä Marko Annalan Värityskirja. Luin liian vähän kotimaisia kirjoja ja puolestaan liian paljon laimeita kirjoja. Laimeudella tarkoitan sitä, että kun kirjan lukee niin mitään ei jää käteen ja se ei herätä minussa ajatuksia tai tunteita suuntaan jos toiseen. Vuoden järkyttävin lukukokemus oli kriitikoiden ylistämä Han Kangin Vegetaristi, joka nosti uudestaan ja uudestaan kylmät väreet iholle – kirja oli kaikkea muuta mitä ajattelin. Se palasi uudestaan ja uudestaan kummittelemaan mieleeni jättäen varjonsa. Onko teistä joku lukenut kyseisen kirjan?

Tänä vuonna haluan löytää koukuttavia kirjasarjoja, lukea enemmän fantasiaa ja yrittää kömpiä myös omalle epämukavuusalueelleni. Olen todella innoissani tänäkin vuonna tästä lukuhaasteesta ja todella yritän ottaa tavoitteekseni lukea vuoden aikana 50 kirjaa. On ollut upeaa saada ote vanhasta rakkaasta harrastuksesta ja olenkin todella iloinen, että tällainen leikkimielinen haaste on olemassa. 

Vuoden 2017 luetut kirjat löytyy täältä ja uusi tämän vuoden Helmet lukuhaaste löytyy sekä yläpalkista että täältä. Helmet lukuhaasteen sivut ja ohjeet haasteeseen löydät puolestaan täältä. Viime yönä sain haasteen korkattua Jojo Moyesin Parillisia ja parittomia kirjan kanssa, joka oli hitaan alun jälkeen varsin viihdyttävä ja hyvä startti tälle vuodelle!