Lapsena menin usein omasta sängystä peiton ja Possuressun kanssa sohvalle nukkumaan. Kotini on kirjaimellisesti metsän ja pellon keskellä ja juuri sohvan kohdalta ikkunasta näkee hyvin taivaan ja tähdetkin kun katuvalot eivät olleet saastuttamassa taivasta. Tuijottelin taivaalle ja hieman pelkäsin kun ylitse meni "avaruusaluksia" (tai kuten lapsena olen päiväkirjaan kirjoittanut, ufoja) vilkkuvine valoineen. Minulla meni hyvin monta vuotta tajuta mitä ne oikeasti olivat ja että vielä joskus lentäisin sellaisella itsekin.

Perjantaina oli se päivä, kun lensin ensimmäisen kerran ja pääsin turhista peloistani eroon. Minua ei pahemmin jännittänyt edellisenä iltana, ei yöllä herätessämme ennen kolmea tai muutaman tunnin ajomatkaa lentokentälle pimeydessä parinkymmenen asteen pakkasessa. Onneksi Suomen päässä lentokenttä on erittäin selkeä ja kaikki sujui alusta alkaen helposti. (Saksan pää sen sijaan oli sekava ja ihmiset paljon töykeämpiä.)

Lensimme Berliiniin Finnairilla, koska halusimme suoran lennon. Jotenkin on huvittavaa, miten lento johon normaalisti kuluu vajaa kaksi tuntia menisikin toisen lentokentän kautta pahimmillaan 13h vaihdolla. Noh tämän takia juuri valitsimme Finnairin ja hyvin aikaisen herätyksen. Viime viikon alussa kysyin Kallelta miten hommat lentokentällä menevät ja Kalle selittikin kaiken alusta loppuun asti. Se rauhoitti mieltä kummasti, sillä lentäminen on jotenkin ollut pelottava ajatus jo lapsesta saakka. Olen nähnyt koko ikäni kyllä unia lentokoneella lentämisestä, mutta se oli kuitenkin jotakin aivan muuta kuin mitä kuvittelin.

Check in:n tehdessä varasin itselleni ikkunapaikan ja ajattelin, että jos en uskalla istua siinä niin voimmehan vaihtaa paikkoja. Lentokoneen lähtiessä liikkumaan kohti kiitorataa puristin Kallen kättä rystyset valkoisina kylmän hikisenä, oli aika rajoilla etten olisi pyörtynyt siihen paikkaan. Alku olikin jännittävää, kiihdytyksineen ja nousuineen, mutta siihen se uutuudenviehätys ja hermostuneisuus sitten loppuikin. Yks kaks tajusin, että eihän se ole kummempaa kuin bussilla tai junalla meneminen. Tuijottelin paljon ulos ikkunasta ja tunsin itseni jollakin tapaa vapaaksi, rohkeaksi. Vihdoin ja viimein tein sen! Lentokone tuntui menevän niin hitaasti ja oli hassua katsella miten alhaalla pilvet oikeasti olivat. Onneksemme taivas oli todella upea, suorastaan ikimuistoinen.

Pakko myöntää, että tämä sytytti minuun pienen palon lentää ja matkustaa myös tulevaisuudessa. Ei se ollut yhtään niin kauheaa kuin olin ajatellut! Ja oli onni lentää Finnairilla, ilmainen mustikkamehu maistui parhaalle koskaan juuri sillä hetkellä. Kirjoittelen Berliinistä ihan oman postauksen, mutta halusin ensin aloittaa tällä, sillä ensimmäinen lento vain merkitsi minulle niin paljon. :)