Kun heräsit perjantaina ja olit lähdössä esimerkiksi töihin, jumppaan tai opiskelemaan, ajattelitko hetki hetkeltä, mitä teit ja mitä piti tehdä aamutoimiesi aikana?

Todennäköisesti et ajatellut. Sinä aamuna tehdyt toimenpiteet ovat toistuneet päivittäin kauan — iästäsi riippuen parhaimmillaan jopa kymmeniä vuosia. Seurauksena näiden toimenpiteiden suorittaminen on hioutunut niin pitkälle, että ne tapahtuivat ajattelematta ja automaattisesti. Toimenpiteet olivat tulleet tavoiksi.

Ilman jokapäiväisiksi muodostuneita tapoja elämämme muodostuisivat suorastaan mahdottomiksi. Pelkästään autolla töihin lähteminen voisi olla pitkällinen prosessi. Peseytyminen, pukeutuminen, syöminen ja aamukahvin keittäminen tuottaisivat päänvaivaa, kun niiden suorittaminen ei sujuisikaan automaattisesti, vaan voileivän tekemiseen johtavat askeleet pitäisi miettiä kerta kerralta aina uudestaan ja uudestaan. Sille on syynsä, miksi ihmisillä on taipumus päällystää voileipänsä aina tietyssä järjestyksessä (juusto ennen kinkkua, tietysti).

Ja lopulta pitäisi vielä miettiä, miten tätä autoa oikein ajettiinkaan. Aivot kävisivät niin kierroksilla, että jokapäiväinen elämä vaikeutuisi huomattavasti, ja toimintakyky lamaantuisi.

Lyhyt aivotoimintapohjustus

Arkikielessä tavat sekoittuvat ainakin osittain jonkin asian muistamiseen, mutta ne eroavat toisistaan jo pelkästään siitä, miten tavat ja muistot syntyvät aivoissa. Muistojen syntymisessä mukana oleva keskeinen aivojen osa on hippokampus, kun taas tapojen syntymisessä vastuu on tyvitumakkeella.

Tämä äkkiseltään pieneltä tuntuva ero on ratkaiseva. Sen johdosta aikaisemmin opittujen  tapojen suorittaminen — tai jopa uusien oppiminen — on mahdollista ilman muistiakin. Vaikka ei muistaisi kymmenen minuutin takaisia tapahtumia aivojen muistoista vastaavien osien vaurioitumisen johdosta, on mahdollista, että kykenee valmistamaan itselleen aamupalaksi munia ja pekonia — vaikka sitten useamman paistinpannullisen edestä, koska ei muista tehneensä niin aikaisemmin aamulla.

Ihmisaivoille on ominaista, että ne ovat laiskat, ja valitsevat jokapäiväisessä tekemisessä yleensä pienimmän vaivan tien. Intensiivinen ajattelu on kuormittavaa ja kuluttavaa, ja siihen keskittyminen tarkoittaa yleensä sitä, että ylimääräinen liike pysähtyy, lähiympäristöstä tulevat äänet menevät kuin kuuroille korville ja silmien pupillit laajentuvat huomattavasti.

Samasta syystä ihmisillä on taipumus toistaa vanhoja tapojaan, ennen kuin jotakin toista ja uutta saadaan tuotua tilalle — aivoille vanha konsti on helpompi kuin pussillinen uusia. Toisin kuin vanhat tavat, tapaehdokit eivät myöskään ole automatisoituja. Nekin kyllä automatisoituvat riittävän pitkään toistettuna, mutta ennen sitä autopilotti on kytkettynä pois päältä, ja tekemiselle on varattu aivoista oma työpanoksensa aina automatisoitumiseen asti.

Minusta tämä johtaa väistämättä siihen, että jos tavoittelee elämäntapamuutosta, sitä pitäisi alkaa lähestymään pienin, mutta varmoin askelin.

Jos yrittää saada hetikohta monta muutosta aikaan laajalla rintamalla esimerkiksi pussikeittodieetin muodossa, lopputulos on yleensä huonompi kuin silloin, kuin jos olisikin tehnyt aluksi omaan tilanteeseensa yksi tai kaksi pientä ja ennen kaikkea oikeasti toteutettavissa olevaa muutosta.

Vanhoilla tavoilla on tapana istua tiukassa, ja kun jokin tapa on ollut läsnä vuosikausia, ei voida olettaa sen pyyhkiytyvän viikossa tai kahdessa pois. Vasta siinä vaiheessa, kun uudet tavat ovat vakiintuneet, eikä yritä enää valita pienimmän haitan tietä vanhojen tapojen toistamisen muodossa, olisi aika siirtyä muiden, edelleen melko pienten muutosten tavoittelemisen pariin.

Tapojen anatomia

Kuten arvata saattaa, tavat ovat elämässämme mukana niin hyvässä kuin pahassa. Jokainen tunnistaa itsessään jonkin hyvän tavan. Kaurapuuro joka ikinen aamu, perjantaipingis tai lauantain lenkki ovat tapoja, joita halutaan vaalia, ja joilla on lyhyt- tai kauaskantoisia, muuhun elämään säteileviä ja suotuisia vaikutuksia.

Useimmilla meistä on olemassa myös jokin ei-niin-miellyttävä tapa, jota haluaisi pyrkiä muuttamaan. Jollakin se voi olla tupakoiminen, toisella kynsien pureskelu, kolmannella naposteleminen TV:n ääressä ja neljännellä älypuhelimen tarkastaminen kymmeniä ellei satoja kertoja päivässä.

Ehkä näitä huonohkoja tapoja on yritetty jo muuttaa, enemmän tai vähemmän hyvin tuloksin, ja useamman kerran. Ehkä se tupakoinninkin lopettaminen onnistuisi kyllä muuten, mutta kun on se tapariippuvuus. Kenties avain tapalukkojen aukaisemiseen löytyykin siitä, kun ymmärtää, miten tavat syntyvät, mitä silloin tehdään ja mikä on lopputulos.

Tapojen suorittaminen alkaa, kun jokin ärsyke tai ärsykkeiden yhdistelmä käynnistää tapasilmukan. Ärsykkeitä on olemassa monenlaisia, mutta keskeisiä ärsykkeitä on olemassa karkeasti viisi, ja ne ovat

• aika
• paikka
• tunnetila
• sosiaalinen ympäristö tai
• välittömät toimenpiteet, joita tehtiin ennen tapojen suorittamista.

Esimerkiksi tarve napostella voi alkaa siinä vaiheessa, kun Uutisvuoto, Salkkarit tai jokin muu ohjelma ilmoittaa itsestään joko visuaalisesti tai tunnusmelodian muodossa. Ehkäpä kynnet piti pureskella silloin, kun oli tylsää tai nälkä tai hermostutti. Kahvit puolestaan keitettiin heti sen jälkeen, kun palattiin äänestämästä. Kaukosäätimessä painettiin ykköstä silloin, kun huomattiin kellon olevan lähellä puolta yhdeksää.

Napostelu, kynsien pureskelu, kahvin keitto ja kaukosäätimen napin painallus ovat rutiineja (tai toimenpiteitä), joilla oli jokin tietty palkinto (tai lopputulos). Tällainen ”palkinto” voisi olla rutiinista riippuen esimerkiksi liikunnan jälkeinen endorfiinipölly, suihkun jälkeinen raikas olo tai ahdistuksen tai nälän lievittyminen syömisen päätyttyä.

Nämä kolme tekijää — ärsyke, rutiini ja palkinto — muodostavat tapasilmukan, jota toistetaan yhä uudelleen ja uudelleen. Palkinnot ovat mieluisia, ja kun palkinnon saa, halutaan se saada toistekin palkinnon saamisen tuottaman, hetkellisen hyvän olon johdosta. Tämä kaikki tapahtuu huolimatta siitä, vaikka huonoista tavoista puhuttaessa tovin kuluttua alkaisikin kaduttaa.

Tapojen muuttamisesta

Tapojen muuttaminen lähtee liikkeelle siitä, että aluksi tunnistetaan ei-toivottu rutiini, jonka haluaisi muuttaa. Tämän jälkeen sama rutiini tulee yksinkertaisesti korvata tilanteen sattuessa jollakin toisella. Esimerkiksi karkin syömisen voi korvata makealla dipillä ja juurestikuilla, hedelmäsalaatilla, ystävälle soittamisella tai siivoustuokiolla. Korvaavan rutiinin suorittamisen jälkeen tunnustellaan omia tuntemuksiaan esimerkiksi puolen tunnin kuluttua sen ohella, kokeeko karkin syömisen edelleen tarpeelliseksi.

Korvaavaan rutiinin suorittamisen tarkoituksena on löytää muutettavan tavan kohteena oleva palkinto, joka ei makeisten tapauksessa välttämättä olekaan makeanhimon tyydyttäminen. Jos kilauttaa kaverille, eikä hetki puhelun päättymisen jälkeen koe enää tarpeelliseksi syödä karkkia, ehkä rutiinin palkinto ei liittynyt millään tavalla makeanhimoon, vaan tylsyyden poistumiseen.

Jos taas karkkia tekee edelleen mieli, on kokeiltava jotakin toista rutiinia. Palkinnon tunnistamista jatketaan vaihtoehtoisten rutiinien avulla niin kauan, että uskoo tunnistaneensa sen oikean palkinnon, jonka saavuttaminen on seurausta rutiinin suorittamisesta. Jäljelle jää rutiinin käynnistävä ärsyke, joka voidaan löytää vaikka kirjaamalla ylös ylempänä listatut viisi keskeistä ärsykettä siinä tilanteessa, kun koki tarpeelliseksi alkaa suorittamaan ei-toivottua rutiinia.

Saman ei-toivotun rutiinin toistuessa riittävän kauan on ärsykkeiden ylöskirjaamisen ja niiden tutkimisen johdosta mahdollista löytää jokin tietty ärsyke, joka toistuu aina saman rutiinin kohdalla. Tämä on se todennäköisin ärsyke, joka saa liikkeelle muutoksen kohteena olevan rutiinin.

Kun seuraavina kertoina kohtaa taas saman ärsykkeen ja tulee siitä tietoiseksi muutosprosessin seurauksena, voidaan yrittää vaikuttaa tilanteeseen ja alkaa muuttamaan tapoja. Tapojen muuttaminen tapahtuu puuttumalla tapasilmukan keskimmäiseen osaan eli rutiiniin, ottamalla tilalle jokin mieluisampi rutiini. Menettely on siis sama kuin alussa. Erona on vain se, että nyt tiedossa on rutiinin käynnistävä ärsyke.

Tupakan polttaminen on esimerkki tavasta, josta moni tupakoitsija haluaisi päästä eroon. Tapasilmukan lopulliseksi muuttamiseksi tämän rutiinin tilalle on saatava tilalle jotakin toista.

Tupakkavieroituksessa käryttelyyn on pyritty vaikuttamaan tietysti nikotiinikorvaushoitovalmisteilla — tupakoinnin tavassa kyse on tapariippuvuuden lisäksi tunnetusti fyysisestä nikotiiniriippuvuudesta. Kun kohtaa ja tunnistaa tupakointiin johtavan ärsykkeen, oli se mikä tahansa, voi pyrkiä matkimaan esimerkiksi inhalaattorin käytöllä jokaiselle tupakoitsijalle niin tuttua ja toistettua käden ja suun liikkeiden yhteispeliä. Silloin ärsyke ja palkinto pysyvät samoina, mutta väliin on saatu huomattavasti tupakointiin verrattuna pienemmän haitan rutiini.

Ajan myötä vieroitevalmisteen käytöstä tullee tapa, joka on terveyden kannalta jo itsessään iso voitto verrattuna polttamiseen. Nikotiinin annostusta pienentämällä ja ajan myötä voi edellisen tapamuutoksen tavoin pyrkiä myöhemmin vaihtamaan uutta tapaa ja pyrkiä ottamaan tilalle uuden, nikotiinittoman rutiinin.

Yhteenveto

Charles Duhiggin mainio, tämänkin kirjoituksen taustalla oleva kirja The Power of Habit eli suomeksikin ilmestynyt Tapojen voima on tavoista ja niiden muuttamisesta kiinnostuneille suositeltavaa luettavaa.

Kun haluaa parantaa tapojaan, on oltava kärsivällinen ja valmistauduttava siihen, että tilanne ei muutu hetkessä. Ymmärtämällä tapojen syitä ja seurauksia on mahdollista saada aikaan muutos, jonka toteutuminen ei ole kiinni pelkästään tahdonvoimasta, ja jolloin lopulliselle onnistumiselle on olemassa paremmat edellytykset.

Tavoista ja niiden kiehtovasta maailmasta opitaan koko ajan lisää, ja olen siinä käsityksessä, että tapatutkimus on vasta alkutekijöissään. Lukuisat ja jokapäiväiset tavat vaikuttavat loppujen lopuksi elämiimme enemmän kuin ymmärrämmekään, ja lisääntyneen tutkimustiedon myötä ymmärrämme varmasti aina vain paremmin, miten itse kukin voi yrittää korjata elämässään korjaamista tarvitsevia tapoja.