Terveisiä Budapestista!

Kaksi ekaa viikkoa on vierähtänyt nopeasti ja nyt arki alkaa rullaamaan normaalisti – a.k.a enää ei voi lomailla ihan turistina ja kierrellä koko päivää kaupungilla eri nähtävyyksissä, vaan on tehtävä omia freelancertöitä. Tulimme Unkariin siis mielitiettyni Ilarin työprojektin takia kuudeksi viikoksi.

AirBnB:n kautta vuokraamamme kämppä on aivan ihana. Yli kahdeksankymmentä upeaa neliömetriä 1800-luvun lopulla rakennetun kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Huonekorkeutta asunnossa on viisi metriä. Tutkailen joka päivä etenkin huoneiston superkaunista kalanruotoparkettia ja alkuperäisiä lasiovia, joissa on hiekkapuhallettu koristekuvio. Niin hienoja yksityiskohtia. Waka wanhassa talossa on upea unkarilaistyylinen sisäpiha.

Kämppä on yli tuplasti isompi verrattuna erittäin kompaktiin, kolmenkymmenen neliön Helsingin vuokrakämppäämme (jota jotkut jopa ahtaaksi kutsuvat), joten kotiinpaluu jo vähän hirvittää. Aikaisemmin emme ole tienneet paremmasta: ollaan asuttu pikkukämpässä ihan tyytyväisinä, Mutta nyt kokemus isosta aikuisasunnosta, jossa mahtuu jopa juoksemaan, saa ajatuksen tonnikalapurkkiin palaamisesta vähän ahdistamaan. Tuntuu niin aikuiselta oleskella olohuoneessa, istua sohvalla, laittaa ruokaa jossain muualla kuin yhden ja puolen henkilön keittokomerossa sekä juoda viiniä ja lukea kirjaa vaahtokylvyssä.

Tungen joka aamu ja ilta pääni ulos olohuoneen ikkunoista ihan vain sen takia, että haluan haistella ulkomaan tuoksua. Tiedättehän: sellainen tuoksu, jossa sekoittuu ruoka, roskis, tupakka, vanhat talot, saasteet ja ulkomaan ilma. Kuulostaa ihan kauhealta mutta tuoksuu ah niin ihanalta. Ehkä haistan tuoksussa seikkailun.

Havainto unkarilaisista: huomasin yksi päivä, että unkarilaisten puheen volyymitaso on sama mitä suomalaisilla (ja japanilaisilla). Eli miellyttävän hiljainen. Oletteko koskaan huomannut, jos esimerkiksi suomalaisessa ravintolassa on yksikin amerikkalainen – tai auta armias, kokonainen jenkkiseurue – on äänen volyymitaso häiritsevän kova ja tuntuu, että huutopuhe porautuu omien aivojen ja ajatusten läpi? Okei, nyt yleistän turhaan, sillä tunnen yhden Suomessa asuvan amerikkalaisen miehen, joka saattaa puhua suomalaisiakin hiljempaa. Yleistän lisää: myös espanjalaiset ja italialaiset ovat kovia huutopuhumaan. Ehkä kiinnitän tällaisiin asioihin liikaa huomiota, koska olen joskus vähän yliherkkä kovien äänien kanssa. Mutta siis: varmaan meillä suomalaisilla ja unkarilaisilla on hiljaa puhumisen geeni DNA:ssamm Ural-vuoriston hiljaisten ja sumuisten vuorten ajoilta asti. Mutta teinit ne huutaa kovaa täälläkin!

Lisää havaintoja unkarilaisista: iso osa unkarilaisista näyttää todella samalta kuin suomalaiset. No niiltä Ural-vuoriston lylleröiltä. Välillä tunnistan Budapestin kaduilla suomalaisen seurueen jo kaukaa, koska suomalaiset näyttävät niin perunoilta. Sitten menen johonkin ravintolan vessaan, katson itseäni peilistä ja huomaan myös itse näyttäväni ihan täsmälleen samanlaiselta värittömältä perunalta.

Havainto itsestäni Unkarissa: monen muun Keski-Euroopan maan tapaan myös Unkarissa käytetään paljon hapankirsikoita niin jälkiruoissa tai vaikka mausteena juomissa. Kirsikoiden maku on aluksi vähän kummallinen makuun tottumattomille, kuten aluksi minulle, mutta nyt olen täysin hatkahtanut kaikkeen kirsikkaiseen: kirsikkabisseen, -siideriin, -jäätelöön, -mehuun, -kakkuun jne… Kaikki kirsikkaruoat ja juomat maistuu joltain ihanalta lapsuuden My Little Ponyltä. Love it. Ehkä minulla on myös ikävä Kirsikkaa ja kompensoin ikävää vetämällä kirsikkaövereitä.

Kirsikkaesanssin lisäksi olemme syöneet ihan mielettömästi tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. Koska satokausi on täälläkin parhaimmillaan, on kauppahallien tiskit täynnä superlaadukkaita tuotteita. Olemme syöneet paljon megamakeaa maissia (täydellistä nopeasti keitettynä, voin ja suolan kanssa, ah!), mutta erityisen paljon olen ahminut unkarilaisia viinirypäleitä, joiden satokausi on nyt. Kauppahallissa on tarjolla viinirypäleitä sen seitsemää sorttia, josta olen maistanut varmaan jokaista. Olen päätynyt johtopäätökseeni suuressa rypäletutkimuksessani: parhaimpia ovat tummat, keskikokoiset rypäleet. Niissä on eniten makua ja vähän kirpeyttä. Jättipussi viinirypäileitä maksaa alle 2 euroa.

Olen ostanut torien mummoilta mielettömän hyviä ja kauniita tuoreita (!) papuja, joista kokkasin italialaistyyppistä papukeittoa. Yhdeltä torilta löysin aivan mielettömän tomaattimiehen, itse multakyntisen viljelijän, joka myi miljoonaa eri tomaattilaatua. Kaikki ostamani pikkutomaatit maistuivat ihan karkeilta. Menen huomenna uudestaan tomaattimiehen myyntipöydän luokse. Tällä kertaa aion ostaa myös tomaattimehua.

Ainiin, olen syönyt myös paljon Nutellaa, koska sitähän saa ostaa ja syödä vain ulkomailla, tietenkin valkoisen höttöleivän kanssa.

Unkarissa hengaillessa ainut ahdistava asia on täysdorka hallitus, joka näyttää keskisormea ihmisoikeuksille. Äärioikeistolaisen hallituksen toimet vaikuttaa aivan naurettavalta pelleilyltä kaikkine propagandajulisteineen, jota löytyy ympäri kaupunkia. Ahdistavaa touhua mitä ei voi ymmärtää saatikka itse vaikuttaa siihen. Mutta ei siitä sen enempää.

*tunkee lusikallisen Nutellaa suuhunsa.*

Sää Budapestissa oli aluksi lämmin shortsi-kesäkeli, mutta viikonlopun jälkeen sää muuttui hämmentävän kylmäksi Keski-Euroopan koleaksi syyssääksi, jonka kylmyys tunkeutuu luihin ja ytimiin vaikka lämpömittari näyttää +10 astetta. Olin jo unohtanut etelän erilaisen kylmyyden, joka tuntuu huomattavasti vihlovammalta kuin koto-Suomen viimat. Mutta kylmyys on vaan hyvä asia, sillä kylpylöiden tulikuumiin kananmunakylpyihin pulahtaminen tuntuu kaksin kerroin ihanammalta kylmällä säällä.

*lähtee taas kylpylään lillumaan.*