Onko sulla bucket listiä tai jotain tärkeitä unelmia?

Mä haluun vaan elää onnellisen elämän ja yrittää siinä samalla muuttaa maailmaa vähän paremmaks paikaks, jos mahdollista. Se on mun unelma. Mulle ei oo vielä kristallisoitunut, et miten mä parannan maailmaa, Mutta musta ois esimerkiksi ihanaa omistaa joku paikka, jossa pidettäis ekologisempaan elämään liittyviä workshoppeja ja vaikka fermentoitais vihanneksia. Ja joskus haluan avata vintage-liikkeen. Ja kun täytän 40, haluan matkustaa Italiaan Carraran marmorilouhoksille, ostaa sieltä palan marmoria ja veistää siitä jotain upeaa.

Miten tavoittelet niitä, jos on?

Mun mielestä unelmien tavoittelu onnistuu parhaiten, kun avaa suunsa ja sanoo unelmansa ääneen. Idean ei ole pakko Olla valmis, eikä sunkaan ole pakko olla valmis. Jos vain hilloaa jotain unelmaa sisällään ja odottaa sitä oikeaa hetkeä, niin mitään ei välttämättä tapahdu. Jos kukaan ei tiedä, mitä sun päässä liikkuu, ei kukaan osaa tarjota sulle sun unelmien mahdollisuutta. Kaikki parhaat jutut elämässä tapahtuu yleensä silloin, kun tekee asioita yhdessä toisten kanssa, joten ei oo mitään järkeä yrittää yksin omassa nurkassaan hinkata unelmaansa täydelliseksi. Pitää uskaltaa puhua ja unelmoida yhdessä.

Mitä rohkea elämänasenne tarkoittaa sulle?

Rohkeutta on uskoa, että kaikella on tapana järjestyä. Luottaa elämään. Olen vihdoinkin itse alkanut uskoa tähän edes vähän. Teini-iästä lähtien olen ollut tosi huolissani kaikesta – mikä minusta tulee isona, mistä saan rahaa seuraavaan vuokraan, mitä minun pitäisi tehdä ensi vuonna, olenko oikealla polulla?

Jos uskoo, että kaikki kääntyy lopulta hyväksi, uskaltaa ehkä ottaa riskejä ja elää omannäköistä elämää. Haluaisin, että mulla olisi aina rohkeutta lähteä esimerkiksi työstä, jossa voin huonosti. Ja jos joku homma kusee, vaati todella paljon rohkeutta olla lannistumatta ja uskoa, että seuraavalla kerralla menee paremmin.

Tällaisen rohkean luottavaisen asenteen sisäistämistä työstän juuri nyt.

Meidän lukijat ei ehkä tiedä sitä, mutta sä oot super hyvä piirtämään ja muutenkin tosi taitava käsistäsi. Ehkä upein asia, mitä sä oot kertonut mulle, on se, että yläasteella sulla ei ollut varaa ostaa Juicy Couturen trendikkäitä velourverkkareita, niin teit sellaiset itse!! Jopa kirjailit siihen pyllyyn sen tekstin!! Kaksi kysymystä: Mitä siinä pepussa luki? Ja mikä on sun seuraava DIY -fashion hack?

Niiden pöksyjen pepussa luki 99 % Angel. Ne oli musta niin hot. Seuraavaks aion ommella kimono-tyylisen lyhyen takin, haori on ymmärtääkseni tämän mallin virallinen nimi. Ohje tulee sit Muslaan!

Kun sä teit aktiivisesti mallin töitä, oliko susta pelottavaa esiintyä kuvattavana tai kävellä muotinäytöksessä kaikkien tuijotettavana? Mistä sä sait rohkeuden esiintyä?

Mä inhoon ja oon aina inhonnut esiintymistä. Jostain syystä selvisin kuitenkin ihan hyvin mallintyöstä. Omaksuin ehkä jonkinlaisen roolin: “Nyt mä oon tässä tilanteessa mallina, enkä omana itsenäni, ja mallit on tosi fierce, eli nyt käyttäydyn niin.”

Alussa mua jännitti muotinäytöksissä käveleminen ihan hirveesti (en osannut kävellä koroissa) ja jouduin lähtemään kotiin ekoilta Pariisin muotiviikoiltani, koska jännitin niin paljon et aloin voimaan pahoin ennen ekaa näytöstäni ja oksentelin koko yön.

Mutta kun jotain asiaa on tehnyt riittävän monta kertaa, siihen tottuu, eikä se tunnu enää niin hurjalta. Jossain vaiheessa aloin nauttia muotinäytöksissä kävelemisestä, kuvattavana olemisesta ja esimerkiksi nykyisessä toimittajan työssäni en enää jännitä haastatteluja. Aluksi haastatteleminen oli hirveintä, mitä tiesin! Pitää vaan tehdä ja tehdä ja tehdä ja yhtäkkiä se jännittävä asia onkin peruskauraa.

Mä oon kova jännittämään ja oon oppinut, että uudet asiat tulee aina olemaan mulle vähän raskaita. Siksi osaan nykyään olla armollisempi itselleni, kun huomaan jännittäväni. En onneksi kuitenkaan ikinä oo jättänyt mitään tekemättä sen takia, että jännittää. Joku ääni sisälläni on aina sanonut mulle, et mee vaan, kyl sä pärjäät. Ehkä se tulee hyvästä kasvatuksesta, mun vanhemmat on aina ollut tosi rohkaisevia ja sitä mieltä, että pärjään ihan missä vaan.

Mä inhoon olla kuvattavana, musta se on super vaikeeta. Anna joku hyvä poseerausvinkki!

Kaikil on varmaan omat ongelmansa kuvattavana olemisessa. Mua ahdistaa välillä kattoa suoraan kameraan ja silloin mun silmiin tulee sellainen epävarma “apuaaa, näytänkö mä hyvältä” -katse. Jos mulla on epävarma olo ja haluun olla varma siitä, että kuvasta tulee vahva, katson vähän sivulle tai pisteeseen pari senttiä yli kameran.

Koska sä oot viimeksi uskaltanu tehdä jotain, mikä pelotti sua ja miten sait rohkeutta ylittää sen pelon?

Meidän viime kesän Musla-radion teko pelotti tosi paljon! Olin niin out of my comfort zone! Tykkään kirjoittamisesta paljon enemmän kuin puhumisesta. Kun multa kysyttiin, haluunko olla tässä mukana, otin haasteen vastaan, koska ajattelin, että kaikkea pitää kokeilla kerran. Se ei todellakaan ollut mun juttu, mutta oon iloinen, että kokeilin. Opin itsestäni paljon. Se on asia, jonka yritän muistaa: jos joku asia ei mee ihan putkeen, niin ainakin siitä oppii jotain.

Ootsä joskus ottanut jonkun ison riskin, joka kannatti?

Koko mun koulutus on ehkä ollut yksi suuri riski. Oon opiskellut vain sellaisia asioita, joista olen ollut kiinnostunut, mutta jotka ei oikein suoraan työllistä: kirjallisuutta, taidehistoriaa, muodin tutkimusta. Sattuman kaupalla päädyin sitten toimittajaksi ja olen tosi onnellinen siitä. Mutta ei mulla missään vaiheessa ollut mitään suunnitelmaa, et mikä musta tulee isona. Ja kyllä mä kriiseilin sen asian suhteen ja mietin monta kertaa, et mun ois pitänyt opiskella jotain “järkevää”. Mut onneks en opiskellut, koska rakastan taidetta ja kirjallisuutta ja oon niin onnellinen, että oon saanut paneutua niihin. Ja lukea sellaisia kirjoja, jotka on ruokkinut mun sielua, mutta joista ei oikeasti ole mun nykyisessä työssäni mitään “hyötyä”.

Tää ei nyt oo mikään yleispätevä neuvo, että kaikkien pitäis opiskella vaan sitä, mitä “sydän käskee”, mutta mun kohdalla tää toimi ja omia mielenkiinnon kohteitani opiskelemalla päädyin ihanaan duuniin.

Mikä on sun lempi piirre sussa itessäsi?

Tykkään ainakin siitä, että herkistyn helposti. On ihana tirauttaa kyynel, kun näkee jonkun kauniin maisemakuvan museossa tai kun lukee jotain hienoa, jonka joku on sanonut. Viimeksi herkistyin Call me by your name -leffassa, jossa päähenkilön isä pitää pojalleen hienon puheen. Hän muistuttaa meitä siitä, että elämme vain kerran. Sydämeni meni sykkyrälle ja lupasin (taas) joka päivä muistaa, että olen elossa, ja että se on tosi siistiä. Tää saattaa olla joku kolmenkympin oire, mutta oon viime aikoina ollut tosi tietoinen kuolevaisuudestani, ja se on vain hyvä asia.

Mikä sä luulet, että on sun ystävien mielestä sun paras ominaisuus?

Ehkä se, että oon hyvä kuuntelemaan? Ja tykkään kuunnella. Nuorempana olin vielä parempi tässä, koska olin vähän ujompi ja hiljaisempi. Nykyään huomaan aina välillä, että saatan kahdenkeskeisissä keskusteluissa hölöttää ihan liikaa ja tuputtaa typeriä elämänviisauksiani, kun pitäis antaa sille toiselle tilaa puhua. Tässä yritän olla vähän parempi.

The post Unfasten Yourself -juttutuokio: Mia appeared first on Musla.