Saavuimme Poriin perjantaina kolmen ja puolen tunnin ajomatkan jälkeen. Kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt Pori Jazzeilla, eikä kukaan edes kunnon festareilla moneen vuoteen (Flow’ta ei lasketa).

Kaikki Porin hotellihuoneet ja idylliset AirBnB -kohteet oli buukattu täyteen aika päiviä sitten, joten kohtalomme oli yöpyä leirintäalueella teltassa. Päätimme ownata telttailun ottamalla mukaan kynttilöitä, suitsukkeita, skumppaa sekä oikeat peitot ja tyynyt makuupussien sijaan. Se on sitä trendikästä glampingia (Glamour + Camping).

Festareiden leirintäalue huoletti minua etukäteen. Mielessäni pyöri muistikuvat joltain vuoden 2007 Provinssirockista, jonka karmaiseva leirintäalue oli pölyinen pelto, jossa vieri viereen pystytetyt teltat kuumenivat suorassa auringonpaahteessa telttasaunoiksi bajamajojen löyhkätessä vieressä.

Saavuttaessa Jazz-leirintään huokaistiin helpotuksesta. Iso metsäinen Pop up-leirintäalue oli aivan Porin kauniin maauimalan kyljessä, johon pystytimme teltat omaan pieneen leiriimme. Ei bajamajoja, jee!

Kirsikan ja Tuukan teltta oli homeessa.

Menimme varsinaiselle festarialueelle. Kävelin pikkulavan ohi, jossa José Gonzáles soitti Heartbeats-hittiään. José näytti todella kyllästyneen näköiseltä. Tai ehkä tosi keskittyneeltä, en ole varma. Kuinkahan moni artisti on täysin kyllästynyt soittamaan omia hittibiisejään kerta toisensa jälkeen? Yleisökin hurraa juuri niille kaikista äänekkäimmin.

Pori Jazzeilla piknikviltti toimii epävirallisena paikanvarausjärjestelmänä. Viltti ja mahdolliset retkituolit levitetään hyvälle paikalle lavaa nähden, lähdetään menemään ja palataan vasta artistien aloitettua settinsä. Kätevää, mutta vähän ristiriitaiset fiilikset asiasta. Toisaalta oli ihanaa maata viltillä auringonpaisteessa viinilasi kädessään. Vilttitukikohta teki myös vähän laiskaksi, sillä kukaan ei oikeen jaksanut siirtyä tsekkaamaan artisteja pienemmille lavoille.

Metrilakua!

Jazz-syntetisaattorilegenda Herbie Hancockin keikka kuulosti puolitoistatuntiselta jamisessiolta. Hyvältä sellaiselta, mutta pitäisi varmaan ymmärtää jazzia paremmin osaakseen arvostaa vähän haastavampaa jazzia.

Jos syö viisi metriä metrilakua putkeen, niin tarkoittaako se sitä, että suolistossa on viiden metrin lakujono? Yäk.

Pori Jazz hieman kärsii maineestaan keski-ikäisten ihmisten festivaaleina. Analysoin festarikansaa: keski-ikäisiä löytyi kyllä runsaasti, ja sehän on vaan hauskaa. Bongasin paljon mutsitanssia, vienosti puolelta toiselle, hieman sipsuttaen, tiedättehän. Yleisössä oli kyllä reippaasti myös omaa ikäluokkaani, milleniaaleja, tosin vanhimmathan meistä ovat jo todella lähellä keski-ikää. Alle 25-vuotiaat olivat erittäin harvassa.

Piknik-henkeen Jazzeilla nautiskellaan viinipulloja omilla vilteillä. Ihanan edullista alkoholia! Eiku. Edullisin pullo viiniä maksoi 26 euroa, mikä ei tuntunut niin pahalta normaaleihin riistohenkisiin festarihintoihin. Suurin osa osti viinipulloja viinilasillisten sijaan (mekin), joka näkyi suoraan yleisön humalamäärässä (myös meidän).

Jamiroquai veti hyvän bailukeikan. Tanssittiin mutsitanssia. Laulaja Jay Kay ei tanssinut oikeen mitään, sillä hän näytti hieman tuskaiselta venytellessään vastaleikattua selkäänsä jumppaliikkeiden avuin. Jay Kay lauloi todella hyvin, ihanan puhtaita nuotteja.

Viihdyimme.

Mentiin takaisin leirintäalueelle. Porin Pyrintö piti alueella läpi yön aukiolevaa kioskia, jonka hittituotteita olivat hernekeitto ja lihapiirakka nakilla. ”Nonii kenel oli tää kluteeniton sämpylä sit?”. Musta Barbaari käveli luukulle hakemaan yöpalaansa.

Sytytetiin kynttilät ja suitsukkeet ja alettiin pelaamaan pullonpyöritystä. Kuumotti etukäteen leirintäalueen öinen melutaso, mutta lopulta meluisimmat vieraat taisivat olla me itse. Paljon hörönaurua ja pissaan-kohta-housuun-naurua. Jotkut yritti kysyä ns. normaaleja ja vakavanpuoleisia pullonpyörityskysymyksiä, mutta etenkin minä ja Kirsikka vietiin kysymysten taso aikamoisen alhaalle: ”Kumman ottaisit mielummin: zombie-apocalypsen vai Jaakon Kikkelin Sun suuhun?” hahahöhööhkhiihihiih. ”Entä kumman ottaisit: tennispallon sun pyllynreikään vai Jaakon kikkelin sun suuhun?”, ”Ottaisitko mielummin kivekset sun leuan alle roikkumaan vai kikkelin sun nenän tilalle?”. Oli aika mennä nukkumaan.

Teltassa ei tullut yhtään kuuma aamulla, sillä sijoitettiin ne taktisesti varjoon aamuauringolta. Lauantaina Kirsikan mies, Tuukka, vietti syntymäpäiviään. Järjestettiin telttaleirissä luksusaamupala samppanjalla ja muilla herkuilla. Rakastan nähdä ystävien aamunaamoja. Jotkut näyttävät vähän eri ihmisiltä ihmisiltä söpösti turvonneilla kasvoillaan.

Mia vei glampingin seuraavalle tasolle laittaessaan naamalle sheet mask-kasvonaamion.

Jatkettiin karmaisevien pullonpyörityskysymysten tenttaamista ja nauramista.

Aamupalan jälkeen mentiin hengailemaan viereiseen maauimalaan. Kävin poikien kanssa vesiliukumäessä ja hyppimässä veteen. Söpöt porilaispojat tulivat pyytämään Kirsikkaa ja Miaa heittelemään frisbeetä. Ei ne mennyt, mutta oli imarreltuja.

Mietin vesijuostessa, että missaan Michael Kiwanukan keikan, mutten halunnut kiirehtiä ja nousta altaasta. Tunnelma maauimalassa oli niin ihana. Ihan kuin olisi ollut ulkomailla. Eksoottisessa Porissa.

Pitkän aamupäivän jälkeen menimme takaisin festarialueelle. Viltit maahan ja viiniä tilaukseen. Souldiiva Erykah Badu antoi odottaa itseään kauan, jopa 20 minuuttia siitä, kun bändi aloitti soittamaan. Joku kerkesi odotellessa jo googlettamaan, että Badu on pari kertaa feidannut oman keikkansa kokonaan, jolloin bändi oli soittanut keikan ilman laulajaansa. Lopulta Badu ilmestyi vakavana lavalle upeassa hatussaan ja outfitissaan. Keikan edetessä Badu hymyili ja jutteli rennosti yleisön kanssa. “Where my ‘80s babies at? Where my ‘90s babies at? I wrote Baduizm mostly for the ‘90s babies.”. Ysärivauvat olivat kuulemma kuunnelleet klassikkolevyn rytmejä jo kohdussa ja saaneet rytmejä äidinmaidon mukana. “That means you were sucking my titties, too.”  Ihana keikka.

Porin Kirjurinluoto toimii loistavasti konserttiareenana. Loivan ylämäen takia myös kauempaa näki todella hyvin lavalle.

Lisää metrilakua.

Voisko Flow’ssakin olla ainakin yksi metrilakumyyjä?

Discofunk-legenda Chaka Khan tanssitti yleisöä ja etenkin I’m Every Woman -hitin aikana koko Kirjurinluoto muuttui isoksi discokaraokeksi. Ja hei mitä hittoa, Chaka Khan ja Nicki Minaj ovat varmasti toistensa klooneja.

Pori Jazzin ruokatarjonta oli korkealaatuista. Löytyy Sandroa, Farangia, Kimchi Wagonia, sushia ja falafelia. Saakohan enää missään isoilla festareilla makkaraperunoita tai horror-paellaa sellaiselta jättimäiselta muurinpohjapannulta?

Valitsin väärin ja söin huonon burgerin.

Huomasin kumpanakin päivänä hieman varttuneemman yleisön pakkaavan piknikvilttinsä koreihin ja poistuvan alueelta ennen pääesiintyjää. Ehkä Jamiroquai ja Grace Jones puri paremmin nuorempaan väkeen. Illan pimentyessä yleisö näytti täysin samalta mitä Flow’ssa – ei ehkä kuitenkaan niin trendikkäältä tai laittautuneelta (meidän telttajengi mukaanlukien).

Disco-alien Grace Jones aloitti mahtavan shownsa. Yllään hänellä oli pelkät stringit, korsetti ja valkoista ihomaalia vaihtuvan asusteen lisäksi. Nännit näkyi, ihanaa! Miten joku voikaan olla niin hyvä esiintyjä!

Välispiikeissään Grace Jones vaati lisää kolaa – sitä nestemäistä että jauhoista laatua. My Jamaican Guy -biisin aikana Gracen lantioilla heilui suuri strap on. Lavalle tuli samanlaiseen ihomaaliin sonnustautunut mies-tankotanssija. Fäbylös. 69-vuotias Grace Jones pyöritti hulahulavannetta yli 20 minuuttia. Aikamoista. Keikan jälkeen köörimme oli aivan fiiliksissä huikeasta show’sta. Omasta mielestäni Grace veti paremman keikan mitä Flow’ssa 2012 (ja se oli sillon ihan sairaan kova keikka!).

Lavaa alettiin purkamaan ja pojat leikkipainivat nurmikolla.

Taksia olisi saanut odottaa kahden tunnin ajan, joten hypättiin (taas) rändöm autoihin porilaisten kyytiin. Järkevää, mutta porukassa uskaltaa. Kaikki tapaamamme porilaiset olivat tosi ystävällisiä.

Haettiin leirintäalueen kioskista lihapiirakat nakilla. Kirsikka kehui lihapiirakkaa moneen otteeseen. Se oli kyllä hyvää.

Aamulla pakattiin tavarat ja ajettiin Yyterin hiekkarannalle. Levitettiin viinitahrainen vilttimme hiekkadyyneille ja maattiin auringossa pari tuntia. Kukaan ei enää jaksanut puhua kauheasti. Kahden päivän festarit ottaa kunnon päälle – ollaanhan mekin kohtapuolin keski-ikäisiä, jotka käy Pori Jazzeilla ja tanssii mutsitanssia. Mikä on edes keski-ikäisyyden ikäraja? Silloin, kun ei jaksa enää yöpyä teltassa?

Kotimatkalla autossa fiilisteltiin ihanaa viikonloppua, naurettiin lisää ja jatkettiin taas megatyhmiä pullonpyörityskysymyksiä: ”Söisitkö loppuelämäs mielummin pelkkää räkää vai pelkkää kakkaa?”

(Mun, Mian ja Kirsikan vastaus: räkää.)

The post Pori Jazzeilla appeared first on Musla.