Meillä Suomessa on Ystävänpäivää vietetty 1980-luvulta lähtien
ja kalenteriin se merkittiin virallisesti vuonna 1996.
Ja toisin kuin muualla maailmassa vietettävä Valentine´s Day, on suomalainen ystävänpäivä
nimenomaan ystävien muistamisen eikä vain rakastavaisten juhlapäivä.
Itse pidän tästä suomalaisesta versiosta enemmän ja Vaikka siihenkin liittyvät
ne punaiset sydämet ja yhä enemmän myös kaupallisuus,
on se silti minusta lämpimämpi ja jotenkin "suomalaisempi" tällaisena.
Rakkaudet kun saattavat tulla ja mennäkin - mutta oikea ystävyys pysyy.
Ystävä on se, johon luotetaan, joka jakaa ilot ja surut, joka tuntee minut ja uskaltaa sanoa silloinkin,
kun itse en uskalla tai ymmärrä.
Hän, joka on lähellä tai kaukana - ja tottakai, kultaakin kalliimpi.
Ystävyydestä ja sen merkityksestä voisi sanoa vaikka kuinka paljon ja olenpa siitä itsekin
kirjoittanut esimerkiksi viime vuoden ystävänpäiväpostauksessani.
Yksi parhaista ystävyyden kuvauksista löytyy tästä Tommy Tabermannin runosta,
joka muutamalla sanalla kiteyttää tärkeimmän:
"Ystäväni, ne jotka etsivät yhtaikaa
myrskyä ja rauhaa
eivät löydä perille kulkematta käsi kädessä
miten kaukana toisistaan kulkevatkaan."
Ystävyys on suuri lahja - mutta kaikille sitä ei ole suotu.
Meillä Suomessakin vailla ystävää on ihan liian moni. Nuori ja vanha.
Yksin elävä tai parisuhteessa oleva. Keskellä isoa kaveripiiriä, työtovereinamme tai naapureinamme.
On yhteiskunnasta syrjäytyneitä, sairaita tai työttömiä.
On erilaisia ihmisiä ja on erilaisia syitä, miksi ihminen on yksin ja yksinäinen.
Suomalaisten yksinäisyyttä tutkitaan useammankin tutkijan voimin hankkeessa,
jota ei helpoksi tee se tosiasia, että "yksinäisyydellä on monet kasvot"
eikä ole ollenkaan liioiteltua todeta, että "yksinäisyys tappaa".
Tuo viimeinen linkki vie Turun yliopiston uutiseen, jossa avataan yksinäisyystutkija Niina Junttilan
tutkimusta ja kirjaa "Kavereita nolla" ja se sisältää Sen Verran ravistavaa tietoa,
että itku tuli sitä lukiessa.
Yksinäisyys on tunnustettu ongelma myös yhteiskunnallisesti - on perustettu syrjäytymisenestokomiteoita
ja toimikuntia jos jonkinlaisia, mutta enpä ole vielä sitä hallitusohjelmaa nähnyt,
jossa yksinäisyys olisi sanana ollut esillä.
Tai sellaista budjettia, jossa sen torjumiseen olisi korvamerkitty killinkiäkään.
Korjatkaa, jos olen väärässä - ja toivottavasti olen!
Onneksi yksinäisyyden torjumiseen ovat tarttuneet edes muutamat kansalaisjärjestöt ja yhdistykset.
Esimerkiksi SPR:n "Haluatko ystävän?" -kampanja ja Helsinki Mission ystävä- ja tukihenkilötoiminta
ovat jo pitkään tehneet työtä yksinäisten auttamiseksi.
Kirkon Palveleva puhelin auttaa pahimmassa hädässä ja monet seurakunnat järjestävät
erilaista toimintaa, mihin yksinäiset ovat tervetulleita.
Seurakunnissa on myös jo useampana jouluna järjestetty esim. yksinäisten joulu -tapahtumia,
mutta enemmänkin voisi tehdä - ja pitäisi tehdä!
Sillä vaikka kuinka tapahtumia järjestetään, ei todella yksinäinen niihin lähde,
jollei hänellä ole ketään, jonka kanssa yhdessä lähteä.
Mitä itse voin tehdä?
Voin tukea rahallisesti näitä auttavia järjestöjä - ja voin miettiä, voinko tänään edes soittaa
jollekin yksinäiselle. Kutsua kylään tai sopia vaikka yhteisestä kävelylenkistä tai kahvihetkestä.
Sillä aivan varmaa on, että minunkin kaveripiiristäni muutama yksinäinen löytyy.
Ja niin löytyy sinunkin.
Yksi suosikkikirjoistani jo nuoruudestani lähtien on ollut Tove Janssonin
"Kuka lohduttaisi Nyytiä?" ja jo sen alku pysäyttää:
"Olipa kerran pikku Nyyti Nyytiäinen,
hän ihan yksin asui taloaan
ja talo oli myöskin yksinäinen.
Hän usvan turvin pakeni ja katos kokonaan
ja ovet jätti auki ja lamput palamaan.
Ja Nyyti kulki vain ja kulki maailmalla,
ei nähnyt missään tutun tuttua.
Nyt kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois vaikka näin:
jää ilman ystäviä se ken kääntää selän muihin päin. "
hän ihan yksin asui taloaan
ja talo oli myöskin yksinäinen.
Hän usvan turvin pakeni ja katos kokonaan
ja ovet jätti auki ja lamput palamaan.
Ja Nyyti kulki vain ja kulki maailmalla,
ei nähnyt missään tutun tuttua.
Nyt kuka lohduttaisi Nyytiä ja sanois vaikka näin:
jää ilman ystäviä se ken kääntää selän muihin päin. "
Syitä siihen, miksi kukin on selkänsä muille kääntänyt, on tuhansia - mutta toivoisinpa,
että kaikille yksinäisille kävisi samoin kuin Nyytillekin - ja toiselle yksinäiselle, Tuitulle:
"Ja Tuittu ruusut sai ja kirjeen luki
ja nimenkin hän tarkkaan tavasi.
ja nimenkin hän tarkkaan tavasi.
Ah, posken punaruusut häntä puki
ja Nyytille hän sylin avasi
ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus,
on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus.
Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!"
ja Nyytille hän sylin avasi
ja kuiskas: unohda jo mennyt kamaluus,
on edessämme kaikki kauneus ja ihanuus.
Nyt lohdutamme toisiamme, emme koskaan enää pelkää!"
Helppoahan se ei ollut Nyytille eikä Tuitullekaan, mutta möröt karkotettiin ja yhdessä selvittiin.
Yhdessä, ystävän kanssa, selviää melkein mistä tahansa.
Elämän möröistäkin.
Ja yhdessä, ystävän kanssa, näyttää kaikki kauniimmalta ja ihanammalta.
Tänään ei Ystävänpäivän kuvassani ole punaisia sydämiä ja hattaroita,
vaan kuvan kädet kuuluvat kahdelle rakkaalle, jotka ovat ystäviä olleet jo monen monta vuosikymmentä
ja annettakoon sen verran periksi Valentine´s Dayllekin, että käsi-kädessä kulkijat ovat myös aviopari;)
Niitä sydämiä lähetän sinulle tämän laulun välityksellä - olen sen ennenkin blogissani jakanut,
mutta sen verran hyvin siinä on ystävyyttä kuvattu, että kyllä se toisenkin jaon kestää:
Carole King - You´ve Got A Friend
Hyvää ystävänpäivää sinulle!
Lady of The Messiä voit seurata myös
Facebookin, Bloglovinin, Instagramin, Twitterin, Tumblr`n ja Pinterestin kautta.
