Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

Poikkeuksellinen syksy – vaikea kauden aloitus


Poikkeuksellisen lämmin syksy ja lumen tulon viivästyminen ovat vaikeuttaneet peurankytistelyä erinomaisen merkittävästi. Yhtenäkään aikaisempana syksynä kyttyykausi ei ole lähtenyt näin nihkeästi liikkeelle. Peuroista on toki ollut säännöllisesti jälki-, näkö- ja kuulohavaintoja, sekä tietysti päivittäin kymmeniä riistakamerakuvia.

Peurat ajoittavat kuitenkin ruokinnalla käynnin hyvin epäsäännöllisiin aikoihin, joskus jopa keskellä päivää, mutta yleisemmin vasta puolenyön jälkeen. Alkuillasta peurat viihtyvät sänki- ja oraspelloilla, jossa niitä näkee lähes aina kyttyylle mennessä ja sieltä lähdettäessä. Nyt parhaaseen kiima-aikaan pukit eivät juuri ruokinnasta välitä ja niiden toiminta sotkee myös muiden peurojen kuvioita (käyvät vain paikalla pokaamassa bambien äitejä haaremiinsa).

Kyttyyllä on kuitenkin käyty sitkeästi, vaikka tulosta ei ole syntynyt. Erityisesti yksi nuori peurapukki on pitänyt mielenkiintoa yllä, muutoin puuduttavan pitkissä istunnoissa pimeällä suolla. Pukki on esiintynyt moneen otteeseen riistakameran kuvissa, muutaman kerran myös ihan livenä ruokinnan liepeillä ja pari kertaa jopa vastaillut äänihoukutteluunkin.




Eilen illalla hieman neljän jälkeen, ennen todellisen hämärän alkamista, kuulin taas tuon pukin lähestyvän tikastuoliani. Lähimmillään se kävi alle kymmenessä metrissä, mutta istuma-asentoni ja naamioverkko estivät tehokkaasti ampumayritykset. Pukki kuitenkin hieman perääntyi, kääntyi jatkaen matkaa viereiseen metsäsaarekkeeseen puskat kahisten.

Tämä antoi itsellenikin paremman mahdollisuuden korjata ampuma-asento ja aloittaa tähtäämisen todennäköisimpään uuteen kohtaamispaikkaan. Lopulta piinallisen odottelun jälkeen, pukki yllättäen näyttää etukolmanneksensa puskasta. Hieman eri kohdasta kuin olin ennakoinut ja koko ajan tiukasti suuntaani katsoen. Tunnistan peuran tutuksi ja samalla tiedän kiusallisen varmasti, että nyt on tilaisuuteni ja jos tämän missaan, niin seuraavaa saa odotella hamaan tulevaisuuteen. Tämä on jo 17. kytiskerta!

Siirrän tähtäystä äärimmäisen varovasti, sydän takoo villisti ja pukki katselee suuntaani hermostuneesti. Kello 16:20 saan kaulan tyven ristikkoon ja niin lähtevät lapualaiset terveiset 7-piikkiselle. Pukki merkkaa osuman hyvin, mutta lähtee säntäämään varvikko rytisten ja vasta tovin päästä kuulen menon tyssänneen mahalaskuun.

Normaalisti laitan tässä vaiheessa sikarin palamaan ja jään toviksi odottelemaan. Nyt ei kuitenkaan ollut siihen aikaa, joten tyydyin vain kiittämään kauden aloituksen pitkään odotetusta onnistumisesta. Samalla laitoin kaverille viestiä, lihasvoimia ja koiran nenään tarvitaan. Hämärä puski kovaa vauhtia päälle, niinpä aloin kuumeisesti etsiä ensimmäisiä verijälkiä. Tämä ei todellakaan ole helppoa soistuvassa kosteassa suopursuvarvikossa.

Vaikka tiesin osumapaikan hyvin, ei sen lähettyviltä löydy mitään jälkiä. Vaihdoin repusta kirkkaamman otsalampun, jossa on yli 2.500 lumenin teho. Vasta tovin edettyäni peuran pakolaukan suuntaan, löydän ensimmäiset pienet pisarat. Laitan tähän kohtaan punaisen ledivilkkuvalon. Jälkien seuranta jatkuikin sitten varvikkoa tähystellen sentti sentiltä. Aina välillä innostuin etenemään liian nopeasti ja on taas pakko palata viimeisimmälle varmalle verijäljelle.

Melkein kolmen vartin uurastuksen jälkeen lopulta löydän peuran noin 70 metrin päässä lähtöpisteestä. Samalla kaverini tulee jälkikoiriensa johdattamana paikalle ja tiedän, että nyt se isoin työ vasta alkaa.




Ruokintapaikka sijaitsee kapean peurapolun päässä. Kaartelevaa lenkkiä pitkin autolta paikalle on matkaa reilut 300 metriä. Olin kyttyylle tullessani punnertanut mukanani vajaan säkin kauroja ja muovikassillisen omenoita sekä porkkanoita. Niinpä aivan ensimmäiseksi laitan pienemmän otsalampun pukin sarviin osoittamaan pimeässä metsässä kaadon sijaintia ja lähden ruokinnalle keräämään varusteita.

Seuraavaksi sitten koirat, reppu ja ase takaisin autoille. Hikinen urakka kun oli tiedossa, niin samalla myös kyttyyasusteiden vaihto hieman kevyempään. Katselimme tovin kartasta helpointa tapaa saada peura autoille. Vaihtoehdot kun olisivat tuttua kapeaa peurapolkua kaadolta miltei 400 metriä tai oikaista ojitetun hakkuuaukon/ryteikön/taimikon yli noin 200 metriä. Kumpikaan vaihtoehto ei tuntunut erityisen houkuttelevalta, mutta lyhyempi reitti kuitenkin ehkä siedettävämmältä.

Sytytän Dodgen valot loistamaan pimeässä majakkana, jotta voimme niiden avulla löytää suoremman reitin metsästä autoille. Seuraavaksi sitten takaisin kaadolle perkaamaan peuraa. Homman hoidettua tartumme pukkia sarvista ja lähdemme raahaamaan metri metriltä peuraa soistuvassa oksaisessa pimeässä ryteikössä. Vaikka matkaa ei tämän enempää ollut, vaati se yli kymmenen pysähdyksen taktiikan, ojassa munia myöten mulimisen ja viimeistenkin voiman/uskon/toivonrippeiden peliin laittamisen.

En ole koskaan erityisemmin pitänyt termistä ”urheilumetsästys”. Se kun jotenkin tuntuu niin vieraalta ajatukselta, että jonkun hengen kustannuksella urheillaan; miltei irvokasta. Itselleni metsästys on ensisijaisesti luontaisten viettieni sekä ravinnontarpeen tyydytystä. Yhtään urheiluselostusta en ole paikalle kaivannut ;)

Eilisen pulssikäyrästä saa hyvän kuvan urakan laadusta.

Nyt kuitenkin täytyy sanoa, että tämän syksyn olen harrastanut urheilumetsästystä. Molemmat tällä hetkellä aktiivisesti käyttämämme ruokintapaikat sijaitsevat peurapolkujen päässä, joihin olemme lähes päivittäisillä käynneillä kantaneet yhteensä satoja kiloja kauraa, omenia, päärynöitä, porkkanoita ja punajuuria. Ja nyt sitten onnistumisen palkintona vielä tämä pukin hikinen punnertaminen autoille.


Loppu hyvin, kaikki hyvin! Tielle päästyämme en hetkeen jaksanut edes pystyyn nousta.


Mutta hommat olivat edelleen pahasti vaiheessa, niin ei siinä kuitenkaan auttanut kuin lähteä punnertamaan peura autoon ja kohti lahtivajaa. Väsynyt, mutta onnellinen ;)




Saatanpa tirvaista, jos joku tulee vielä selittämään jotain ilmaisesta lihasta, jota metsästäjällä on pakkasessa...







This post first appeared on Metsästysblogi, Riistareseptit - Terveiset Ravint, please read the originial post: here

Share the post

Poikkeuksellinen syksy – vaikea kauden aloitus

×

Subscribe to Metsästysblogi, Riistareseptit - Terveiset Ravint

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×