Ajattelen kuolemaa epäilyttävän usein. Joskus neuroottisesti, kuten lentokoneissa, kun visualisoin vahingossa mielessäni sen, miten lentokone napsahtaa keskeltä kahtia kuin Twix-patukka ja ihmiset sinkoilevat ilmassa.

Näin sellaisen kohtauksen telkkarissa kerran, enkä sen jälkeen ole voinut lakata ajattelemasta näkyä kun lennän. Se on erityisen epämiellyttävää siksi, että uskon myös kaikenlaiseen mielen ja kohtalon voimaan ja pelkään kutsuvani lentoturmia visualisoimalla lentokoneen kahtia napsahduksen mielessäni.

Joskus ajattelen kuolemaa, kun kaikki on päin helvettiä. Esim. kerran, kun olin töissä venehuoltoasemalla (olin ehkä 16-vuotias) ja tehtäväni oli tankata asemalle bensaa hakemaan tulleet veneet. En tiennyt veneistä mitään, mutta tein työtä käskettyä. Kerran tuli tankattavaksi erityisen isokokoinen vene ja aloin heti tomerasti lorottelemaan bensaa sen tankkiin. Tai sellaiseen reikään, jonka luulin johtavan sen veneen tankkiin. Siinä kun sitten rupattelimme veneen omistajan kanssa, alkoi ilmassa leijailla aika voimakas bensan tuoksu. Se johtui siitä, että olin tankannut varmaan monta kymmentä (siis ehkä sata) litraa bensaa veneen pilssireikään, josta bensa valui mereen. Se oli ihan hirveää ja nöyryyttävää ja säälin tietenkin merta ja luontoa, mutta lähinnä itseäni koska se tilanne oli niin kamala ja olin 16-vuotias. Siinä hetkessä ajattelin: “Toisaalta, kohta me kaikki kuollaan, eikä kukaan toivottavasti muista tätä”.

Viimeksi tänään ajattelin kuolemaa, kun tapasin erään työtuttavani, joka sanoi, että viimeisimmästä yhteisestä duunikeikastamme oli neljä viikkoa. Voisin vannoa, että siitä on viikko. Tarkistin ja siitä on melkein viisi viikkoa. Ihan sponttaanisti ajattelin taas, että kohta me ollaan kaikki kuolleita kun aika menee näin nopeasti.

Vietin erittäin maadoittavan pääsiäisviikonlopun Saarenmaalla. Ostimme jokaista tuorepuristettua mehulaatua, jota kaupasta sai ja joimme niitä paikallisesta antiikkikaupasta löytämistämme skumppalaseista. Voin kertoa teille, että hapankaalimehu (vasemmalla) on ihan karseeta ja elämä on ihan liian lyhyt sen juomiseen. 

En pelkää kuolemista (paitsi lentokoneissa tai jos alan googlaamaan jotain sairauksia) mutta aloin tänään miettimään, että nyt 31-vuotiaana, olen elänyt noin kolmanneksen elämästäni. Toivottavasti siis. Voi myös olla että enemmän (lennän huomenna Pariisiin, toivotaan ettei kone napsahda!!) mutta jokatapauksessa ihan hyvän tovin! Ja kaikki on mennyt ihan kivasti, sitä yhtä pilssihommaa lukuunottamatta.

Tein tänään meditaatioharjoituksen (tavallaan, makoilin silmät kiinni ja ajattelin asioita ja se lasketaan) ja kuvittelin ihanteellista elämää. Mietin, millaista arkea Haluan elää. Aloitin yksinkertaisista asioista.

Millaista ruokaa haluan syöda?
Millaisia aamuja toivon?
Mihin aikaan haluan herätä aamulla? Mihin aikaan haluan mennä nukkumaan?
Kenen kanssa haluaisin viettää aikaa?

Ja jatkoin haastavmpiin:

Millaisesta työstä nautin juuri nyt? Miksi? 
Milloin olin viimeksi tosi onnellinen? Miksi?
Millaisiin asioihin haluaisin käyttää rahaa?
Paljonko rahaa tarvitsen?
Millaista liikuntaa haluan harrastaa? Kuinka usein?

Se oli ihan jännittävä harjoitus! Mitä yksinkertaisempiin perusasioihin sain elämäni purettua, sitä tyydyttävämmältä tuntui. Kaipaan kaikenlaista helppoa ja mutkatonta ja tavallista. Haluan syödä yksinkertaista ruokaa, haluan liikkua ja venytellä, olla hiljaa ja tehdä töitä. (Siis oikeesti, “olla hiljaa ja tehdä töitä?!”. Kyllä. Noi sanat tuli mun mieleen,)

Koska musta tuli näin yksinkertainen?

En keksinyt mitään isoja pröystäileviä ideoita (okei, haluaisin kyllä talon meren rannalta) vaan pelkästään kaikkea maadoittavaa ja rauhallista. Tekee mieli mennä nukkumaan aikaisin ja herätä varhain ja syödä vain kasviksia, eikä tee yhtään mieli edes ajatella vappua! Haluaisin vaan olla kotona, lukea kirjaa sohvalla ja tuulettaa, niin että ulkoota tulee sisälle kylmää kevätilmaa. Miten jollain ihmisellä voi olla niin yksinkertaisia mielihaluja? Olenko jotenkin todella tylsämielinen? Vai jotenkin stressaantunut, niin etten edes keksi mitään jännittävämpää, kuin kevätilman haistelu kotona?

(Joskus elämä kyllä tuntuu tosi kiireiseltä ja silloin aina välillä mietin myös sitä miten ihmeessä sellaiset ihmiset, joilla on lapsia, ehtii tehdä mitään? Mun pakka hajoaisi ihan täysin, jos joutuisin huolehtimaan vielä jonkun ylimääräisen ihmisen asioista tässä kaiken muun ohella.)

Yks mun unelma on, että ehtisin joka aamu tehdä jotain terveellistä ihanaa kasvishedelmämehua mehukoneella, enkä vaan joskus harvoin viikonloppuisin tai muina erityishetkinä.

Oli miten oli, ajattelin järjestää aikaa näille mun yksinkertaisille mielihaluille. Tehdä kaikkea kivaa, koska kohtahan se kuolema korjaa ja on parempi olla tarkkana, että ehtii tehdä niitä asioista, mistä milloinkin nauttii.

Tänään heti harjoituksen jälkeen kävin kylvyssä suihkun sijaan ja luin dekkaria (en mitään tietokirjaa tai muuta sivistävää) sohvalla ja palkkasin assarin yhdelle keikalle, jonka olin ajatellut tekeväni yksin. Koska ne oli kaikki asioita, joita mun teki mieli tehdä, mutta vaistomaisesti ensin olin ajatellut ettei mulla olis tavalla tai toisella varaa tai aikaa niihin asioihin.

En varmasti jaksa viettää myöskään vappua tänä vuonna, mutta juon kyllä simaa ja haluan Ennille syömään churroja, koska omg, mä rakastan niitä.

Suosittelen tätä pikku harjoitusta ja omien mielihalujen seurailua muillekkin! Koska: Y O L O.