Get Even More Visitors To Your Blog, Upgrade To A Business Listing >>

Dermaroller® -mikroneulaushoito - aikuisen ihon elvyttäjä?

*Blogiyhteistyö Kauniit & Ruskeat Day Span kanssa

Ikääntyneen ihon hoito voi olla välillä aika haastavaa - markkinoille kun tulee koko ajan uusia tuotteita ja hoitoja, jotka lupaavan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tosiasia on kuitenkin, että vanhemmasta ihosta ei nuorta saa vaikka mitä tekisi. Mutta ei myöskään tarvitse ihan kaikkia iän ja elämän mukanaan tuomia jälkiä sietää. Ihoa kannattaa hoitaa myös senkin takia, että olisi parempi olo. Vanhemmiten iho kuivuu, sitä kutisee ja kiristelee, iho veltostuu ja kaikki se, mikä on vuosien myötä ihonhoidossa laiminlyöty, kyllä näkyy.

Niin näkyy minunkin ihollani. Couperosa, maksaläiskät ja suurentuneet ihohuokoset huomaan joka päivä peilistä katsoessani. Ja tottakai roikkuvat suuperät ja rypyt pistävät silmään. Iho näyttää laikukkaalta ja elottomalta. Ja vaikka minusta iho saa vanheta ja rypyt ovat kauniita, niin hoitamattomuuden merkit iholla eivät sitä ole.

Joskus on otettava käyttöön myös vähän järeämmät keinot! 


Yksi näistä järeämmistä aseista on mikroneulaus, jonka luvataan elvyttävän aikuista ihoa ja poistavan jopa aknearpia. Olenkin jo monta kertaa ollut tilaamassa kotihoitoon tarjolla olevia mikroneulauspakkauksia. Vaan en ole uskaltanut, sillä ensinnäkään en osaa itse määritellä, millainen sen neulausrullan tulisi olla - tarjolla kun on vaikka millaisilla neulanpituuksilla varustettuja rullia - ja lisäksi pelkään sitä, mitä vaurioita iholleni itse auheuttaisinkaan näillä rullilla.  Ja kun olen muutenkin laiska ihonhoitaja, mietin, osaisinko esim. desinfioida rullan tarpeeksi huolellisesti. Pari vuotta sitten riesakseni saamani toispuoleisen kasvohalvauksen jälkeen olen ollut tarkka siitä, että kasvoilleni en ihan mitä tahansa ihoa mahdollisesti vaurioittavaa laita.


Kun sitten sain mahdollisuuden testata *blogiyhteistyön merkeissä mikroneulaushoitoa Kauniit & Ruskeat Day Spassa, olin enemmän kuin innoissani. Innoissani ja hieman kauhuissanikin - mihin olinkaan lupautunut!

Onneksi K & R oli minulle entuudestaan tuttu, sillä kävinhän siellä viime vuoden lopulla testaamassa GREEN PEEL® -yrttisyväkuorinnan ja tiesin olevani hyvissä käsissä - etenkin kun neulauksen minulle oli lupautunut tekemään tuon kuorinnankin tehnyt Eveliina.


Niinpä toissa viikolla astelin työpäivän jälkeen Turun keskustassa sijaitsevaan viihtyisään hoitolaan ja Eveliinan taitavien käsien huomaan. Ja kyllä: jännitin ja hieman pelkäsinkin mutta onneksi Eveliina osasi rauhoitella minut ja asetuin hoitopedille odottelemaan, mitä tuleman piti.

Minulle tehtiin  Dermaroller® -mikroneulaushoito, se aito ja alkuperäinen. 


"Dermarollerista® ja sen käytöstä saatetaan käyttää useita eri nimiä: CIT-hoito eli kollageeni-induktio -terapia, dermarollaus, mikroneulaus. Dermarollerin tunnettuus on käytännössä tehnyt tuotemerkistä synonyymin mikroneulaukselle ja CIT-hoidolle. Laadun ja turvallisuuden takaamiseksi kannattaa aina varmistaa että hoito tehdään alkuperäisellä Dermarollerilla. Aito Dermaroller® on Saksassa valmistettu CE- sekä ISO-13485 merkitty steriili rulla. Dermaroller® on myös merkitty FDA:n (Yeihdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto) rekisteriin USA:ssa."

Dermaroller® -hoito tehdään aina uudella, steriilillä neulausrullalla ja hoitoon käytetään tuotemerkin omia ampulleja ja kasvonaamioita.


Ensimmäiseksi Eveliina puhdisti ihoni ja desinfioi sen alkoholia sisältävällä puhdistusvedellä. Sen jälkeen kasvoilleni levitettiin Dermaroller® -kollageeniampulli. 


Sitten rullattiin! 

"Dermaroller®:in teho perustuu sen 162 istutettuun erikoislujasta, kirurgisesta, ruostumattomasta teräksestä valmistettuun mikroneulaan. Tutkitusti parempi teho saavutetaan neulojen määrän ollessa pienempi, jolloin ei myöskään vahingoiteta kudosta. Neulojen määrän ollessa suurempi ja neulojen asettelun tiheämpi, vaaditaan enemmän voimaa, jotta neulat läpäisevät ihon, joka voi puolestaan aiheuttaa ikäviä kudosvaurioita."

Dermarollerin® neulojen määrä on tarkkaan ja huolellisesti tutkittu, ja päinvastoin kuin useimmissa mikroneulausrullissa, neulojen määrää on vähennetty tehokkuuden lisäämiseksi. Suurempi neulojen määrä luo iholle liian suuren jännitteen, eivätkä neulat pysty läpäisemään ihoa. Selventävänä esimerkkinä tälle asialle voi pitää fakiirin piikkimattoa. Mitä tiheämmässä piikkejä matossa on sitä kivuttomammin voi maton päällä astella, koska jalkapohjat eivät uppoa mattoon. Sama ilmiö tapahtuu käsiteltäessä ihoa laitteella, jossa on liian tiheästi neuloja: neulat eivät todellisuudessa läpäise ihoa, vaan laite rullaa ihon pinnalla.

Miltä neulaus sitten tuntui? 


Valehtelisin jos väittäisin, ettei rullaus missään tuntunut. Kyllä tuntui. Saatoin pari kertaa voihkaistakin. Mutta mitäpä sitä ei nainen kestäisi kauneuden eteen - kyllä tuon kesti kuin kestikin vaikka etukäteen olinkin pelännyt, että juoksen tuolta karkuun ja sukkelaan;)


Neulauksen jälkeen ihoni oli toki kauttaaltaan punainen vaan verta siitä ei tihkunut missään vaiheessa. Ihoa poltteli kylläkin aika mojovasti ja Eveliina levitti sille vielä Dermaroller® kollageeniampullin. 


Ja sitten koitti autuus: kasvoilleni levitettiin viilentävä naamio. Varttitunti tämän naamion alla rauhoitti pahimman kuumotuksen ja kun tämänkin jälkeen kasvoni saivat vielä hoitovoidetta ravinnokseen, kelpasi jo lähteä kotimatkallekin.

Ihoa punoitti ja sitä kuumotti toki, mutta sen sieti vallan hyvin. Tiesipähän, että jotain siellä ihon sisällä tapahtui.

Miten Dermaroller® -mikroneulaushoito vaikuttaa?


Tämä hoitohan vaikuttaa vielä pitkään jälkikäteenkin, sillä neulauksen tarkoitus on tehdä ihoon pieniä vaurioita (mikrotraumoja), joita iho lähtee parantamaan. 

"Vaurioalueille siirtyy fibroblasteja, jotka muodostavat soluväliainetta, kollageenia ja lisää kapillaarisuonistoa. Solut kommunikoivat ja toimivat keskenään sähköisten signaalien avulla tyvisolukerroksessa. Dermarollerin® neulat saavat aikaan valtavasti sähköisiä signaaleja, jotka aiheuttavat kasvutekijöiden syntyä ja solujakautumisen kiihtymistä kantasoluissa.

Uutta kollageenia muodostuu vain 0,5-0,6 mm syvyydessä vaikka neulan pituus olisikin 1,5 mm, joillaisia neuloja on myös kaupan. Kollageenin muodostumisen stimuloimiseksi riittää siis 0,5 mm pituinen neula - juuri sellainen kuin on aidossa Dermaroller® -mikroneulausrullassa.

Uudet kehon kollageeni- ja elastiinisäikeet tarvitsevat aikaa muuttuakseen elastisemmiksi. Vaikka iho voi näyttääkin paremmalta hoidon jälkeen, niin sisäistä turvotusta ei saa unohtaa, sillä sitä voi tapauksesta riippuen kestää päivistä viikkoihin."  Minä en tuota turvotusta juurikaan huomannut. 


Kaksi tuntia hoidon jälkeen iho näytti kotona jo tuolta. Kuumotusta toki oli, mutta ei häiritsevästi ja  pahin punakkuuskin oli hävinnyt. 

Olin saanut ohjeen olla levittämättä mitään kasvoilleni 6 tuntiin hoidon jälkeen - iholle piti antaa aikaa rauhoittua ja aikaa antaa hoitotuotteiden imeytyä.

Seuraavana aamuna hoitelin ihoani jo ihan normaalisti ja meikkasin kasvoni. Iholla tuntui vieläkin hieman kuumotusta mutta punaisuus oli hävinnyt.

Koska neulaus vaikuttaa vielä useamman viikon hoidon jälkeen,  en osaa vielä kertoa, mitä kaikkea se iholleni tekee. Sen olen huomannut jo nyt, että ihoni on paljon tasaisemman värinen - jopa pahin couperosa näyttää tasoittuneen.  Yllättävää minulle oli se, että tällä hetkellä otsastani on alkanut ihoa hilseilemään - ei niin, että sitä edes huomaa vaan levittäessäni hoitotuotteita iholleni huomasin, että otsaltani irtosi ihoa tai sitten sieltä lähtee epäpuhtauksia, sillä irtoavat osat ovat kuin mikrohiekkaa. Eivät näy mutta tuntuvat sormenpäissä;) 

Hoito voidaan tehdä 4-6 viikon välein, riippuen hoidettavasta alueesta ja ongelmasta. Sarjahoidoksi suositellaan 3-5 hoitokertaa ja luulenpa, että käyn itsekin vielä hoidattamassa ainakin nenänpieleni suurentuneita ihohuokosia. Kunhan nyt ensin odottelen, mitä jo tämä ensimmäinen hoitokerta niille on tehnyt.

Jaettu ilohan on aina kaksinkertainen ilo - jos kiinnostuit Dermaroller® -mikroneulauksesta saat koodilla ARJA15 hoidosta 15%:n alennuksen 18.10.18 saakka Kauniit & Ruskeat Day Spasta.

Ja jollet pääse Turkuun, löydät oman paikkakuntasi  Dermaroller® -hoitolat täältä.

Kiitos Kauniit & Ruskeat Day Spa - ja kiitos Eveliina - oli hauskaa ja jännittävää testailla mikroneulausta - ja kyllä - hoidon tulokset myös näkyvät jo ihollani.

Oletko sinä kokeillut mikroneulausta? Vai harkitsetko kenties vielä?
Käytkö hoidattamassa ihoasi kauneushoitolassa vai riittävätkö sinulle kotihoidot?

Upeaa syyskuun alkua kaikille!

Lady of The Messiä voit seurata myös
FacebookinBloglovininInstagraminTwitterin
Blogit.fi:nTumblr`n ja Pinterestin kautta.






This post first appeared on Lady Of The Mess, please read the originial post: here

Share the post

Dermaroller® -mikroneulaushoito - aikuisen ihon elvyttäjä?

×

Subscribe to Lady Of The Mess

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×