Blog Directory  >  Vihannin Pieni Posliinipuoti - Vuodatus.net - Blog  > 

Vihannin Pieni Posliinipuoti - Vuodatus.net Blog


vihanninpieniposliinipuoti.vuodatus.net
Is this your blog? Claim It!
Olen Teija Viinikangas, päivätyöni on toimistotyötä ja iltaisin sekä viikonloppuisin pyöritän pientä puotiani jonka perustin syksyllä 2005. Posliininmalauksen pureman sain vuonna 2000 ja siitä lähtien olen käynyt posliininmaalauskursseilla ahkeraan; alussa kerran viikossa, sitten myös viikonloppukursseilla ja kesäisin pidemmilläkin. Ja tietenkin myös kotona tuli maalattua. Onnekseni minulla on aviomies, joka ymmärtää rakkauteni tähän harrastukseen ja antaa vapauden käydä kursseilla sekä muutoinkin on tukenani kaikin tavoin tässäkin asiassa. Posliininpolttouuninkin hän hankki katseltuaan jonkin aikaa posliinien raahaamista edestakaisin polttoon ja kotiin. Lopulta rakensi tilat maalausharrastukselleni luopuen osasta autotallia ja osasta varastoa. Siellä puoti nyt sijaitsee. Posliininmaalaus on harrastuksena täydellinen;huolet ja murheet unohtuvat, saa uusia ystäviä ja samalla tehtyä kotiin kaikkea kaunista.
Jotain Uutta Pitkästä Aikaa
2013-05-09 14:05
Huonosti on tullut ylläpidettyä sivuja, pitkän aikaa oli jopa kaikki kuvat pois. Mutta tässäpä olisi muutama uusi kuva pitkästä aikaa… Read More
Koruja
2013-05-09 13:29
Teen myytäväksi myös koruja. Käytän koruissani sterlinghopeaa,balin hopeaa, erilaisia helmiä ja swarovskin kristalleja.   Read More
Puoti Ja Sen Tarjonta:
2013-01-31 13:42
Puodissa on esillä runsaasti valkoposliinia,  mutta vielä runsaammin käsinmaalattua posliinia . Myös tarvikkeita on saatavilla, esimerkiksi väripakkeja… Read More

Share the post

Vihannin Pieni Posliinipuoti - Vuodatus.net

×

Subscribe to Vihannin Pieni Posliinipuoti - Vuodatus.net

Get updates delivered right to your inbox!

Thank you for your subscription

×